Rebound vie tehot tehokkuudesta

Rebound-ilmiö voi kääntää energiatehokkuuden itseään vastaan. Sen vaikutus pitäisi vihdoin tunnistaa ilmastopolitiikassa.

Kaikki rakastavat energiatehokkuutta. Kuluttajat ja yritykset haluavat säästää energiaa, valtiot sekä EU säätävät energiapihejä lakeja ja energiatehokkuutta pidetään tärkeimpänä keinona vähentää ilmastopäästöjä. Energiatehokkuuden trimmaaminen näyttää olevan moninkertainen win-tilanne, jossa ei ole häviäjiä.

Viime aikoina energiatehokkuuden pilvettömälle taivaalle on kuitenkin ilmestynyt tummia sävyjä. Rebound-ilmiöksi kutsuttu mekanismi saattaa syödä energiatehokkuuden hyödyt osittain tai jopa kokonaan.

Jäikö valot päälle?

Yksinkertaisimmillaan rebound-efekti ilmenee kuluttajilla. Jos vaihdan vanhan auton vähäruokaiseen hybridiin, ajokilometrin hinta laskee merkittävästi. Saatan ajaa enemmän kuin ennen, ehkä hankin jopa toisen auton. Lopulta energiansäästö ja päästövähennys jää oletettua pienemmäksi tai kumoutuu kokonaan. Tai jos vaihdan hehkulampun energialamppuun, uusi lamppu unohtuu päälle helpommin kuin vanha.

Rebound on kuin ottaisi kaksi askelta eteen ja yhden taakse.

Asiat mutkistuvat, kun tutkitaan epäsuoria rebound-vaikutuksia. Mitä seuraa, kun energiatehokkuudessa säästetty raha käytetään johonkin muuhun? Jos ostan säästetyllä rahalla läppärin, vaatteita tai hampurilaisen, energiaa kuluu näiden tuotteiden valmistamiseen ja kuljettamiseen. Nettovaikutus on pienempi kuin laskelmat osoittavat.

Vaikka energiassa säästetyt rahat pitäisi pankkitilillä, ne aiheuttavat epäsuoria päästöjä, koska pankki käyttää talletuksia omiin sijoituksiinsa. Tällaisia rebound-vaikutuksia voi olla mahdotonta laskea. Laskelmia vaikeuttaa sekin, että epäsuorat vaikutukset tulevat suorien vaikutusten lisäksi.

Vanha ilmiö

Rebound vaikuttaa myös liike-elämässä. Kun yrityksessä säästetään energiaa, raha investoidaan todennäköisesti uuteen tuotantoon, mikä pompauttaa energiankulutuksen takaisin ylös. Energiatehokkuus voi myös parantaa työoloja ja työn tuottavuutta. Rocky Mountain Instituten tutkijan, pitkän linjan energiatehokkuusasiantuntijan Amory Lovinsin mukaan henkilöstön työteho parantuu energiatehokkaissa rakennuksissa jopa 6–16 prosenttia. Tällä Lovins markkinoi energiatehokkuutta yrityksille.

Mutta rebound-tutkijat huomauttavat, että parempi työteho kasvattaa yrityksen tulosta, johtaa uusiin investointeihin ja lopulta mitätöi osan energiatehokkuudesta ja päästövähennyksistä. Säästö energiassa voi myös laskea lopputuotteen hintaa. Se taas nostaa tuotteen kysyntää, mikä edistää myyntiä, kasvattaa tuotantoa – ja lopulta lisää energiankulutusta.

Rebound-ilmiöstä kirjoitti ensimmäisenä brittiläinen ekonomisti William Stanley Jevons kirjassaan The Coal Question vuonna 1865. Ensimmäiset höyrykoneet oli keksitty ja ne kehittyivät nopeasti. Uudet höyrykoneet käyttivät vähemmän hiiltä energiayksikköä kohti eli koneiden energiatehokkuus parani. Jevons ennusti, että hiilen kulutus ei tästä suinkaan vähene, kuten yleisesti ajateltiin, vaan lisääntyy. Hän päätteli, että kun hiilen kysyntä laskee, samalla laskee myös hiilen hinta. Se taas johtaa siihen, että höyrykoneita käytetään enemmän. Ennustus toteutui ja ilmiö sai myöhemmin nimen Jevonsin paradoksi.

Säästöistä jopa puolet pois

Olennaista on kysyä, kuinka suuri rebound-vaikutus oikein on eli kuinka monta prosenttia energiatehokkuuden hyödystä kumoutuu suoraan tai epäsuorasti. Asiaa on tutkittu melko vähän eikä yksimielisyyttä ole. Reboundin suuruuteen vaikuttavat hyvin monet seikat, kuten energian laatu ja hinta sekä aika, paikka ja tulotaso.

