Sari Aalto: Vaihtoehtopuolue: Vihreän liikkeen tie puolueeksi (Into 2018)

Vastajulkaistu vihreän liikkeen alkutaivalta (1973–1989) tarkasteleva Sari Aallon teos Vaihtoehtopuolue kuvaa paikoin hengästyttävällä yksityiskohtaisuudella vihreiden tietä liikkeestä puolueeksi. Puolueaktiiveille ja muille aiheesta kiinnostuneille kirja tarjoaa oivan sukelluksen vihreän liikkeen monimuotoiseen historiaan, mutta se on myös akateemisesti pätevä perusteos, joka tulee varmasti kulumaan myös tutkijoiden ja opinnäytteiden tekijöiden käsissä.

Puoluehistorian julkaiseminen on aina juhlapäivä niin kirjan kirjoittajalle kuin etenkin sen kohteelle. Toisaalta se on sitä myös puolue- ja aatehistoriaan perehtyneelle tiedeyhteisölle, sillä puoluehistoriat täyttävät kahtalaista tehtävää: niillä on itseisarvo puolueelle ja sen aktiiveille, mutta parhaimmillaan ne tarjoavat myös laajemmalle yleisölle kuvan tarkasteltavan aikakauden yhteiskunnallisesta keskustelusta ja poliittisesta kulttuurista. 

Koska puolue on aina oman aikansa lapsi, puoluehistoria avaa mahdollisuuden ymmärtää, mihin puolue ja sen poliittinen ideologia perustuu ja miten se on sovittanut omat periaatteensa ajan yleisiin virtauksiin – kenties jollain tasolla hahmottaa jopa sitä, mihin puolue on menossa. Kuten tämäkin kirja, puoluehistoriallinen tutkimus osoittaa hyvin, että ihmisten halu ja tarve vaikuttaa oman elinympäristönsä asioiden omien arvojensa pohjalta on varsin pysyvää. Painotukset saattavat vaihdella eri aikakausien paineessa, mutta perusperiaatteet ovat pysyviä ja luovat pohjan toiminnalle. 

Vihreiden tausta vaihtoehtoliikkeissä ja kirjassa kuvattu tie liikkeestä puolueeksi on se pohja, jonka päälle vihreiden toiminta myös tänä päivänä rakentuu, ja tämä pohja kirjassa myös varsin ansiokkaasti kuvataan. Kirjan käsittely perustuu ajatukselle jatkuvuuden ja murrosten vuoropuhelusta ja kirjassa kuvataan useita käännekohtia, joissa vihreä liike on tietoisesti ja tiedostamattaan valinnut reittejä, jotka ovat muokanneet liikkeen tulevaisuutta – Helsinki-liike, Koijärvi, ensimmäiset kunnanvaltuutetut, ensimmäiset kansanedustajat, liikkeen ja puolueen perustaminen.

Kirja lähtee liikkeelle vuodesta 1973 ja Oraan suojelijat -yhdistyksen perustamisesta ja päättyy vuoteen 1989. Tällöin Vihreä liitto on jo rekisteröity puolueeksi, perustamisvaiheiden suurimmasta turbulenssista on selvitty ja katseet käännetty kohti tulevaa. Käsittely etenee kronologisesti siten, että kaksi ensimmäistä lukua hahmottavat erilaisia vaihtoehtoliikkeitä ja juuria, joista Vihreä liitto sittemmin muotoutuu. Kaksi jälkimmäistä lukua kuvaavat jo jossain määrin hahmottuneiden vihreiden aikaa.

Vihreiden tie liikkeestä puolueeksi kuvataan kirjassa pitkälti lukuisien 1970- ja 1980-lukujen pien- ja kulttuurilehtien kautta, mutta myös haastatteluihin, arkistomateriaaleihin ja tutkimuskirjallisuuteen perustuen. Aallon metodina on ollut ”seurata vaihtoehtoliikkeessä ja vihreissä käytyä keskustelua sekä hahmottaa sen avulla niin aatteen muotoutumista kuin tapahtumaketjua paikoitellen lähes päivä päivältä”. Tämä lähestymistapa esittelee hyvin eri osapuolten näkemyksiä ja antaa kokonaiskuvan eri toimijoista ja näiden välisistä suhteista. Pyrkimys säilyttää moniäänisyys on tällä tavoin saavutettu, joskin se tekee käsittelystä monin paikoin yksityiskohtaisuudessaan hengästyttävää. 

