Translapselle sukupuoli ei ole leikki

Transihminen voi hakea juridisen sukupuolen vahvistusta, eli uutta henkilötunnusta, vasta täysi-ikäisenä, pitkien tutkimusten ja vähintään vuoden kestäneen ”tosielämän kokeen” jälkeen. Ulkonäön ja juridisen sukupuolen ristiriita johtaa usein syrjintään, kun ihmisen perustiedot välittyvät maistraatista yhä useammalle taholle.

Nyt ihmisoikeusjärjestöt, useat puolueet ja kansalaisaktiivit haluavat muuttaa Suomen translain itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi ja ikärajattomaksi, jotta sukupuolensa mukaisessa roolissa elävät lapset ja nuoret olisivat suojassa syrjinnältä. Transihmisten oikeuksia puoltavat tahot toivovat Suomeen myös hoitosuositusta, joka mahdollistaisi murrosikää jarruttavan hoidon antamisen.

Asiantuntijoiden mukaan Suomen translaki kaipaa kokonaisuudistusta, eikä vähiten translasten ja -nuorten aseman parantamisen takia. Osa trans- ja muunsukupuolisista huomaa jo ennen täysi-ikäisyyttä, että maistraatin kirjoissa oleva sukupuolimerkintä ei vastaa omaa sukupuoli-identiteettiä.

Vielä suuremmalla osalla on varhaisiakin muistikuvia tilanteista, joissa annettu sukupuolirooli tuntuu vieraalta. Vuoden 2017 kouluterveyskyselyssä Suomen 8.- ja 9.-luokkalaisista noin 5,6% kertoi olevansa sukupuoli-identiteetiltään muuta kuin mitä esitiedot kertoivat. Noin prosentti määritteli itsensä transsukupuolisiksi. Toisella asteella tehdyt kyselytutkimukset antavat samankaltaisia tuloksia. 

Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan ihmisen sisäistä tunnetta sukupuolestaan. Lähes kaikilla ihmisillä on sukupuoli-identiteetti, ja se on yksilöllinen, herkkä ja usein vaikea pukea sanoiksi. Transsukupuolisella sukupuoli-identiteetti ei vastaa sukupuolta, joka hänelle on syntymässä määritelty, cissukupuolinen taas kokee määritellyn sukupuolensa vastaavan omaa sukupuoli-identiteettiään. Kattotermeillä muunsukupuolinen tai ei-binäärinen voidaan tarkoittaa muun muassa ihmisiä, jotka määrittelevät itsensä binäärisen sukupuolikäsityksen (mies-nainen) ulkopuolelle tai väliin, tai kokevat sukupuoli-identiteettinsä liukuvaksi tai ettei heillä ole sukupuoli-identiteettiä.

Sukupuolidysforia tarkoittaa voimakasta ahdistusta tai pahanolon tunnetta, joka voi ilmetä kehollisena, sosiaalisena, tai molempina, ja joka aiheutuu sukupuoliristiriidasta. Kehodysforia kohdistuu tyypillisesti kehon sukupuolittuneisiin piirteisiin (esim. rinnat tai parta), mutta myös koko keho voidaan kokea sukupuolittuvana. Sosiaalista dysforiaa aiheuttavat esimerkiksi tilanteet, joissa henkilö väärinsukupuolitetaan tai hän joutuu väärinsukupuolittamaan itsensä esimerkiksi pelon vuoksi. Osa transihmisistä käy läpi sukupuolenkorjausprosessin lääketieteellisine hoitoineen ja juridisine toimenpiteineen, kun taas osa kokisi riittävänä esimerkiksi juridisen sukupuolen vahvistuksen ja virallisen nimen muutoksen.

Lääketieteessä transsukupuolisuudesta aletaan tavallisesti puhua vasta murrosiässä, mahdollisten hoitojen tullessa ajankohtaiseksi. Trans- ja muunsukupuolisuus ei kuitenkaan kosketa vain aikuisia: Suomessa on lukuisia translapsia, joiden asemaa lainsäädäntö ei tunnista. Termillä translapsi viitataan lapseen, joka ilmaisee sukupuoltaan tavallisista sukupuolinormeista poikkeavasti ja tuo pitkäjänteisesti ilmi, ettei juridinen sukupuoli vastaa hänen identiteettiään. Suomessa translasten ja -nuorten asema on monessa suhteessa heikko, sillä lainsäädäntö ei esimerkiksi sisällä mahdollisuutta alaikäisen sukupuolen juridiseen vahvistamiseen.