Sussexin yliopiston tutkija Steve Sorrell laski, miten kolmen tyypillisen kuluttajan ekoteon vaikutus muuttuu reboundin vuoksi. Ekoteot olivat huonelämpötilan laskeminen yhdellä asteella, ruokajätteen vähentäminen kolmanneksella ja alle kolmen kilometrin automatkojen korvaaminen kävelemällä tai pyöräilemällä. Kun lämmityskuluissa, ruokalaskussa ja polttoaineessa säästetty raha meni muuhun normaaliin kulutukseen, reboundin vaikutus oli 34 prosenttia.

Hiilipäästöt vähenivät siis 34 prosenttia vähemmän kuin pelkät säästötoimenpiteet laskien voisi olettaa. Muiden tutkimusten mukaan reboundin vaikutus vaihtelee 10 ja 80 prosentin välillä. Kuluttajilla prosentit ovat yleensä pienempiä kuin yrityksissä.

Rebound-efektin merkitys kasvaa, kun sitä tarkastellaan laajemmasta, makrotalouden näkökulmasta. Isossa mittakaavassa ja pitkällä aikavälillä vaikutukset kertautuvat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa uudet autot kuluttavat paljon vähemmän polttoainetta kuin vanhat. Polttoaineen suhteellinen kysyntä laskee. Ja kun amerikkalaisissa autoissa palaa merkittävä määrä koko maailman öljystä, kysynnän lasku alentaa öljyn markkinahintaa. Se taas laukaisee uutta kysyntää tavaroiden ja palveluiden tuotannossa ympäri maailman.

Energiankäytön tehostaminen yhtäällä luo siis taloudellista aktiviteettia toisaalla, jolloin tehostamisen hyödyt kumoutuvat osittain. Kokonaisten valtioiden mittakaavassa energiatehokkuuden rebound on tutkijoiden mukaan ehkä 25–40 prosenttia. Koko maailman mittakaavassa se voi olla enemmän, jopa 50 prosenttia.

Ilmasto ei odota

Tammikuussa 2013 ilmestyneessä Nature-lehdessä taloustieteilijä Kenneth Gillingham kollegoineen kirjoitti, että reboundin merkitystä liioitellaan, koska tietyt hintamekanismit leikkaavat sen vaikutusta. Esimerkiksi hybridiauto on kalliimpi kuin vastaava enemmän kuluttava auto, joten hybridin ostajalla jää vähemmän rahaa muuhun kulutukseen. Öljyn hinnan lasku puolestaan vähentää öljyn tuotannon määrää, joten vaikka bensiinin kulutus vähenisi autoilussa ja siten laskisi öljyn hintaa, kokonaiskulutus ei nouse.

”Makrotalouden mallit osoittavat, että yhdistetty rebound-vaikutus on 20–60 prosenttia. Yhteenlaskettuna rebound-vaikutukset ovat pieniä”, Gillingham kirjoittaa.

Scientific American -lehden toimittaja David Biello vastaa, että reboundia ei pitäisi vähätellä. Ja että vain ekonomisti voi väittää, että 60 prosenttia on pientä.

iea-graafi

Ilmastopäästöjen kuristamisessa energiatehokkuuden varaan lasketaan paljon.

Kiistely prosenteista jättää tärkeimmän asian huomiotta: kaikissa ilmastoskenaarioissa juuri energiatehokkuus on suurin ja kaunein päästövähennyskeino. Jos rebound haukkaa edes 10 tai 20 prosenttia energiatehokkuuden vaikutuksesta, tuo osuus pitää kattaa muilla keinoilla. Muut keinot ovat lähinnä hiilidioksidin varastointi, uusiutuvan energian lisääminen ja ydinvoima, joissa kaikissa on omat ongelmansa ja joiden potentiaali on skenaarioissa jo valmiiksi venytetty äärimmilleen.

Rebound-ilmiön tutkiminen on vaikeaa varsinkin makrotalouden tasolla, eikä valmista tule koskaan. Silti tiedämme jo nyt riittävästi: energiatehokkuus ei ollutkaan viisasten kivi. Sen rinnalle on nopeasti otettava järeämpiä keinoja, kuten verot ja hiilimaksut.

Vanha kunnon saastuttaja maksaa -periaate toimisi mainiosti myös ilmastonsuojelussa. Valtion vain pitäisi käyttää veroista ja hiilimaksuista saadut rahat viisaasti, jotta ne eivät lisäisi energiankulutusta ja päästöjä toisaalla.

Jussi Laitinen

Jussi Laitinen on energiaan ja ilmastoon erikoistunut journalisti, tietokirjailija ja kouluttaja. Häneltä on ilmestynyt kirjat Pieni suuri energiakirja ja Valomerkki.