Turkulaisen kaupunkiaktivismin juurilla – ympäristöliikkeet kansalaistoiminnan vahvistajina

1970–1980-lukujen vaihde muistetaan aikana, jolloin Suomessa käydyt ensimmäiset ympäristökiistat nousivat lehtien etusivuille ja saivat aikaan keskustelun kansalaistottelemattomuuden rajoista. Kiistoista ensimmäistä ja näkyvintä, Koijärvi-kiistaa, on pidetty vihreän ajattelun ja Vihreän liiton syntymisen lähtökohtana. Koijärvelle syntyneen protestileirin seurauksena samankaltaisia aktivistien ympäristöleirejä pystytettiin myös muiden ympäristökiistojen yhteydessä. Kesällä 1980 Ilomantsin Hattuvaaraan leiriytyneet mielenosoittajat ryhtyivät joukolla estämään Hattuvaaran vesakkoihin kohdistuvia lentoruiskutuksia.

Kansalaistottelemattomuudeksi kutsuttu suora toimintatapa levisi tapahtumien saaman laajan uutisoinnin avulla myös kaupunkeihin. Ympäristöliikkeen ensimmäisen aallon huippuvuosi oli ympäristövuoden 1980 jälkeinen vuosi 1981. Ympäristövuoden teema ”Kansalaiset toimintaan ympäristön puolesta” oli kirjaimellisesti kehottanut suomalaisia suoraan toimintaan.

Kaupunkitilasta suoran toiminnan näyttämö

Vuosi 1981 muodostui suurta näkyvyyttä saaneiden kaupunkitilallisten kamppailujen vuodeksi. Toimintaan ryhtyivät ennen kaikkea suurten yliopistokaupunkien ympäristötietoiset korkeakouluopiskelijat. Turussa keväällä 1981 syntynyt Vartiovuori-liike nousi puolustamaan Turun Vartiovuoren puistoa kerrostalojen rakennushanketta vastaan. Saman vuoden syksynä Tampereen Virastotaloliikkeen toiminta aktivoi tamperelaiset toimintaan kauppahallin virastotalon suojelemiseksi.

Jo koijärveläiset ja Norjan Alta-aktivistit olivat käyttäneet kaupunkitilaa näyttämönään protestimarsseissaan ja nälkälakoissaan. Vuonna 1981 suoran toiminnan keinovalikoimaan lisättiin valtaukset, joista oli saatu jo esimakua alkusyksyllä 1979 Helsingin Lepakon valtauksen muodossa. Suoran toiminnan muodot olivat useimmissa tapauksissa seuraus laillisen toiminnan eli adressien ja luonnonsuojelu- ja miljööpoliittisen yhdistysten vetoomusten tehottomuudesta.

Turun Vartiovuori-liikkeen toiminta alkoi talvella mielenosoituksina ja marsseina, ja huipentui toukokuussa puistotontin kuusi päivää kestäneeseen ”miehittämiseen”. Ympäristöleirien hengessä kaupunkipuistossa päivystettiin ympärivuorokautisesti. Valtaus päättyi vasta apuun kutsutun poliisin puuttuessa asiaan.

Kaupungin järjestyssääntöjen rikkomisesta saatuihin sakkoihin kerättiin rahaa erilaisin tempauksin. Turun kaduilla nähtiin loppukeväällä surumarsseja ja karnevaaleja. Kunnallisen demokratian tilaa kommentoitiin myös pilalehdellä ja valokuvanäyttelyllä. Edes tempausten saama julkisuus ei onnistunut kääntämään päättäjien päätä ja puiston reunaan rakennettiin vastustetut kerrostalot. Taistelu ja varsinkin lähes viikon kestänyt valtaus oli kuitenkin luonut uusia verkostoja toiminnassa mukana olleiden välille ja synnyttänyt keskustelua yhteistoiminnan mahdollisuuksista.

Ympäristöliikkeiden toimintaan lähti mukaan erityisesti parikymppisiä korkeakouluopiskelijoita. Monilla oli taustaa luonnonsuojeluyhdistyksistä. Kansalaisaktivismi oli houkutteleva vaihtoehto päästä vaikuttamaan puoluepoliittisen järjestelmän ohi suoralla toiminnalla. Omaehtoinen toiminta jatkui useiden kohdalla vielä ympäristöliikkeen ensimmäisen aallon laannuttua. Kaupunkeihin perustettiin puoluepolitiikasta irtisanoutuvia yhdistyksiä, jotka perustivat uusia vaihtoehtoisia kokoontumistiloja. 1980-luvun alun ilmiöksi nousivat erilaiset kirjakahvilat ja kasvisravintolat, jotka pystytettiin talkoohengessä remontoimalla käyttöön tiloja huonokuntoisista rakennuksista. Esikuvat löytyivät Keski-Euroopasta, erityisesti Länsi-Saksan vaihtoehto-Berliinistä. Suomeen vaikutteet saapuivat raiteita pitkin 1980-luvun alussa maailmaa avartaneen ja suuren suosion saaneen interreilauksen myötä.

Vastavirtaan – omaehtoisia tiloja ja vaihtoehtoista vaikuttamista

Joukko Turun Vartiovuori-liikkeen toiminnassa mukana olleita henkilöitä perusti vuoden 1981 lopulla Turun Kirjakahvilan. Siitä tuli vuonna 1979 perustetun kasvisravintola Verson ohella toinen kaupungin vaihtoehtoihmisten suosima kokoontumispaikka. Jo ennen Turkua kirjakahviloita oli perustettu Helsinkiin, Tampereelle, Jyväskylään ja Ouluun. Kahviloita erotti valtavirrasta niiden erityinen miljöö, valikoima ja edulliset hinnat. Myös Turun kahvilan toimintaideana oli olla enemmänkin ”sivistyslaitos kuin bisnes”. Kirjakahvilan osuuskuntaan kuului niin yksittäisiä osakkaita kuin ylioppilaskuntiakin. Siitä muodostui vaihtoehtotila Turun yliopistonmäellä vallinneelle ummehtuneelle poliittiselle ilmapiirille.

Kirjakahvilaa voidaan pitää myös eräänlaisena porttina vihreiden toimintaan. Vihreän liikkeen ideologian rantauduttua Turkuun vuoden 1982 lopulla, Kirjakahvilasta tuli yksi Turun vihreiden käyttämistä kokouspaikoista. Useita kahvilan vapaaehtoistoiminnassa mukana olleita henkilöitä lähti mukaan Vihreiden toimintaan jo 1980-luvun aikana. Innostus ei herättänyt ihmetystä, sillä jo Kirjakahvilan perustajilla oli ollut palo konkreettiseen toimintaan ja kahvilan idea oli tarjota tilat yhteiskunnalliselle ja kulttuuripoliittiselle keskustelulle. Aktiiveja lähti mukaan myös opiskelijapolitiikkaan, kun kirjakahvilalaisista koostuva sitoutumaton ”Taide ja nautinto”-ryhmä voitti vuonna 1983 ylioppilaskunnan vaalit.

Kirjakahvilaa ja Versoa voidaan pitää osana 1980-luvun alkupuolella orastamaan alkanutta varhaista kaupunkikulttuuria. Niiden ohella Turkuun perustettiin oma elävän musiikin yhdistys Telmu. Versolaiset ja telmulaiset olivat vuodesta 1979 lähtien havitelleet omia tiloja Aurajoen rannalla sijaitsevasta vanhasta olutpanimosta. Auran Panimon rakennuksesta haluttiin tehdä Helsingin Lepakon kaltainen monitoimikeskus, joka toimisi bändin harjoitus- ja konserttitilana. Rakennuksessa oli tarkoitus järjestää myös näyttelyitä ja saada sinne ravintolatoimintaa. Hanke ei lopulta edennyt erilaisten kiinteistöön ja rahoitukseen liittyvien ongelmien vuoksi. Verso kunnosti itselleen ravintolatilat lopulta huonokuntoisesta Ingmanin talosta, jonne kasvisravintola avattiin vuoden 1980 kesällä.

Ympäristöliikkeiden toimintamuodot oli valjastettu käyttöön myös kaupunkitilassa. Suoran toiminnan ja protestileirien vaikutus näkyi esimerkiksi talonvaltauksina. 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun merkittävimmät valtaukset tehtiin Etelä-Suomen suurissa opiskelijakaupungeissa, joissa myös kansalaisaktivismi oli vahvimmillaan. Koijärveläisten vastarinta teki vaikutuksen Lepakon valtaajiin, ja monet Koijärvi-aktivistit löysivätkin Lepakosta itselleen henkisen kodin. Tampereella 1980-luvun alkua värittänyt Virastotalo-kiista juonsi juurensa jo 1970-luvulle. Kiista nousi julkisuuteen syksyllä 1981 Virastotaloliikkeen aktivistien vallatessa rakennuksen muutamaksi tunniksi. Nuoret aktivistit kahlitsivat itsensä talon pattereihin koijärveläisten tavoin. Valtauksen taustalla vaikutti todennäköisesti myös Vartiovuori-liikkeen toukokuussa huomiota herättänyt kuuden päivän puistovaltaus.