Nykyinen translaki ei huomioi translasten ja -nuorten tilannetta

Suomessa sukupuolen juridista vahvistamista säätelee niin sanottu translaki eli laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta, joka edellyttää muun muassa täysi-ikäisyyttä, sukupuoli-identiteetin mukaisessa roolissa elämistä eli ”tosielämän koetta”, ja lääkärin todentamaa lisääntymiskyvyttömyyttä, sukupuolenkorjauksen ehtoina. Lisäksi on esitettävä juridisen sukupuolen vahvistamista puoltavat lausunnot sekä Helsingin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalta HUS:sta että Tampereen TRANS-poliklinikalta TAYSista.

”[Sukupuolen] juridinen vahvistaminen tulisi ehdottomasti erottaa lääketieteellisestä prosessista”, sanoo Riikka Aapalahti, Translasten ja -nuorten perheet ry:n puheenjohtaja.

”Juridinen vahvistaminen suojaa omaksi kokemassaan sukupuolessa elävää lasta joutumasta ymmärtämättömien aikuisten hampaisiin esimerkiksi linja-autoissa, kouluissa, terveydenhuollossa, matkustaessa ulkomaille ja kirjastoissa. Jos lapsen juridinen sukupuoli on sama kuin mitä hänen ulkoinen olemuksensa viestii, hän ei joudu selittämään sukupuoliasiaa mahdollisesti konservatiivisille vieraille aikuisille.”

Silloin kun ulkoinen olemus ja henkilötunnus tai nimi eivät vastaa toisiaan, kaapista tuleminen on aikuisellekin transihmiselle pelottavaa. Moni uupuu, jää pois harrastuksista, osa syrjäytyykin. Aapalahti kertoo tilanteen olevan lapselle ja nuorelle vielä murskaavampi, sillä lapsi ei vielä näe kokonaiskuvaa ja ajan hahmotuskyky on heikompi.

”Transsukupuolisuus on yleisin yksittäinen lasten itsemurhien syy”, Aapalahti sanoo vakavana. Hän kertoo, että sosiaalisella transitiolla [siirtymällä omaksi kokemansa sukupuolen mukaiseen rooliin] voidaan ehkäistä näiden lasten itsetuhoista käyttäytymistä.

”Omaksi kokemassaan sukupuolessa elävät lapset ovat kuitenkin jopa fyysisessä vaarassa, jos heidän henkilötunnuksensa on ristiriidassa ulkoisen olemuksen kanssa”, hän lisää.

Aapalahti näkee, että nykyinen translaki ei huomioi lasten ja nuorten tilannetta. Nuorten tutkimukset kestävät keskimäärin hieman yli kaksi vuotta ennen mahdollisen diagnoosin asettamista, jos kaikki menee hyvin. Tutkimukset ovat aikuisellekin kuormittavia ja tulos on epävarma. Nuorten tutkimuksissa tehdään erilaisia psykologisia testauksia ja haastattelututkimuksia, lisäksi haastatellaan huoltajaa yhdessä nuoren kanssa ja yksin. Aapalahden mukaan moni huoltaja kokee nämä haastattelut vanhemmuutta kyseenalaistavina ja loukkaavina, eikä huoltajia tueta nuoren identiteetin tukemisessa.

Norjan edistyksellinen translaki on ollut Suomessa erityisen kiinnostuksen kohteena.

Muun muassa Australiassa, Kanadassa ja Norjassa on viime aikoina tehty merkittäviä parannuksia sukupuolivähemmistöjen asemaan. Australiassa voi iästä riippumatta saada sukupuolimerkinnäkseen myös määrittelemättömän sukupuolen, Kanadassa puolestaan sukupuolittuneesta henkilötunnuksesta luovuttiin kokonaan. Nämä lait huomioivat myös sukupuoliristiriitaa kokevat lapset. Norjan edistyksellinen translaki on ollut Suomessa erityisen kiinnostuksen kohteena.

”Kätevintä ja halvinta olisi ottaa käyttöön Norjan malli. Siinä voi jo alle kouluikäisen intersukupuolisen lapsen, jonka sukupuolta määrittävät ominaisuudet eivät ole selkeästi mies- eikä naistyyppiset, juridisen sukupuolen korjata pelkällä ilmoituksella vastaamaan hänen sukupuolikokemustaan ja yli kuusivuotiaan lapsen sukupuolen voivat huoltajat korjata yhdellä lomakkeella. Norjassa 16-vuotias voi vahvistaa juridisen sukupuolensa ilman vanhempien suostumusta”, Riikka Aapalahti toteaa.

Hän nostaa esille myös ”muu sukupuoli” -merkinnän virallistamisen, joka on tehty useammassa maailman maassa. Tällä hetkellä Ruotsi selvittää, mitä muutoksia tulisi tehdä, jotta muu -merkintä voitaisiin ottaa käyttöön miehen ja naisen rinnalle. Suomessa on harkittu henkilötunnusten uudistamista ja siinä sivussa sukupuolisidonnaisuudesta luopumista.

”Se saattaa tuntua tarpeettomalta, jos ei ole itse tutustunut aiheeseen. Osa ihmisistä ei koe kuuluvansa kumpaankaan binääriseen sukupuoleen. Näille ihmisille ikään katsomatta olisi valtaisa parannus, jos he saisivat olla juridisesti muuta sukupuolta. Tällainen järjestely on esimerkiksi Australiassa ja se on toiminut hyvin. Se ei ole ottanut keneltäkään mitään pois, mutta se on antanut monelle ihmiselle rauhan olla omia itsejään”, Aapalahti tarkentaa.

Haasteena murrosikä

Murrosiässä transnuoren sukupuolidysforia usein kertautuu sekä sosiaalisesti että kehollisesti, ja ilman hoitoa sukupuolidysforia on usein erityisen vakavaa. Murrosiän muutosten myötä transnuorta aletaan helposti väärinsukupuolittaa yhä enemmän. Kehon muuttuminen ja sen mukanaan tuoma sosiaalinen rooli tuntuvat vierailta ja vääriltä. Murrosikä on myös yksi hyvin tavallisia elämänvaiheita ymmärtää kokevansa sukupuolidysforiaa.

Monissa länsimaissa, kuten Hollannissa, Isossa-Britanniassa ja muissa Pohjoismaissa, sukupuoliristiriitaa kokevalle lapselle voidaan aloittaa murrosiän jarrutushoito eli niin sanottu blokkerihoito. Jarrutushoidon tarkoitus on antaa nuorelle lisää aikaa tutustua itseensä, identiteettiinsä ja sukupuolen ilmaisuunsa. Hoito pysäyttää murrosiän siihen vaiheeseen, jossa se on, tai ainakin hidastaa sitä. Tällöin transpojille ei ala kasvaa rintoja, transtytöille ei kasva partaa eikä ääni muutu. Hoito helpottaa siirtymävaihetta, jos nuori päättää jatkaa sukupuolenkorjaushoitoihin.

Uusin transsukupuolisten hoitoa käsittelevä hoitosuositus, Standards of Care V7, on hyvin pitkälti samoilla linjoilla länsimaissa käytössä olevan hoitomallin kanssa. Siinä kuitenkin tuodaan esille, että nuoren on hyvä käydä murrosikää jonkin aikaa läpi, jotta nuori ja hänen huoltajana voivat tehdä tietoon perustuvan päätöksen jarrutushoidoista. Kansainväliset hoitosuositukset sovitetaan yleensä paikallisiin lakeihin.

Suomessa kasvuikäisille määrätään murrosiän jarrutushoitoa vain liian aikaisen murrosiän lykkäämiseen. Suomessa transnuoren hoitokäytäntöihin jarrutushoidot murrosiän varhaisessa vaiheessa eivät siis kuulu. Suomessa transtutkimuksiin pääsee aikaisintaan nuorisopsykiatrian puolelle siirtyessään. Tapauskohtaisesti jarrutushoitoja voidaan käyttää myöhäispuberteetissa yhdessä feminisoivan tai maskulinisoivan hormonihoidon rinnalla, jos lääkärit eivät näe estettä aloittaa hormonihoitoja ennen täysi-ikäisyyttä.

”Se, joka muistaa itsensä teini-ikäisenä, voi aavistella, että blokkereita saavat nuoret voivat olla fiksumpia, tai tehdä ainakin järkevämpiä ratkaisuja, kuin murrosiän pyörteissä sekoilevat vertaisensa. Jos nuori jostain syystä muuttaa mielensä, murrosikä tulee tavalliseen tapaan muutamassa kuukaudessa”, Aapalahti perustelee varhaisia hormonihoitoja, ja kumoaa samalla yleisen harhaluulon: ”Blokkerit eivät alenna älykkyyttä.”

”Ruotsissa vanhemmat olisivat vihaisia, jos heidän lapsensa ei ole saanut blokkereita muutamassa kuukaudessa, kun taas meillä Suomessa muutamassa kuukaudessa ei ole päässyt edes ajanvarausjonoon. Hoitoa [lapsille ja nuorille] ei ole saatavissa yksityiseltä puolelta”, Aapalahti kertoo. Hän myös toteaa: ”Ruotsissa blokkerihoito on ilmaista ja se annetaan neljästi vuodessa pistoksina. Neljä piikkiä vuodessa muuttaa lasten elämän: vähentää terapian tarvetta, syrjäytymisriskiä ja niin edelleen.”

