Tulevaisuuden kunnan menestyksen elementit: resilienssi, perustehtävä ja välittäminen

Sote- ja maakuntauudistus muuttaa suomalaista kuntaa. Konkreettisin muutos näkyy ihmisten hyvinvointiin vaikuttavien palveluiden ja toimintojen jakamisena kuntien ja maakuntien kesken. Maakuntien maailmassakin kunnilla on kuitenkin monia tehtäviä, joilla on hyvinvoinnin kannalta suuri merkitys. Näitä ovat esimerkiksi maankäytön suunnittelu, liikuntapaikat- ja palvelut, erilaisten sosiaalisten ja terveydellisten pulmien ennaltaehkäisy, koulutus, varhaiskasvatus, laaja sivistys, kulttuuri- ja vapaa-aikatoiminnot.

Kunnan ja kuntakäsityksen muutos

Muutos ei ole helppo. Syitä siihen on monia. Suomalainen kunta on ollut menestystarina. Kansainvälisessä vertailussakin se on näyttäytynyt omanlaisenaan, jopa poikkeuksellisena. Missään muualla maailmassa ei näin erikokoisten kuntien vastuulla ole ollut näin laajoja ja merkittäviä hyvinvointitehtäviä. Voidaan jopa sanoa, että kunnat ovat toteuttaneet suuren osan niistä keksinnöistä ja uudistuksista, jotka muodostavat hyvinvointivaltiomme perustan. Kuntien palveluroolin kasvussa valtio ja kunnat ovat olleet saman kehityssuunnan kannalla: valtio on delegoinut kunnille uusia tehtäviä ja kunnat ovat yleensä ottaneet ne vastaan.

Hyvinvointivaltion paikallisena airueena toimiminen on kuntien kannalta ollut kaksitahoinen kehityssuunta. Viimeistään viimeisten vuosikymmenien aikana kuntien palvelutehtävän ja etenkin hyvinvointipalvelutehtävän korostuminen on näyttänyt myös nurjan puolensa. Kunnat ovat laajojen tehtäviensä kautta vahvistaneet asemaansa, rooliansa ja valtaansa yhteiskunnallisina toimijoina. Mutta toisaalta yhä lisääntyvistä palvelutehtävistä on tullut kunnille taloudellinen taakka lisääntyvien tarpeiden ja niukkenevien resurssien muodostaman yhtälön seurauksena. Laaja palvelurooli onkin muovannut kunnista myös otollisen kohteen valtion interventioille ja reformeille, mikä on koko 2000-luvun ajan näkynyt erilaisina yrityksinä muuttaa joko kuntarakennetta tai sote-palveluiden järjestämisen rakenteita.

Maakuntauudistus vähentää merkittävästi kuntien palvelukuormaa luomalla itsehallinnollisen alueellisen rakenteen sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä maakunnallisen kehittämisen toteuttamiseen. Kunnille tämä tarkoittaa mahdollisuutta tai pakkoa miettiä kunnan toiminnan perusideaa ja painotuksia uudelleen.

Tällä hetkellä näkemykset maakunta- ja sote-uudistuksen merkityksestä jakautuvat voimakkaasti. Osa näkee uudistuksen muutoksena vahvasta peruskunnasta kohti puuhastelevaa paikallishallintoa, jossa pikkuista kolikkokukkaroa vahtivien kunnan johtohahmojen tärkeimmäksi tehtäväksi jää siltojen ja rakennusten vihkiminen. Kunnasta jää jäljelle tynkä, jakojäännös, jonka valta ja mahdollisuudet ovat vain varjoja entisestä. Osa näkee sote- ja maakuntauudistuksen mahdollisuutena, joka palauttaa kunnan lähemmäksi paikallisen itsehallinnon ideaalia, kohti elinvoiman kehittämisen, kumppanuuksien ja identiteettien tukemisen tehtävää.

Molemmat tulkinnat ovat totta, mutta vain osittain.

