Olisiko perustulosta muuttuvan työelämän vakauttajaksi?

Amerikkalaisen taloustieteilijä Jeremy Rifkinkin kirjan nimi The Zero Marginal Cost Society, The Internet of Things, the Collaborative Commons, and the Eclipse of Capitalism kuvaa hyvin niitä syvällisiä muutoksia, joita informaatioteknologia ja globalisaatio ovat panneet liikkeelle. Kyseessä on suuren luokan paradigman muutos – täynnä uhkia ja mahdollisuuksia. Mikä rooli perustulolla voisi olla tasoittamassa tätä työn ja talouden murrosta?

Nostan tässä kirjoituksessa esiin neljä tutkijaa, jotka ovat vanginneet terävän kuvan nykypäivästämme. Nämä tutkijat ovat Manuel Castells, Jeremy Rifkin, Guy Standing ja Richard Florida.

”Meidän tulisi ymmärtää uudella tavalla talousjärjestelmämme, kulttuurimme ja yhteiskuntamme”, kirjoittaa Manuel Castells ja listaa erilaisia kriisejä, jotka ovat kehittyneet 2000-luvun alussa: finanssikriisi, mullistukset taloudessa ja työelämässä sekä kasvava kansainvälinen harmaa talous. Globaalit verkostot kiihdyttävät tiedon, vaurauden ja vallan kasautumista. Samaan aikaan suuri osa maailman väestöstä on kulttuurisesti ja sosiaalisesti näiden verkostojen ulkopuolella. Tämän lisäksi uskonnollinen fundamentalismi ja väkivalta uhkaavat yhteiskuntia eri muodoissaan. Oma ongelmavyyhtinsä on maailmanlaajuinen ympäristökriisi ja se, että kansallisvaltioiden mukaan muotoutuneet poliittiset instituutiot eivät pysty löytämään siihen ratkaisuja. ”Nämä kaikki ovat merkkejä monimutkaisesta, rakenteellisesta muutoksesta, joka tapahtuu keskellä epävarmuutta ja hätää. Elämme todellakin vaikeita aikoja.” Castells toteaa.network society

Jeremy Rifkin puolestaan ennustaa, että nykyisen talousjärjestelmän ja nousevan vertaistuotantoon ja jakamiseen perustuvan talousjärjestelmän välillä on nousemassa pitkällinen ja ankara taisto. Kapitalistinen järjestelmä on jo nähnyt huippunsa ja se tulee rappeutumaan. Sen tilalle nousee collaborative commons, jakamistalous, joka tuo meidät entistä lähemmäksi ”nollarajakustannusyhteiskuntaa”. ”Uusi taloudellinen malli on nousemassa kapitalistisen kauden lopussa; uusi malli, joka sopii paremmin yhteiskuntaan, jossa yhä suurempi osa tavaroista ja palveluista on lähes ilmaisia”, Rifkin kirjoittaa.

Guy Standing on keskittynyt työelämäkysymyksiin ja prekariaatin nousuun. Hän toteaa: ”Eri puolilla maailmaa prekariaatti on organisoitumassa ja etsimässä tietään eteenpäin.” Lisäksi hän varoittaa: ”On vaarana, että jos prekariaattia ei kuunnella ja ymmärretä, johtaa prekariaatin hätä koko yhteiskunnan sekasortoon. Tämä ei ole ennustus, vaan häiritsevä todennäköisyys.”

Richard Floridalla on näitä kolmea muuta kirjoittajaa optimistisempi viesti. Hän on kartoittanut kasvaneen luovan sektorin suhdetta kaupunkialueiden kehitykseen. Työssään hän on määrittänyt uuden yhteiskuntaluokan – luovan luokan, joka on ollut yksi viime vuosikymmenten keskeisiä muutosvoimia.

Florida ei kustandingitenkaan pelkästään kuvaa uutta luovaa luokkaa, vaan varoittaa, että teollisuuden alasajo johtaa sosiaaliseen jakaantumiseen. Siksi sosiaalisia rakenteita heikentävään ja taloudellista hyvinvointia uhkaavaan luokkajakoon tulee puuttua. Floridan viesti on, että maailmaa määrittelee lisääntyvä erilaistuminen ja sirpaloituminen. Tämän takia maailmassa täytyy rakentaa uudenlaisia sosiaalisen koheesion muotoja.

Nämä edellä mainitut muutokset heijastuvat tavallisten ihmisten elämään suorimmin työelämässä. Kirjassaan The End of Work (Työn loppu, 1995) Jeremy Rifkin kiinnitti huomiota siihen, kuinka uusi teknologia korvaa työpaikkoja ja kuinka tämä ilmiö tulee asettamaan valtavia haasteita koko yhteiskunnalle ja yksilöille. ”Mahdollisuuksien ja vastuiden uudelleen määrittely miljoonille ihmisille yhteiskunnassa, jossa massatyö on kadonnut, tulee todennäköisesti olemaan kaikkein suurin yhteiskunnallinen kysymys 2000-luvulla.”