Aapalahti toivoo, että viimeistään seuraavalla hallituskaudella Suomeen saataisiin maailman edistynein translaki, joka kunnioittaisi itsemääräämisoikeutta. Translain uudistus mahdollistaisi lääkärin toimimisen vain ja ainoastaan lääkärin roolissa, ja se tukisi myös monipuolisesti parempia hoitokäytäntöjä.

”Suurin ongelma suvaitsevaisuuden suhteen on varmasti tieto. Transihmisten ihmisoikeuksia vastaan ovat selkeästi Sininen Tulevaisuus ja Kristillisdemokraatit”, sanoo Riikka Aapalahti, ja nostaa esille myös sen, että transsukupuolisuutta pidetään Suomessa harvinaisena ja hoitoprosessia helppona.

Eduskuntapuolueista Vihreät, Vasemmistoliitto, RKP, SDP, Keskusta ja Kokoomus kannattavat translain uudistusta. Aapalahti katsoo, että lakiuudistus vetäisi mukanaan asenteita 2010-luvulle ja parantaisi ihmisoikeuksien toteutumista kautta linjan. Hän huomauttaa, että esimerkiksi Irlannissa asenteet muuttuivat nopeasti uuden translain myötä.

”Ymmärrys olisi helpottanut”

Translapset ja -nuoret tarvitsevat tukea ja apua käsitelläkseen sukupuoli-identiteettiinsä liittyviä asioita. Oslossa tehty retrospektiivinen tutkimus valaisee transtaustaisten aikuisten lapsuustoiveita.

”Transtaustaiset ihmiset kertoivat, että heitä olisi lapsena auttanut, että heidän tilanteensa olisi huomattu ja otettu vakavasti ja että joku aikuinen olisi ottanut puheeksi heidän sukupuolensa”, kertoo Maarit Huuska, Transtukipisteen johtava sosiaalityöntekijä. ”He olisivat myös toivoneet ystävällisempää asennoitumistapaa.”

Huuskan mainitsemassa tutkimuksessa esiin tulleet toiveet ovat hyvin yleismaailmallisia: lapsi tarvitsee tukea ja ymmärrystä läheisiltään, läsnäoloa, apua ongelmiinsa, ja sitä, että hänet otetaan vakavasti eikä torjuta. Suhtautuminen sukupuolivähemmistöihin ja yksilölliseen sukupuolenilmaisuun vaihtelee kuitenkin perheittäin, alueittain ja yhteisöittäin.

”Jokainen lapsi on oma persoonansa ja perhetilanteet ja koulujen ilmapiirit vaihtelevat, siksi nämä lapset voivat tarvita hieman eri asioita”, Maarit Huuska muotoilee, ja jatkaa:

”Jokainen lapsi tarvitsee kokemusta siitä, että omat vanhemmat rakastavat ja hyväksyvät hänet juuri sellaisena kuin hän on. Lapsi tarvitsee myös turvallisuuden tunnetta. Sitä rakentaa kodin ilmapiiri, jossa lapsi kokee voivansa luottaa vanhempiin ja uskoa heille huoliaan, sekä kouluympäristön turvallisuus.”

Huuska kertoo lasten tarvitsevan positiivisia roolimalleja sukupuolen moninaisuutta ilmentävistä aikuisista ja lapsista, sekä omassa elämässään että kulttuurissa, ja lisää: ”Lapsi tarvitsee myönteistä palautetta hänelle luontevasta tavasta ilmaista sukupuoltaan, kuten hän sen kokee.”

”On kouluja ja päiväkoteja, joissa lapsen housujen sisältö ei kiinnosta aikuisia, joissa opetetaan hyväksyntää ja yhdenvertaisuutta. Sellaisia, joiden opettajat tulevat kirjastoon mukaan ja seisovat tiskin vieressä niin kauan, että kirjaston käytäntöjä on muutettu ja lapsi saa kirjastokorttinsa kutsumanimellään. Kouluja, joissa on sukupuolineutraalit vessat. On rehtoreita, jotka haluavat muuttaa tietojärjestelmää niin, että lapsen juridinen sukupuoli ei paljastu muille koululaisille, koska heidän kouluissaan kaikki saavat olla omia itsejään ilman epäilyksiä”, kertoo puolestaan Riikka Aapalahti kouluympäristön turvallisuutta parantavista konkreettisista toimista, ja mainitsee joidenkin kuntien muuttaneen koulubussireittejä, jotta lapsi saa aloittaa uudessa koulussa alusta omana itsenään.

Aapalahti myös sanoo, että osassa kouluista ja päiväkodeista on kielteinen ilmapiiri, joka ahdistaa ja masentaa sukupuoliristiriidasta kärsiviä nuoria.

”Lapsi tarvitsee myös sitä, että aikuiset pystyvät kannattelemaan mielessään tulevaisuuteen liittyviä huolia siten, että lapsi voi usein olla myös huoleton ja onnellinen tässä hetkessä”, Maarit Huuska sanoo.

Aapalahti vielä lopuksi toteaa, että kun lapset saavat elää omana itsenään, heidän onnensa ei vie keneltäkään mitään pois. Näiden lasten onnen takaamiseksi translaki on uudistettava ikärajattomaksi.

Lähteet:

Raij, Tuukka ja Tani, Pekka (2015): Transsukupuolisuuden neurobiologinen perusta. Duodecim, 4/2015.

Hembree, Wylie C.; Cohen-Kettenis, Peggy T.; Gooren, Louis; Hannema, Sabine E.; Meyer, Walter J.; Murad, M. Hassan; Rosenthal, Stephen M.; Safer, Joshua D.; Tangpricha, Vin; T’Sjoen, Guy G. (2017): Endocrine Treatment of Gender Dysphoric / Gender-incongruent persons: An Endocrine Society Clinical Practice Guideline. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism. Vol. 102, Issue 11. 2017.

Kraijver, Frank P.M.; Ning-Zhou, Jiang ; Pool, Chris W.; Hofman, Michael A.; Gooren, Louis J.G.; Swaab, Dick F. (2000): Male-to-Female Transsexuals Have Female Neuron Numbers in a Limbic Nucleus.  The Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism. Vol 85, Issue 5. 01 May 2000.

Lapsiasiainvaltuutetun pyöreänpöydän keskustelut Säätytalolla 13.11.2017.

Soininen Miia (2017): Miksi transnuori saa blokkerihoitoa niin myöhään? Lääkärilehti 37/2017.

Taavetti, Riikka; Alanko, Katariina & Heikkinen, Lotte 2014: Hyvinvoiva Sateenkaarinuori. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 82.

THL: Kouluterveyskysely 2017.

Transgender Europe TGEU: Norwegian trans law.

Transgender Health Information Program, ThiP: Puberty blockers (Canada). 

Trasek ry: Sukupuolen juridinen vahvistaminen, transsukupuolisuus.

Venhola, Mika (2001): Intersukupuolisuus. Artikkeli Intersukupuolisuus.fi-sivustolla.

WPATH: Standars of Care V7, hyvän hoidon suositus. Sivut 16-20.

Riikka Aapalahden sähköpostihaastattelussaan käyttämät lähteet:

CAMH (2016) Summary of the External Review of the CAMH Gender Identity Clinic of the Child, Youth & Family Services, 1-6. Viiitattu 14.11.2017.  http://www.camh.ca/en/hospital/about_camh/newsroom/news_releases_media_advisories_and_backgrounders/current_year/Documents/GIC-Review-26Nov2015.pdf

Hill D. B., Menvielle E., Sica K. M., Johnson A. (2010) An affirmative intervention for families with gender variant children: parental ratings of child mental health and gender, Journal of Sex and Marital Therapy, 36, 1, 6–23

Olson, K. R., Key, A. C., Eton, N. R. (2015) Gender Cognition in Transgender Children, 26, 4, 467-474

Olson, K. R., Durwood L., Demeules M., McIaughlin K. A. (2016) Mental health of transgender children who are supported in their identities, Pediatrics, 137, 3, 1-8

Steensma, T. D., Biemond, R., de Boer F., Cohen.Kettenis P.T. (2011) Desisting and persisting gender dysphoria after follow-up study, Clinical Child Psychiatry 16, 4, 499-516.

Steensma, T. D., McGuire J. K. Kreukels B. P., Beekman A. J., Cohen-Kettenis P.T. (2013) Factors associated with desistence and persistence of childhood gender dysphoria: a quantitative follow-up study, Journal of American Academy of Child and Adolescent Psychiatry, 52, 6, 582-90

Tutkimus, johon Maarit Huuska viittasi:

Riley, E. (2009) Gender Variant Children: Views of professionals, parents and transgender adults. Abstrakti tutkimusesittelystä. WPATH Oslo.