Aktiivit ja muutoin aiheeseen perehtyneet, joilla on entuudestaan jokin kokonaiskuva vihreän liikkeen historiasta, seuraavat yksityiskohtien ja henkilöiden tulvaa epäilemättä innolla, mutta aihealueen noviisit saattavat joutua ajoittain palaamaan pari sivua taaksepäin pysyäkseen perässä. Käsittelytapa on kirjoittajan valinta ja sinällään perusteltu sellainen. Puoluehistoria on aina tasapainoilua puolueorganisaation ja -aktiivien tiedonjanon ja suuremmalle yleisölle suunnatun yleisteoksen kirjoittamisen välillä, ja on ymmärrettävää, että kohteen itsensä teettämässä teoksessa yksityiskohtainen käsittely ja pyrkimys kirjata ja analysoida tapahtumat mahdollisimman suurella tarkkuudella on prioriteetti.

Teoksen kantava teema on kysymys siitä, miten ympäristösuojelua, tasa-arvoa, vähemmistöjen oikeuksia, rauhaa, ydinaseettomuutta, ydinvoimanvastaisuutta ja monia muita ihanteita pystyttäisiin parhaiten toteuttamaan. Muuttuuko maailman liikkeen vai puolueen avulla? Otsikko kuvaakin hyvin kirjan peruslähtökohtaa eli pyrkimystä kuvata vihreän liikkeen muotoutumista parlamentaariseksi puolueeksi. Lähtökohta johtaa toki tiettyyn determinismiin: se, että puoluetta ei perustettaisi ei esiinny oikeastaan missään vaiheessa todellisena, varteenotettavana vaihtoehtona.

Yksi teoksen ansio onkin siinä, että se rikkoo stereotyyppistä käsitystä vihreistä pelkkänä ympäristöpuolueena.

Vahvasti aineistolähtöinen analyysi luo kattavan kuvan erilaisista fraktiosta, näkökulmista ja toimintatavoista, joista poliittinen vihreä liike lopulta suodattui. Vaihtoehtoisten elämäntapojen, kaupunkiympäristön puolustamisen, globaalin vastuun ja feminismin sekä suoran toiminnan, väentapaamisten ja vaihtoehtoisten organisoitumismallien käsittely avartaa kuvaa Vihreän liiton juurista ja ideologiasta. Yksi teoksen ansio onkin siinä, että se rikkoo stereotyyppistä käsitystä vihreistä pelkkänä ympäristöpuolueena.

Varsin yksityiskohtaista tapahtumien rekonstruointia ja analyysiä on täydennetty kytkemällä ideoita, ajatuksia ja tapahtumia niin kansalliseen kuin kansainväliseen kontekstiin. Alussa luodaan laajuudeltaan varsin maltillinen katsaus jälkiteollisia arvoja käsittelevään tutkimuksen ja pitkin matkaa tuodaan jossain määrin esille erilaisten maailmankatsomusten ja asiakysymysten juuria myös Suomen rajojen ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan argumentaatiota on kuitenkin varsin niukasti kytketty osaksi vihreää puolueperhettä koskevaa kansainvälistä tutkimusta. Tämän tutkimuskentän tuntemus olisi avannut rakenteellisiin tekijöihin, kuten vaalijärjestelmään tai hyvinvointivaltion rakenteisiin, liittyviä selitysmalleja. Vihreän liikkeen kehitystarinan vielä syvempi kytkeminen osaksi suomalaisen yhteiskunnan ja poliittisen kulttuurin muutoksia ja murroksia olisi myös lisännyt teoksen painoarvoa. 

Kaiken kaikkiaan kirja tarjoaa oivan sukelluksen vihreän liikkeen monimuotoiseen historiaan, mutta se on myös akateemisesti pätevä perusteos, joka tulee varmasti kulumaan myös tutkijoiden ja opinnäytteiden tekijöiden käsissä.

 

Osta kirja täältä

Kirjoittaja on puolue- ja aatehistorian tutkimukseen erikoistunut yliopistonlehtori Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta.