Miten köyhyyden torjunta näkyy kuntien strategioissa?

Monessa kunnassa uudet valtuutetut ovat heti kautensa aluksi päässeet linjaamaan kuntansa strategiasta. Vihreä Tuuma selvitti, miten köyhyyden torjunta näkyy kolmen kaupungin strategiassa.

Lain mukaan jokaisessa kunnassa on oltava strategia, jossa valtuusto linjaa kunnan toiminnasta ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Suurista kaupungeista Helsinki ja Espoo ovat juuri hyväksyneet uuden strategian. Strategiaprosessi on kesken useissa muissa kaupungeissa: esimerkiksi Tampereen, Joensuun ja Kokkolan uudet valtuutetut saavat vielä tänä syksynä pöydälleen uuden strategian hyväksymisen.

Teemme köyhyystutkija (VTT) ja Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalon kanssa katsauksen uunituoreisiin Helsingin ja Espoon strategioihin köyhyysnäkökulmasta, ja tarkastelemme myös Tampereen strategialuonnosta.

Helsinki huomioi heikoimmassa asemassa olevat

Aloitetaan Helsingistä, jossa Ohisalolla on kotikenttäetu. Hän on päässyt itse vaikuttamaan Helsingin strategiaan kaupunginhallituksen jäsenenä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi strategian kokouksessaan 27.9.2017.

Heti alkuun Ohisalo huomauttaa, että strategioissahan ei puhuta varsinaisesti köyhyydestä, vaan pikemminkin eriarvoisuuden torjunnasta tai positiivisessa hengessä yhdenvertaisuuden edistämisestä.

“Köyhyys sanana tuntuu pelottavan, se naamioidaan näihin vähemmän ahdistaviin termeihin. Vihreillä köyhyyden torjunta on yksi puolueen neljästä keskeisestä teemasta ja uskallamme puhua siitä suoraan, muilla puolueilla tuntuu olevan termin kanssa ongelmia”, hän toteaa.

Ohisalo on silti tyytyväinen Helsingin strategiaan. Vihreiden kädenjälki näkyy siinä hänen mukaansa monissa kohdin. Strategiassa mainitaan niin sosiaalisen koheesion edistäminen, asunnottomuuden torjuminen kuin maksuton varhaiskasvatuskin. “Olemme myös aktiivisesti puolustaneet strategiassa mukana olevaa myönteistä erityiskohtelua. Koko kaupunki voittaa, kun mikään alue ei häviä.”

Myönteisen erityiskohtelun hyödyistä saatiin vastikään näyttöä, kun Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tutkimuksessa havaittiin, että perheiden koulutus- ja tulotason mukaan lisätukea saaneissa kouluissa oppilaiden hakeutuminen peruskoulusta toisen asteen koulutukseen lisääntyi selvästi. Verrattain pienellä rahallisella panostuksella saatiin selkeitä tuloksia. Nyt myönteinen erityiskohtelu aiotaan laajentaa lukioihin ja ammattikouluihin.

Mutta antaa Ohisalo kiitosta myös muille puolueille.

“Feministinen puolue toi strategiaan tärkeän lisäyksen siitä, että sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi käynnistetään tutkimuspohjainen hanke, jossa tietyille palveluille toteutetaan sukupuolivaikutusten arviointi.”

Palveluiden sukupuolivaikutusten arvioinnilla on merkitystä köyhyysnäkökulmasta, sillä köyhyys on tutkitusti erilaista sukupuolittain. Esimerkiksi miehille on tyypillistä huono-osaisuuden kasautuminen, ja naisista köyhyys koskettaa erityisesti eläkeläisiä ja yksinhuoltajia.

Mennään eteenpäin. Ohisalo osoittaa näyttöruutua painokkaasti ja alleviivaa seuraavaa lausetta:

”Niistä, joita elämä on kolhinut, on pidettävä huolta.”

“Tämä painotus läpäisee koko strategian. Eriarvoisuuden mekanismit ulottuvat ihan kaikkiin ihmisryhmiin, mutta paljon tukea tarvitsevat ovat oma kohderyhmänsä, joiden aseman parantaminen hyödyttää kaikkia”, hän sanoo.

Strategiaan on kirjattu, että riskiryhmille pyritään räätälöimään yksilöllisiä ja parempia palvelukokonaisuuksia, samalla panostamalla ennaltaehkäisyyn. Esimerkiksi etsivään työhön ja yksinäisyyden ehkäisyyn panostetaan ja yhden luukun periaatetta vahvistetaan.
Mukana on runsaasti koulutuslinjauksia. Strategiassa linjataan, että subjektiivinen päivähoito-oikeus säilytetään, päiväkotien henkilömitoitus pidetään ennallaan ja varhaiskasvatuksen maksuttomuutta edistetään.

Tämä ei ole itsestäänselvyys, sillä uudessa syksyllä 2016 voimaan tulleessa varhaiskasvatuslaissa mahdollistettiin lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen 20 tuntiin viikossa, jos vanhemmat eivät ole kokoaikatyössä tai opiskele päätoimisesti. Lapsella ei ole myöskään oikeutta esiopetuksen ja perusopetuksen lisäksi järjestettävään osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen, jos vanhemmat eivät työskentele tai opiskele päätoimisesti. Samalla kasvatettiin asetusmuutoksella päiväkodin yli 3-vuotiaiden ryhmäkokoja.

