Osmo Soininvaara perustulosta vuonna 1983

Ote Osmo Soininvaaran kirjasta ”Vihreää valoa – Kirja Suomen muuttamisesta” vuodelta 1983 (s. 95-98):

Kansalaispalkka

Kansalaispalkasta on amerikkalaisten ja englantilaisten sosiaalipoliitikkojen keskuudessa puhuttu vuosikymmenet. Ajatus on Suomessakin pulpahtanut esiin yhä useammin, joskin kansalaispalkkaa meillä perustellaan hyvin eri tavalla kuin Yhdysvalloissa.

Kansalaispalkan perusidea on yksinkertainen: kansantulosta osa jaetaan kansalaispalkkana tasan kaikkien kesken ja loppuosa nykyiseen tapaan työn ja omaisuuden mukaan. Kansalaispalkka ei lisää tuloja, vaan jakaa ne eri tavalla. Kun kansalaispalkkaa lisätään, työstä saatava palkka alenee tavalla tai toisella.

Kansalaispalkka on sama asia kuin negatiivinen tulovero. negatiivisessa tuloverossa veroasteikkoja jatketaan alapäässä niin, että kun tulot ovat riittävän pienet, valtio ei perikään veroa, vaan päinvastoin maksaa avustusta, negatiivista tuloveroa. kansalaispalkka ja negatiivinen tulovero merkitsevät samaa, vaikka ne kuulostavatkin erilaisilta. Ajatellaan, että henkilö saisi kuukaudessa kansalaispalkkaa 1000 markkaa ja maksaisi muista tuloistaan veroa 900 markkaa. Negatiivisen tuloveron järjestelmässä hän saisi negatiivista tuloveroa erotuksen verran, 100 markkaa kuukaudessa.

Vaikka kansalaispalkka ja negatiivinen tulovero johtavatkin samaan lopputulokseen, bruttoveroaste muodostuu kansalaispalkkajärjestelmässä aivan toisen kokoiseksi, koska rahaa siirretään edestakaisin. Se osoittaa, kuinka epäoleellinen on suure, jonka viimeisistä desimaaleista jaksetaan taittaa peistä Kauppalehden palstoilla. (Ilmainen vihje hallitukselle: hallitus on luvannut, ettei bruttoveroaste kohoa kuin prosenttiyksikön vuoteen 1985 mennessä. Jos tavoite tuntuu vaikealta, kannattaa muuttaa lapsilisien maksutapaa niin, että se vähennetään suoraan verosta ja maksetaan rahana vain niille, joilla ei ole veroja, joista vähentää. Mikään ei muuttuisi, mutta veroaste laskisi.)

Kansalaispalkka näyttää tarjoavan ratkaisun samanaikaisesti hyvin erilaisiin ongelmiin, ja sitä voi sen vuoksi perustella eri tavoin:

  • Automaation ansiosta teollisuus alkaa muistuttaa sampoa, joka jauhaa vaurautta ilmaiseksi. Kun tuotanto on yhä enemmän koneiden ja yhä vähemmän työnteon ansiota, ei ole ideaa jakaa vaurautta enää vain työsuoritusten perusteella. Jos mitään ei tehdä, kasvaa paine siihen, että tuotannon tuloksista kasvava osa menee koneiden omistajien taskuihin; pääomatulot pyrkivät kasvamaan työtulojen kustannuksella. Ay-liike voi yrittää estää sitä joukkovoimallaan, mutta se kiihdyttää työn korvaamista koneilla. Kansalaispalkan käyttöönotto alentaisi työpalkkoja lähemmäs työn todellista osuutta tuotannosta ilman, että pääomatulojen osuus vastaavasti nousisi; erotus perittäisiin kansalaispalkan maksamiseen. Samalla työn hinta yrittäjälle pienenisi – edellyttäen, ettei kansalaispalkkaa rahoiteta palkkaverolla. Tällainen tulonjako vastaisi paremmin markkinavoimien logiikkaa ja johtaisi parempaan voimavarojen käyttöön.
  • Kansalaispalkka olisi yhtenäinen toimeentulotukijärjestelmä, joka korvaisi (osittain) nykyisen tulonsiirtojen tilkkutäkin. Vähätuloisten yhteiskunnalta saama tuki riippuisi vain heidän tulojensa pienuudesta, ei siitä, mistä tulojen pienuus johtuu. Kaikkia tulonsiirtoja kansalaispalkka ei voisi korvata, mutta suuren osan kyllä. Melkoinen osa sosiaaliturvaan liittyvää byrokratiaa voitaisiin purkaa.
  • Kansalaispalkka ei sisältäisi sellaisia jyrkkiä rajoja, jotka pakottavat typeriin ratkaisuihin (tulot eivät saa ylittää tiettyä maagista markkamäärää jne. ), eikä siinä pääsisi syntymään köyhyysloukkuja, siis tilanteita, joissa on kannattavampaa saada pienempää palkkaa.
  • Tasavero (vero, jossa kaikki maksavat tuloistaan yhtä suuren osan veroa, kun progressiivisessa verossa rikkaiden veroprosentti on korkeampi) yhdistettynä kansalaispalkkaan vastaisi yhteisvaikutuksiltaan progressiivista veroa. Kulutuksen verottaminen on monessa suhteessa järkevämpää kuin tulojen verottaminen, mutta kulutusverosta on vaikea tehdä progressiivista. Kansalaispalkka helpottaisi siirtymistä välillisiin veroihin.
  • Työttömyyskorvauksella elää yhtä hyvin kuin puolipäivätyöllä, mikä vie idean osa-aikatyöstä. Jos kansalaispalkkaa ajatellaan työttömyyskorvauksena, se olisi (kun verotus otetaan huomioon) liukuvasti pienenevä. Osa-aikatyötä tekevä saisi korvausta osa-aikatyöttömyydestä – tai Aulis Turusen ehdottamaa työnvähentämispalkkiota, miten asioita halutaan kutsua.
  • Kansalaispalkka tekisi elinkelpoisen monesta sellaisesta elämänmuotoammatista, joka ei nyt aivan riitä turvaamaan riittävää toimeentuloa. Aloittelevien taiteilijoiden olisi helpompi päästä alkuun tarvitsematta mielistellä taiteentukemislautakuntia. työntekijät tulisivat riippumattomammiksi työnantajistaan ja pystyisivät paremmin kieltäytymään työstä silloin, kun työolot eivät ole kunnolliset. Maatalouden sisäinen tulonjako on helpompi hoitaa kuntoon ilman ylituotanto-ongelmiin johtavaa epätarkoituksenmukaista hinnoittelua.
  • Kansalaispalkka olisi tapa säädellä työvoiman tarjontaa. Jos maassa esiintyy työttömyyttä, työhaluja voisi pienentää nostamalla kansalaispalkkaa, jolloin työpalkat automaattisesti pienenevät (menettävät ostovoimaansa). Työvoimapulan aikana voi tehdä toisin päin, jos uskaltaa.

Maksetaanko Jepelle juomisesta?

Voimakkaimmin kansalaispalkkaa vastustetaan siksi, että pelätään sen vapauttavan rentut työnteosta juomaan yhteiskunnan kustannuksella. Huoli on aiheeton. Alkoholistit on ajat sitten siirretty ”kansalaispalkalle”, joko työttömyyskorvauksen tai työkyvyttömyyseläkkeen piiriin.

Olen silti kansalaispalkan arvostelijoiden kanssa samaa mieltä siitä, ettei olisi onnellista, jos yhtäkkiä saatettaisiin voimaan niin korkea kansalaispalkka, että se tekisi mahdolliseksi täydellisen joutilaisuuden ilman mitään vastuuta omasta toimeentulosta. Eikä siihen olisi taloudellisia mahdollisuuksiakaan. Kansalaispalkka voitaisiin aloittaa vaikkapa 500 markan kuukausisummalla. Se ei korvaisi muita tulonsiirtomuotoja kokonaan – mutta aika monta kyllä. Kansalaispalkkaa voitaisiin sitten hiljakseen korottaa, jos kokemukset antavat siihen aihetta.