Teknologian kehittymisen lisäksi muutoksia aiheuttavat työelämän murros (ns. flexibilisaatio) ja globalisaatio. Guy Standing maalaa hyytävän kuvan näistä muutoksista kirjoissaan Work after Globalisation (2009), The Precariat: The New Dangerous Class (2011) ja A Precariat Charter, From denizens to citizens (2014).41TC7059M2L._UY250_

Hänen kirjansa kuvaavat maailmaa, jossa työelämässä ihmisiltä on vähitellen riistetty sekä tulot että oikeudet. Ihmiset ovat alistettu kansalaisista (citizens) pelkiksi asukkaiksi (denizens), mikä tarkoittaa, että nämä ovat menettäneet kaikki vuosikymmenten aikana saavutetut kansalaisoikeudet. Tämä tekee prekariaatista vaarallisen luokan. Standing kirjoittaa: ”Ryhmä, joka ei näe minkäänlaista turvallista tulevaisuutta tai identiteettiä, tuntee pelkoa ja turhautumista, joka voi johtaa hyökkäykseen tunnistettavia tai kuviteltuja uhkia vastaan.”

Hämmentävää ja pelottavaa, mutta täynnä mahdollisuuksia

Jeremy Rifkinin viesti vuonna 1995 oli se, että meidän tulee määritellä uudelleen vapaus ja vastuu yhteiskunnassa, jossa työpaikat katoavat. Vuonna 2014 hän kuvasi, kuinka jakamistalous ja tavaroiden internet ovat kehittyneet valtavaa vauhtia ja kuinka niissä on potentiaalia korvata perinteinen palkkatyö ja talousjärjestelmä. Tämä tulee toki olemaan suuri haaste nykyisille rakenteille. Näiden tulee päästää irti ihmisten ohjailusta ja kontrolloimisesta ja antaa jo käynnistyneiden itseohjautuvien prosessien kasvaa ja kehittyä.

Tavaroiden internetin kehityksessä on se mielenkiintoinen piirre, että se kiihdyttää tuottavuuden kasvun sille tasolle, jossa tavarat ja palvelut muuttuvat käytännössä melkein ilmaisiksi. Taloustermein sanottuna siirrytään niukkuudesta runsauteen. Keskeinen kysymys tässä tilanteessa kuuluukin, miten hiipuva kapitalismi sopeutetaan jakamistalouteen?rifkin

Käytännössä jakamistalous tarkoittaa osallistavaa järjestelmää, jossa ihmiset ovat prosumers, kuluttajia ja tuottajia samanaikaisesti. Rifkin ennustaa, että ”seuraavien kahden-kolmenkymmenen vuoden sisällä maanosien ja koko maapallon suuruiset verkostot tuottavat ja jakavat niin vihreää energiaa kuin tavaroita ja palveluja, ja opettavat virtuaalisissa luokkahuoneissa nollarajakustannuksella.” Rifkin osuu asian ytimeen huomauttaessaan, että ”olemme tuntemattomalla maaperällä ja meillä on valtavasti opittavaa siitä, miten rakennamme tämän uuden fiksun yhteiskunnan.”

Haaste: löytää modus vivendi

Haasteemme on sovittaa yhteen vanha ja uusi taloudellinen kulttuuri. Kuten Standing hyvin osoittaa, olemme kaukana tällaisesta yhteensovituksesta. Taloudellisten toimijoiden – työnantajien ja julkisen sektorin EU:sta paikallistasoon – tulee löytää sopu, modus vivendi, jotta talouden muutoksesta tulee mahdollisimman sujuva ja rakentava. EU:n ja monien valtioiden ajama workfare-politiikka, jossa sosiaaliturva sidotaan entistä tiiviimmin työntekoon, sotii täysin talouden viimeaikaista kehitystä vastaan

Uusi modus vivendi voitaisiin saavuttaa helposti, jos me määrittelisimme työn uudelleen. Tilanteessa, jossa suuri osa hyödykkeistä voidaan tuottaa melkein nollarajakustannuksella, voisimme oikeastaan luopua ajatuksesta työnä työpaikkana ja sen sijaan suhtautua työhön kuin antiikin kreikkalaiset. Antiikin Kreikan kansalaisille työ oli perheen piirissä tapahtuvaa tekemistä, ystävyyssuhteiden ylläpitoa (philia) ja tasapainoiseen elämään tähtäävää kilvoittelua. Täytyy toki muistaa, että naisilla ei ollut kansalaisoikeuksia ja varsinaisen fyysisen työn tekivät orjat, käsityöläiset ja ei-kansalaiset. Kansalaiset eivät tehneet nykykäsityksemme mukaista työtä. On ironista, että pyrimme nykyään luomaan nimenomaan nykykäsityksemme mukaista työtä ja samalla kasaamme esteitä antiikin Kreikan kansalaisten kaltaisille, hyvinvointia lisääville aktiviteeteille.