Ne, jotka näkevät tulevaisuuden kunnan mahdollisuutena, korostavat useimmiten vapautta. Maakuntauudistus vapauttaa kunnan etenkin palvelutehtävistä, jotka ovat vahvasti valtionohjattuja, kustannuksiltaan vaikeasti ennakoitavia ja joissa on vaikea onnistua. Ne, jotka näkevät tulevaisuuden kunnan kielteisemmässä valossa, korostavat sitä, että maakuntauudistuksen myötä kuntien valta, merkitys ja ennen kaikkea mahdollisuudet vaikuttaa aidosti ja kokonaisvaltaisesti ihmisten elämän edellytyksiin, heikkenevät.

Kunnat ovat erilaisia. Niiden toimintaympäristö, toiminnan edellytykset ja tulevaisuuden näkymät vaihtelevat radikaalisti. Osa suomalaisista kunnista tarvitsee kipeästi maakuntarakenteen selvitäkseen tulevaisuudesta, osa ei koe sitä tarvitsevansa, vaikka ehkä tulevaisuudessa tarvitseekin ja osa puolestaan kokee, että tämän kaltaisesta uudistuksesta on pelkästään haittaa. Kaikkia kuntia yhdistää kuitenkin se, että kunnan uuden roolin muovaamisessa kaikkein tärkein toimija on kunta itse. Silloinkin, kun uudistus tuntuu menetykseltä, kunta voi päättää, ettei se ole muutoksessa oman elämänsä heittopussi, vaan tulevaisuutta aktiivisesti rakentava paikallisen kehittämisen yksikkö.

Reslilienssi kunnan menestystekijänä

Resilienssi on trendikäs käsite, jota käytetään laajasti kuvaamaan yksilöiden, yhteisöjen ja organisaatioiden muutoskykyä ja kestävyyttä. Resilienssin juuret löytyvät kahdesta hyvin erilaisesta suunnasta: yksilöpsykologiasta ja ekologiasta.

Kuntien tulevaisuutta mietittäessä resilienssin molemmat lähteet ovat hyödyllisiä ajattelun kannalta. Yksilöiden resilienssillä on kunnille merkitystä. Resilientit tyypit sietävät traumoja ja kriisejä ja heillä on kykyä selviytyä niistä. Tällaisilla ihmisillä on takanaan kokemuksia, jotka ovat testanneet ja kehittäneet heidän selviytymiskykyään. Resilientti toimija pysyy toimintakykyisenä haastavissa tilanteissa. Hänellä on uskoa siihen, että hän voi itse vaikuttaa aktiivisesti omaan elämäänsä. Resilientti ihminen ymmärtää syvällisesti, että asenteella on väliä ja ennen kaikkea, että asenteeseen voi itse vaikuttaa. Asenne vaikuttaa niihin tulkintoihin, jotka muutoksista ja tulevaisuudesta muodostetaan.

Asenteidensa ja tulkintojensa kautta ihmisestä tulee aktiivinen oman elämänsä muovaaja, eikä passiivinen olento elämän virrassa. Yksilöllistä resilienssiä tarvitaan etenkin suurissa muutoksissa, joiden stressaava vaikutus voi pahimmillaan johtaa uupumukseen, näköalattomuuteen ja passiivisuuteen.

Systeemiajattelun tapa ajatella resilienssiä palvelee etenkin kunnan roolin ja merkityksen muutoksessa. Ekologisessa systeemiajattelussa resilienssillä puolestaan viitataan systeemin, tässä tapauksessa kunnan, kykyyn uudelleenorganisoitua muutosten keskellä siten, että systeemin olennaiset toiminnot, rakenne ja identiteetti voidaan säilyttää. Resilienssi voidaan tässä yhteydessä ymmärtää koko kunnan kyvyksi kasvattaa kapasiteettia, jota muutoksissa tarvitaan. Kestävä ja sinnikäs systeemi tukee työntekijöitään, luottamushenkilöitään ja kuntalaisiaan, jotta he voivat terveesti ja turvallisesti kohdata uuden tilanteen. Resilientin systeemin voima muodostuu siitä, millaisia mielikuvia tuotamme tulevaisuuden kunnasta jokaisessa kohtaamisessa kunnan asukkaiden ja sidosryhmien kanssa. Jokainen kohtaaminen tuottaa mielikuvan siitä, millainen kunta on, miten se pyrkii ratkaisemaan ihmisten kannalta tärkeitä ongelmia ja miten luomaan elämiselle mahdollisuuksia.

