Vanhemmuus oman lapsuuden peilinä

Tiia Kortesmäki kasvoi koko elämänsä lastenkodissa ja on nyt itse äiti. Mallia vanhemmuuteen ei ole ja se on herättänyt kysymyksiä nuoressa äidissä. Daniel Ahlgren varttui sijaisperheessä SOS-lapsikylässä ja kokee saaneensa sieltä mallin omaan vanhemmuuteensa. Nyt Ahlgrenin tultua itse isäksi, omat varhaislapsuuden kokemukset  nousevat pintaan.

5-vuotias Miro tervehtii ja heittäytyy heti juttusille. Lastenohjelmassa on puhuva chili ja mitä se lehtijuttu tarkoittaa? Mirolla on tänään nimipäivä ja tarjolla on kääretorttua, mummo on lähettänyt onnittelukortin. Kaikki on kuin missä tahansa lapsiperheessä, vaikka Miron äidin Tiia Kortesmäen tausta ei ehkä ole ihan tavanomainen, sillä hän on ollut lastensuojelun asiakas viisivuotiaasta asti.

Oma-ohjaajasta tuli mummo

Tiia Kortesmäki huostaanotettiin jo alle kouluikäisenä vanhempien päihdeongelmien takia. Varhaislapsuudesta Kortesmäki muistaa vain vanhempien riitelyn ja päihteiden käytön. Kortesmäki sijoitettiin lastenkotiin pikkusiskonsa kanssa ja hänen mielestään huostaanottopäätös oli oikea ratkaisu siinä tilanteessa.

”Sen jälkeen isä oli poissa elämästäni lähes kymmenen vuotta ja äitiä tapasin silloin tällöin valvotuissa tapaamisissa. Nykyisin isä on paremmassa kunnossa ja olemme viikoittain tekemisissä. Äidillä on edelleen paljon ongelmia ja tapaamme harvemmin.”

Kortesmäki kasvoi lastenkodissa ja koska turvallista ja luotettavaa aikuista ei elämässä ollut siihen mennessä ollut, löytyi sellainen ensimmäistä kertaa lastenkodin oma-ohjaajasta, jonka kanssa hän on edelleen tekemisissä. Nyt tästä läheisestä oma-ohjaajasta on tullut mummo Mirolle.

Kortesmäen lapsuus meni lastenkodissa ihan hyvin, kunnes hän teini-iässä alkoi kapinoimaan eikä murrosikäistä Kortesmäkeä lastenkodin sääntöjen noudattaminen enää kiinnostanut. 17-vuotiaana hänet siirrettiin itsenäistymisyksikköön ja hän tunsi, että hänet haluttiin vain siirtää pois jaloista.

”Jälkihuolto hoidettiin huonosti. Sain 17-vuotiaana liikaa vapautta, kukaan ei enää valvonut minua ja asiat menivät yhä huonompaan suuntaan, mukaan tulivat päihteet. Alamäki oli alkamassa, mutta sitten tulin raskaaksi ja se taisi pelastaa minut. Uskon, että on kuitenkin itsestä kiinni mihin suuntaan elämäänsä vie, minä olen tehnyt paljon töitä asioiden eteen.”

Kortesmäki on nyt opiskellut kaksi tutkintoa, turvallisuusalan tutkinnon sekä kiinteistönhoidon perustutkinnon. Hän aloitti juuri uuden työn kiinteistöhuollossa ja asiat ovat aika hyvin.

Ylisukupolvisuus yleistä lastensuojelussa

Lastensuojelun asiakkaana ovat usein samat perheet monessa sukupolvessa. Vähitellen lastensuojelussa on alettu heräämään perheiden auttamiseen varhaisessa vaiheessa, tavoitteena välttää huostaanotot ja niiden siirtyminen sukupolvelta toiselle.

Muun muassa Imatralla resursseja on pyritty ohjaamaan ennaltaehkäisyyn. Imatran perhepalvelumallissa pyritään tuomaan kodinhoito ja perhetyö osaksi kaupungin yleispalveluja. Rohkaisevia tuloksia on jo saatu, sillä huostaanotot ovat vähentyneet ja lastensuojelun kulut kääntyneet nopeasti laskuun.

