Vapaa elämään oman näköistä elämää

Suomessa Marriam Irfan voi olla vapaa olemaan muslimi omalla tavallaan ja määrittämään oman elämänsä kulun.

Ensitapaamisemme oli myöhäinen syntymäpäivälahjani. Osallistuin syntymäpäivänäni kurssille, jossa suomen kieltä puhuvalle naiselle etsittiin ystäväksi maahanmuuttajaäitiä. Joukossa oli myös lapsettomia naisia, jotka halusivat paikallisen ystävän. Olin omia Suomeen muuttaneita turkkilaisia sukulaisiani seuranneena huomannut, kuinka vaikeaa ystävien saaminen voi olla. Halusin vaihtelua arkeeni ja uuden ystävän.

Viikkoja kuitenkin kului ja aloin epäillä, löytyisikö minulle ketään. Lopulta pari kuukautta kurssin jälkeen tapasin Marriam Irfanin, ja tiesin heti odottaneeni juuri oikeaa henkilöä. Ensimmäisillä treffeillämme puhuimme parhaista tavoista päästä eroon ylähuulen karvoista, kuulumattomuuden tunteesta ja siitä miten vaikeaa monia kulttuuri-identiteettejä omaavalla voi olla kuulua mihinkään.

Olimme kuin kliseisen kotoutumiseen liittyvän artikkelin päähenkilöt.

Minun oli tarkoitus raportoida kurssin järjestäjille tapaamisistamme muutaman kuukauden välein, mutta jossain vaiheessa ystävyydestä raportointi alkoi tuntua hupsulta ja lopetin. Olimme kuin kliseisen kotoutumiseen liittyvän artikkelin päähenkilöt: suomalainen tapaa maahanmuuttajan ja heillä synkkaa heti. Suomalainen vie pakistanilaisen saunaa ja pakistanilainen opettaa suomalaiselle, miten tehdään maan perinneruokia. Kumpikaan näistä ei ole vielä tapahtunut, mutta Marriam on kertonut minulle lukuisia hulvattomia tarinoita pakistanilaisista häistä ja minä olen hölkännyt vierellä, kun Marriam on opetellut pyöräilemään.

Halusin tietää lisää siitä, miksi Marriam ja hänen miehensä oikeastaan muuttivat Suomeen, tutkimusten mukaan yhteen EU:n rasistisimmista maista. Vettä oli virrannut siitä, kun olimme viimeksi keskustelleet kotoutumisesta. Olimme molemmat opintojemme loppusuoralla, saaneet töitä tahoiltamme (Marriam erittäin arvostetusta yrityksestä) ja oppineet lisää itsestämme ja toisistamme. Tämän johdosta kävimme hiukan synkän, mutta kliseettömän keskustelun kotoutumisesta koulutetun naisen näkökulmasta.

Marriam on ollut aina maahanmuuttaja, sillä Marriamin synnyttyä hän muutti perheineen Pakistanista Dubaihin isänsä luokse. Vaikka hänen isänsä on kohdannut paljon ennakkoluuloa ja rasismia työskennellessään korkeassa asemassa kaupungissa, jossa suurin osa pakistanilaisista oli työläisiä, Marriam ei tuntenut itseään vieraaksi. ”Isäni teki kovasti töitä päästäkseen asemaansa ja kotoutuakseen Dubaihin, joten minua hän neuvoo antamaan aikaa uuteen maahan sopeutumiselle.

Riippumatta siitä, missä asumme, me maahanmuuttajat olemme tehneet suuren uhrauksen asuaksemme näissä maissa.

Marriamin maahanmuuttajaidentiteetti ei kuitenkaan rajoitu hänen vanhempiinsa. Hänen kaikki neljä isovanhempaansa olivat Muhajir-maahanmuuttajia Intiasta, eli heitä, jotka joutuivat muuttamaan islamin uskonsa takia Pakistaniin 40-luvulla, kun Brittien Intia jaettiin hindujen Intiaan ja muslimien Pakistaniin.

Marriamin elämä, hänen omin sanoin, on ollut paljon helpompaa kuin hänen vanhemmillaan, joiden tarina ryysyistä ruusuihin laittaisi kenet tahansa hiljaiseksi. Toisaalta Marriam pohtii, että maahanmuuttoa ei pitäisi koskaan ajatella helppona muutoksena:

”Riippumatta siitä, missä asumme, me maahanmuuttajat olemme tehneet suuren uhrauksen asuaksemme näissä maissa. Sen lisäksi, että en voi olla perheeni kanssa, en ole koskaan asunut omassa synnyinmaassani, ja se jos mikä tuntuu kamalalta.”

Kaipuu omaan kulttuuriin on suuri, ja Pakistanissa lomailun ohessa hän miettii usein millaista siellä olisi asua. Hän ei
kuitenkaan usko pystyvänsä asumaan maassa, jossa naisten hyväksikäyttö ja häirintä kaduilla on yleistä: ”Arvostan suuresti sitä turvaa, jonka Suomi tarjoaa, oli sitten kyse tulevaisuudestani, mahdollisten lapsieni hyvinvoinnista tai terveydestäni”.

Arvostan suuresti sitä turvaa, jonka Suomi tarjoaa, oli sitten kyse tulevaisuudestani, mahdollisten lapsieni hyvinvoinnista tai terveydestäni.

Maahanmuuttokriitikoiden harmiksi, Marriam ja hänen miehensä eivät ole muuttaneet Suomeen tukien, ilmaisen lastenhoidon ja hyvän eläkejärjestelmän takia. ”Elämäni olisi niin paljon helpompaa, jopa luksusta, jos asuisin Dubaissa.” Myös Pakistanissa korkeasti koulutettu aviopari voisi elää hyvinkin mukavasti, rakkaiden sukulaistensa ympäröimänä. Marriam ja hänen aviomiehensä ovat kuitenkin päättäneet asua Suomessa, koska täällä he voivat olla vapaita. Vapaina yhteisön ja sukulaisten paheksunnalta ja painostukselta elää heidän odotuksiensa mukaisesti. Vapaita pukeutumaan ja syömään, miten he itse haluavat, käyttämällä farkkuja ja syömällä ei-halal lihaa. Vapaita hankkimaan lapsia silloin kuin heille itselleen sopii.  Vapaita olemaan muslimi heidän omalla tavallaan ja määrittämään oman elämänsä kulun.

“Etenkin koulutetuilla ihmisillä on mahdollisuus asua melkein missä vain, mutta Suomi nyt sattuu vain olemaan sellainen maa, jossa meidän on mahdollistaa elää rauhassa, ja johon meidän oma elämäntyyli sopii.”

Marriamin kohtaamista ennakkoluuloista huolimatta hän tuntee olonsa kotoisaksi Suomessa. Suomessa varallisuus ei määritä ihmisen arvoa, täällä on turvallista ja ihmisten yksityisyyttä kunnioitetaan. Hän mainitsee myös, että muutettuaan Suomeen Dubain pinnallisuus ja ylellinen elämäntyyli on alkanut ahdistaa häntä.

”Vaikka minulle itselleni ei ole vielä kehittynyt tunnesidettä tähän maahan, haluan, että lapseni voivat identifioida itsensä Suomeen, jos jäämme tänne pysyvästi. Olen kuitenkin integroitunut hyvin tähän yhteiskuntaan, koska sain vihdoin töitä ja koska jaan monet arvot, joita täällä pidetään tärkeänä.”

 

Grafiikka: Sandra Halme

Yasav on kehitysmaatutkimuksen maisteriopiskelija, jolle ystävyydessä tärkeintä on välittömyys, pitkät keskustelut ja yhteiset kokemukset. Yasav kirjoitti artikkelinsa osana Maailma liikkeessä -kurssia.