Myös turkulaisten haaveet Auran Panimon tiloista konkretisoituivat 1980-luvulla. Panimorakennus vallattiin toukokuussa 1984. Asialla olivat tällä kertaa turkulaiset punkkarit. Syynä valtaukseen oli omien tilojen puute. Suoraa toimintaa perusteltiin sillä, etteivät kaupungin päättäjät päässeet sopimukseen panimon tulevaisuudesta. Varsinkin alaikäiset nuoret kokivat kaupungin kaduilla turvattomuutta ilman omaa tilaa. Osa panimosta kunnostettiin lopulta nuorisotilaksi ja ”A-Panimosta” tuli vuosiksi legendaarinen keikkapaikka.

Yhteistyöstä uusi voimavara

Vaihtoehtotilojen ohella ympäristöaktivismi sai kaupunkilaiset huolestumaan oman lähiympäristönsä puolesta. Vartiovuori-liikkeen tappio näkyi Turussa kaupunginosayhdistysten perustamisena. Yhdistysten yhdessä laatimien vetoomusten katsottiin olevan suojelukysymysten kohdalla yksittäistä mielipidettä vakuuttavampia. Vuoden 1981 lopulla yhdistysten määrä oli noussut viiteentoista ja ne yhdistivät pian toimintansa kotiseutuyhdistys Turku-seuran kanssa. Yhteistyön esimerkkinä pidettiin Helsinki-seuran ja Helsingin kaupunginosayhdistysten menestyksekästä yhteistyötä, jolla oli onnistuttu torjumaan esimerkiksi hanke raitiovaunuliikenteen lopettamiseksi.

Myöhemmillä vuosikymmenillä kaupunkiaktivismi on vahvistunut entisestään. Perinteisten yhdistysten rinnalle on noussut uusia kaupunkiliikkeitä. Vuonna 1993 Turkuun perustettu Meidän Turku – Vårt Åbo ry on toiminut aktiivisena hyvän kaupunkisuunnittelun puolestapuhujana. Toiminnassa on ollut mukana niin vihreiden valtuutettuja kuin kaupunkisuunnittelun ammattilaisiakin.

Myös 1980-luvulla syntynyt turkulainen vaihtoehtokulttuuri voi hyvin. Kirjakahvilan toiminta pyörii edelleen Brinkkalan talossa, jonne kahvila muutti vuonna 1985. Auran Panimo tarjoaa tilat Turun kaupungin nuorisopalveluiden musiikkitoiminnalle ja epäkaupalliselle äänitystuotannolle. Verson kasvisravintola sinnitteli yli 1990-luvun lamavuosien vuoteen 2003 asti. Siitä tuli yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti toimineista kasvisravintoloista. Edellä mainitut vaihtoehtotilat muodostavat tärkeän osan turkulaisen vaihtoehtokulttuurin, kansalaistoiminnan ja vihreiden historiaa. Siksi niiden toiminnan lähtökohtiin tutustuminen on erityisen merkityksellistä.

Kirjallisuusluettelo:

Koskimies, Riitta & al. (toim.): Tärkkiöi assioi, paremppa mailma. Turun seudun vihreät – Åbonedjens gröna 1985–2015. Vihreä Sivistysliitto ry, Helsinki 2016.

Laine, Markus & Peltonen, Lasse: Ympäristökysymys ja aseveliakseli: ympäristöongelmien politisoituminen Tampereella vuosina 1959–1995. Tampereen yliopistopaino Oy – Juvenes Print, Tampere 2003.

Portin, Anja (toim.): Viattomuutta jäljellä. Osuuskunta Turun Kirjakahvila 20 vuotta. Osuuskunta Turun Kirjakahvila, Turku 2001.

Rasimus, Ari: Uudet liikkeet: radikaali kansalaisaktivismi 1990-luvun Suomessa. Tampere University Press, Tampere 2006.

Salo, Marja-Leena: Kahleissa Koijärvellä. Edita Publishing Oy, Helsinki 2009.

Tolonen, Anna: Vartiovuori-kiista: Ympäristöliikkeen ja kansalaisaktivismin nousu 1980-luvun Turussa. Pro gradu-tutkielma, Turun yliopisto, Turku 2017.

Anna Tolonen

Anna Tolonen opiskelee kultuurihistoriaa ja kaupunkitutkimusta Turun yliopistossa. Hän on tutkinut syksyllä 2017 valmistuneessa kulttuurihistorian pro gradussaan Turussa vuonna 1981 toiminutta Vartiovuori-liikettä osana 1970-1980-lukujen vaihteen ympäristöliikkeen nousua Suomessa.