Systeemiajattelusta on myös hyötyä kuntarakenteemme mosaiikkimaisuuden ja kuntien erilaisuuden ymmärtämisessä. Kunnat ovat osa suurempaa systeemiä, jonka selviäminen on kiinni pienimpien ja paikallisimpien osasysteemien ketteryydestä ja muutoskyvystä. Keskinäisriippuvaiset systeemit (tässä vaikkapa systeemi, joka muodostuu naapurustoista, kylistä, kunnista, maakunnista ja valtiosta) ovat toimintakykyisimpiä silloin, kun niiden paikallisimmat ja monimuotoisimmat osat ovat sekä autonomisia että joustavia ja voivat keksiä monia erilaisia tapoja vastata heitä kohdanneeseen kriisiin. Demokratiaan nojaavassa paikallisessa itsehallinnossa on olennaista antaa toimijoille mahdollisuus tehdä valintoja ja jäsentää maailman monimutkaisuutta nimenomaan tietyn alueellisen yhteisön näkökulmasta.

Resilienssi on tiivistettynä ihmisten ja systeemien kimmoisuutta, sinnikkyyttä, toipumista ja toimintakykyä.

Resilientin tulevaisuuden kunnan peruselementtinä on tarkoitus, perustehtävä tai idea. Yhteinen tarkoitus antaa yksilöille ja ryhmille mahdollisuuden sitoutua ja kuulua. Tämä edellyttää kunnan tulevaisuuden määrittelyä yhteisenä prosessina, jossa asukkaat, henkilöstö, luottamushenkilöt ja yrittäjät sitoutuvat yhdessä hahmottelemaansa kokonaisuuteen.

Käytännössä kuntien tulevaisuus rakentuu vuorovaikutussuhteiden varaan. Tulevaisuuden kunnan arvo kasvaa, jos ja kun se löytää tarkoituksensa ja kykenee tarjoamaan ihmisille paikan, jossa he voivat osa itseään suurempaa kokonaisuutta, yhteydessä toisiin. Merkityksellinen ja hyvä elämä vahvistuu siitä, että omalla tekemisellään voi olla hyödyksi ja auttaa sekä itseään että muita.

Tulevaisuuden kunnan on olennaista ymmärtää omat vahvuutensa. Omien vahvuuksien tunteminen ja tietäminen antaa kokemuksen siitä, että omilla teoilla on väliä. Tästä syntyy hallinnan tunne, jota tarvitaan kun muutosten kaoottisuus kohdataan.

Toipumiskykyinen ihminen pystyy sekasortoisessa tilanteessa olemaan toiveikas, sitoutunut ja inspiroitunut sekä kokemaan syvällistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toipumiskykyinen systeemi puolestaan pystyy kaaoksessakin säilyttämään perustehtävänsä ja tarkoituksensa. Kunta on institutionalisoitunutta välittämistä. Sen tärkein tehtävä on muutostenkin keskellä säilyttää kykynsä välittää, toimia arkisissa asioissa, koota ihmiset yhteen ratkaisemaan ongelmia ja luoda toivoa ympärilleen.

Maanlaajuinen maakunta- ja sote-uudistus on toteutuessaan muutos, jota on vaikea edes kuvitella. Juuri tästä syystä muutoksessa tarvitaan resilienssiä. Resilientin kunnan menestys tai hallinnan tunne ei perustu siihen, että tulevaisuus tiedettäisiin. Se perustuu siihen, että tiedetään ja hyväksytään, että ei tiedetä, mutta ei lannistuta, vaan luotetaan tulevaisuuteen. Tulevaisuuden kunnan yhteydessä resilienssin määritelmä laajeneekin muutoksista toipumisen ja monimuotoisuuden lisäksi kattamaan myös kekseliäisyyden ja kyvyn keksiä itsensä uudelleen.

Jenni Airaksinen on Kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori ja hallintotieteiden tohtori. Hän työskentelee Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa. Hänen tutkimustoimintansa keskittyy kuntien roolin ja kuntajohtamisen sekä hallinnon uudistamisen kysymyksiin. Lisäksi hän on tutkinut kaupunkien johtamisjärjestelmiä, osallisuutta sekä kaupunkiseutujen ja metropolialueiden hallintakäytäntöjä ja niiden legitimiteettiä.