Miten perustulo voisi ohjata kehitystä

Kasvava prekariaatti on tuonut meidät tilanteeseen, jossa yhä suurempi osa ihmisistä on riippuvaista jonkinlaisesta sosiaalituesta. Tuet ajavat ihmiset riippuvuussuhteeseen, mikä muuttaa heidän yhteiskunnallista statustaan kansalaisista asukkaiksi. Tämä on ihmisille kaksoisrangaistus: ensin heistä tulee työnantajien voitontavoittelun uhreja ja sitten heidän hakiessaan yhteiskunnan tukea, heiltä viedään heidän kansalaisoikeutensa.

Perustulo tarjoaisi ihmisille henkilökohtaisen autonomian, joka on välttämätön ihmisoikeuksien, erityisesti taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumiseksi. Se myös antaisi ihmisille voimaa sanoa ei, mikä on Karl Widerquistin (2006) mukaan keskeinen vapauden lähtökohta. Autonomia, näissä molemmissa muodoissaan, on keskeistä sille, että ihmiset voivat vapaasti ja itseohjautuvasti toteuttaa itseään. Tätä tarvitaan, jotta kehitys saadaan kääntymään humaaniin suuntaan. Internet ja globalisaatio ovat luoneet ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ihmisille yhdistyä yhteisen tavoitteen ympärille.

Ihmiskeskeinen talous

Yhteiskunta, jossa ei ole juurikaan perinteistä työtä, asettaa valtavia haasteita, mutta on samalla suuri mahdollisuus. Se nostaa keskiöön työskentelyn kansalaisyhteiskunnan hyödyksi, jolloin ihmiset ja luonto laitetaan voitontavoittelun edelle, kuten Rifkin kirjoittaa. Rifkinille kansalaisyhteiskunta on se tila, jossa meidän tulisi ensisijaisesti toimia. Kansalaisyhteiskunta toimii niillä alueilla, joilla julkinen sektori tai formaali talousjärjestelmämme ei kykene toimimaan. Se toimii niiden puolustajana, joiden tarpeet jäävät huomiotta markkinoilla ja poliittisissa kompromisseissa.

Perustulo voisi auttaa kehityksen ohjaamisessa humaaniin ja sosiaaliseen suuntaan. Perustuloa on kokeiltu erilaisissa projekteissa Kanadassa, Yhdysvalloissa, Namibiassa, Intiassa ja monissa muissa pakoissa. Kaikissa tulos on ollut se, että perustulo on voimaannuttanut heikossa asemassa olevia ryhmiä.

Populistinen ajatus siitä, että ihmiset eivät enää tekisi töitä, jos he saisivat ilmaista rahaa, tuntuu mielettömältä yhteiskunnassa, jossa perinteiset työpaikat ovat kadonneet. Meidän tulisikin katsoa miten kansalaisyhteiskunta toimii jo nykyään: ihmiset tekevät paljon työtä vaikka eivät saa siitä palkkaa. Mutta koska ihmiset tarvitsevat joka tapauksessa jonkinlaisen perusturvan, tarvitaan perustuloa.

Miten perustulo sitten rahoitetaan Rifkinin kuvaamassa nollarajakustannusyhteiskunnassa? Tämä on erinomaisen tärkeä kysymys.

 

Kirjallisuutta

Barnes, Jonathan, (1982 / 1985) Aristotle, Past Masters, Oxford University Press, Oxford, UK

Castells, Manuel,

– (1996 / 2010a) The Rise of the Network Society, 2nd edition, Wiley-Blackwell, UK, USA

– (1997 / 2010b) The Information Age, Economy, Society and Culture, volume II, 2nd edition Wiley-Blackwell, UK, USA

Florida, Richard, (2002) The Rise of the Creative Class And How It’s transforming Work, Leisure, Community and Everyday Life, Basic Books, USA

Rifkin, Jeremy,

– (2014) The Zero Marginal Cost Society, The Internet of Things, The Collaborative Commons, and the Eclipse of Capitalism, Palgrave Macmillan, New York, USA

– (1995) The End of Work, Thee Decline of the Global Labor Force and the Dawn of the Post-Market Era, G.P. Putman’s Sons, New York, USA

Standing, Guy

– (2009) Work after Globalisation, Building Occupational Citizenship, Edward Elgar Cheltenham, UK, Northampton, USA

– (2011) The Precariat: The New Dangerous Class,: Bloomsbury Academic, London, UK, New York, USA

– (2014) A Precariat Charter, From denizens to citizens, Bloomsbury Academic, London, UK, New York, USA

Storlund, Vivan, (2002), To each one’s due at the borderline of work: Toward a theoretical framework for economic, social and cultural rights, Doctoral thesis: University of Helsinki, Helsinki, Finland

Widerquist, Karl, (2006), Property and the Power to Say No: A Freedom-Based Argument for Basic Income, Doctoral thesis: the University of Oxford, Oxford, UK.

Vivan Storlund on itsenäinen tutkija, joka on on kirjoissaan tutkinut työn ja toimeentulon kysymyksiä. Storlund toimii aktiivisesti BIEN Finland – Suomen perustuloverkostossa.