Yhdenkin huostaanoton välttäminen on iso säästö: sijoitetun lapsen hinta lapsuudesta aikuiseksi saattaa maksaa miljoona euroa. Avohuollon kulut ovat noin kymmenen kertaa pienemmät verrattuna laitoshoitoon.

Lastensuojelun ylisukupolvisuudesta puhuttaessa Kortesmäki pohtii omaa vanhemmuuttaan.

”Minulla ei ole äidin mallia, joten en pysty peilaamaan vanhemmuuttani keneenkään. Pelkäsin aluksi vanhemmuutta eikä parisuhteenikaan ollut terve, erosimme kun Miro oli puolivuotias. Olen edelleen lastensuojelun asiakas, Miron ollessa vauva olisin toivonut lastensuojelusta matalan kynnyksen apua. Kotipalvelua olisi ollut saatavilla, mutta koin sen vaikeaksi, sillä kotipalvelun työntekijät vaihtuivat koko ajan. Näin lastensuojelutaustaisena on vaikea luottaa sosiaalityöntekijöihin. Vaikka syytä ei olisikaan, niin mielessä on silti pelko, että lapseni voidaan ottaa huostaan. Kokemukseni mukaan lastensuojelussa on usein liian kiire ja oikealle avulle ei aina riitä aikaa.”

Vertaistukea Kortesmäki on kuitenkin saanut SOS-Lapsikylän Ylitse-hankkesta, joka tuo yhteen lastensuojelutaustaisia aikuisia. SOS-lapsikylä on lastensuojelun ja perheiden varhaisen tuen voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio. Lapsikyliä on ympäri Suomen ja kunnat ostavat niiltä lastensuojelun palveluja.

”Olen tavannut mahtavia naisia, joiden kanssa kokemukset ovat usein samanlaisia. Olemme käsitelleet asioita ja itkeneet yhdessä”, sanoo Kortesmäki.

Materia ei tuo onnea

Daniel Ahlgren elää niitä kuuluisia ruuhkavuosia. Työ kehitysvammaisten kodissa, sosionomiopinnot Diakonia ammattikorkeakoulussa ja pieni kahdeksankuukautinen vauva tuovat elämään kiirettä. Ahlgrenin ydinperheeseen kuuluu vauvan lisäksi puoliso sekä lapsi puolison edellisestä suhteesta. Biologiset sukulaiset ovat nyt mukana Ahlgrenin elämässä, vaikka hän tutustuikin kunnolla biologisiin vanhempiinsa vasta teini-iässä.

Daniel Ahlgren sijoitettiin SOS-lapsikylään sijaisperheeseen, josta hän sai hyvän mallin omaan vanhemmuuteensa. Kuva: Johanna Frondelius

Köyhän romaniperheen kuudes lapsi otettiin huostaan heti synnytyslaitokselta. Viisivuotiaaksi asti hän asui lastenkodissa, josta hänet sijoitettiin SOS-Lapsikylään sijaisperheeseen.

”Silloin romanikulttuuri vaikutti varmasti huostaanottopäätöksiin, kun ei vielä ymmärretty erilaisia kulttuureja, joihin tänä päivänä osataan kiinnittää enemmän huomiota. En tiedä tarkasti syitä huostaanottoon, mutta vanhemmillani saattoi olla ongelmia myös toimeentulon kanssa, tunnetusti romanitaustaisilla henkilöillä on vaikeampaa esimerkiksi löytää töitä. Köyhyyshän ei silti tee kenestäkään huonoa vanhempaa, hyvinvointi ei ole pelkkää materiaa ympärillä”, pohtii Ahlgren.

SOS-Lapsikylässä Ahlgrenilla oli kaikki tarvittava materia ja enemmänkin, Ahlgrenin onneksi myös hyvät sijaisvanhemmat sekä seitsemän lapsikyläsisarusta.

”Minulle kävi hyvin, sain hyvän perheen ja sijaisvanhempani osasivat huomioida pienet asiat, joilla on merkitystä lapsen kasvussa. Ripille päästessä kaverin luokse tuli paljon sukulaisia, jotka toivat lahjoja. Minun juhliini ei tullut kuin muutamia ihmisiä lapsikylästä ja tunsin asiasta tietysti huonommuutta. Lapsikyläisä huomasi minun olevan siitä pahoillaan ja lupasi, että sen mitä muut nuoret saavat lahjaksi sukulaisiltaan, minä maksan sinulle omistani. Vaikka teini usein mittaa tällaisia asioita rahassa, olen myöhemmin ymmärtänyt, että raha ei tässä ollut se tärkeä juttu, vaan se, että huolehdittiin, että tunsin oloni tasaveroiseksi muiden kanssa.”

Kuten useille uusille vanhemmille, lapsen saaminen on suuri elämänmuutos, joka saattaa herättää erilaisia tunteita. Ahlgrenille pintaan on noussut ajatuksia omasta lapsuudesta.

”Haluan kasvaa tähän isyyteen. Olen varautunut siihen, että omista taustoista voi nousta tuntemuksia matkalla. Vauvaa katsoessa mietin, että mitä kaikkea minun elämässäni oli jo noin pienenä ehtinyt tapahtua, minua oli tuossa iässä kuljetettu jo monissa eri paikoissa, heti synnytyslaitokselta asti. Onneksi kasvoin kuitenkin perheessä ja sain lapsikylävanhemmilta mallin vanhemmuuteen.”

Ahlgren tutustui biologisiin sukulaisiinsa vasta täysi-ikäisenä ja nykyisin he pitävät yhteyttä. Aluksi erilaiset kulttuuritaustat aiheuttivat yhteentörmäyksiä, sillä romanien monet tavat aiheuttivat hämmennystä muualla kasvaneelle Ahlgrenille. Isovanhemmat ovat nyt mukana lapsenlapsensa elämässä ja kasvatusneuvoja tulee sekä biologisilta että sijaisvanhemmilta, pyytämättäkin.

Ennaltaehkäisyyn panostaminen leviää

Imatran esimerkki ennaltaehkäisyllä saaduista säästöistä on saanut myös muut tarttumaan toimeen. SOS-Lapsikylä on kehittänyt SOS-kumppanuus -toimintamallin, jota pyritään jalkauttamaan kuntiin. Siinä pyritään lisäämään perheiden hyvinvointia ja vähentämään perhepalveluiden kustannuksia. Toimintamallissa palveluja johdetaan keskitetysti ja perheitä autetaan jo varhaisessa vaiheessa. Perheiden hyvinvoinnin edistämisellä tavoitellaan perheiden välisten hyvinvointierojen kaventumista.

Daniel Ahlgrenin oma kokemus lastensuojelusta on positiivinen. Hän kokee, että hänelle kävi hyvin, mutta tietää monta lapsena huostaanotettua, joiden elämä lähti huonoon suuntaan.

“Sanoisin, että lastensuojelussa tärkeää on pysyvyys, että lapsi saa pysyvyyden ja luottamuksen tunteen. Työntekijöiden täytyisi sitoutua työhönsä, ihmiset ympärillä eivät saisi vaihtua koko ajan. Erityisesti nuorena luottamus aikuisiin on tärkeää. Perheitä tukemalla jo ennalta voitaisiin säästää paljon rahaa, sillä lapsen huostaanotto on todella kallista. Lisäksi lähtökohtaisesti lapsi haluaa kuitenkin aina asua omien vanhempiensa luona,“ sanoo Daniel Ahlgren.

Johanna Frondelius on freelance-kirjoittaja, joka kirjoittaa juttuja monipuolisesti sosiaalialasta matkailuun. Johanna haluaa saada ihmiset ajattelemaan ja puuttumaan maailman epäoikeudenmukaisuuteen tekstiensä kautta.