Juha Sipilän hallitus tavoitteli muutoksella säästöjä, mutta tutkimusten valossa säästöt vaikuttavat kyseenalaisilta. Esimerkiksi Opetushallituksen tuoreessa selvityksessä todetaan, että varhaiskasvatuksen vaikutukset ovat erityisen suuret niillä lapsilla, joilla on pulmia kehityksessä ja oppimisessa tai joiden elinolot ovat vaikeat. EU:n ja OECD ovatkin suositelleet jäsenvaltioitaan kehittämään järjestelmiään siten, että mahdollisimman suuri joukko varhaiskasvatusikäisistä lapsista voi osallistua varhaiskasvatukseen.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta on tavattu ajatella nimenomaan lapsen oikeutena laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Uuden lain myötä lapset ovat kuitenkin eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden paitsi vanhempien työllisyystilanteen, myös asuinpaikan mukaan, kun toiset kunnat päättävät säilyttää subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja toiset rajata sitä.

Espoo-tarinassa näkyy rakenteisiin puuttuminen

Siirrytään Helsingin läntiseen naapurikaupunkiin ja sen vastikään hyväksytyn strategian eli Espoo-tarinan pariin. Ohisalon huomio kiinnittyy jo paperin alussa olevaan nykytilan kartoitukseen: “Kaupungistuminen ja kasvu tuovat mukanaan myös haasteita, kuten yksinäisyys, syrjäytyminen ja monenlaiset sosiaaliset ongelmat. Näihin meidän on etsittävä yhdessä ratkaisuja”, siinä sanotaan.

“Tämä on tärkeä linjaus. Yksinäisyyden nostaminen yhteiskuntapoliittiseksi kysymykseksi on melko uutta, mutta sitäkin tärkeämpää. Tunnustetaan ettei kyse ole vain yksilön henkilökohtaisesta tragediasta”, Ohisalo selittää.

Espoo-tarina saa Ohisalolta kiitosta muistakin linjauksistaan. Strategiassa linjataan, että ”perheen taustasta tai varallisuudesta riippumatta kaikki espoolaiset lapset ja nuoret saavat terveistä, turvallisista ja innostavista päiväkodeista ja kouluista hyvät lähtökohdat elämään, jatko-opintoihin ja työhön.”

”Perheen taustan ja varallisuuden mainitseminen indikoi, että niihin kuuluisiin rakenteisiin puututaan”, Ohisalo huomauttaa.

Espoo-tarinassa painotetaan ennaltaehkäisyä useassa kohtaa. Ennaltaehkäisyyn panostamisen on osoitettu kannattavan siitä huolimatta, että taloudellisia säästöjä on jossain määrin hankala tutkia. Laskelmia on kuitenkin olemassa. On esimerkiksi laskettu, että Helsingin ja Uudenmaan seudun sairaahoitopiirin (HUS) miljoonan asukkaan alueen 280 000 alkoholin suurkuluttajalle tehtäisiin mini-interventio, olisi alkoholin käytön vähenemisen myötä säästö yhteiskunnalle yksin terveydenhuollon kuluina keskimäärin 110 miljoonaa euroa. Inhimilliset säästöt tämän lisäksi ovat oma lukunsa.

Ohisalo mainitsee esimerkkinä onnistuneesta ennaltaehkäisystä Espoossakin toimivan Icehearts-mallin, joka on tuonut miljoonasäästöjä kunnille samalla, kun se on poistanut inhimillistä kärsimystä. Mallissa kasvattaja kulkee lapsen rinnalla esikouluiästä täysi-ikäisyyteen koulussa ja joukkueurheiluharrastuksessa.

Jatketaan Espoo-tarinan parissa. Strategiassa listataan valtuustokaudelle selkeästi päämäärät, tavoitteet ja toimenpiteet. Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimenpidelistaus saa Ohisalon nyökyttelemään. Mukana on muun muassa kokeilu maksuttoman varhaiskasvatuksen aloittamisesta viisi vuotta täyttäneille sekä subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja päiväkotien henkilömitoituksen nykytason säilyttäminen. Koulujen välistä eriarvoistumista pyritään ehkäisemään kehittämällä opetusmäärärahojen periaatteita – se voi tarkoittaa Helsingissä onnistunutta positiivista erityiskohtelua, vaikkei asiaa suoraan ole kirjattukaan.

Yhdestä asiasta Espoo saa Ohisalolta erityiskiitoksen.

“Espoo-tarina linjaa, että palveluiden on oltava esteettömästi järjestettyjä. Tämän Espoo onnistuu sanomaan ääneen, Helsinki ei. Helsingin strategiassa esteettömyys mainitaan vain sähköisen esteettömyyden edistämisessä. Olisi tärkeää, että esteettömyys nähtäisiin laajalti”, Ohisalo sanoo.

Tampere muistaa myös yhteiskuntarauhan

Tampereen kaupunginhallitus käsitteli kunnan viimeisintä strategialuonnosta 9.10.2017, pohjaesityksenä valtuustolle esitettävän strategian hyväksyminen, mutta asia jätettiin pöydälle. Valmis strategia on tarkoitus hyväksyä valtuustossa vielä syksyn 2017 aikana.

Strategialuonnoksessa linjataan, että hyvinvoinnin on jakauduttava tasaisesti. Eri väestöryhmien hyvinvointieroja halutaan kaventaa puuttumalla yli sukupolvien jatkuvaan huono-osaisuuteen sekä painottamalla ennaltaehkäisyä ja varhaista tukea.

”Ennaltaehkäisy pitää sitten muistaa jalkauttaa myös entistä vahvemmin käytäntöön, ettei se jää sanojen tasolle”, Ohisalo huomauttaa.

Sen sijaan maksuttomasta varhaiskasvatuksesta ei strategialuonnoksessa ei linjata, vaikka koulutuksen yhdenvertaisuudesta puhutaankin. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttämisestä ei myöskään löydy kirjausta, vaikka Tampereen valtuusto teki päätöksen sen säilyttämisestä syksyllä 2016.

Ohisalo poimii Tampereen strategialuonnoksesta tärkeän linjauksen, jota ei Helsingin ja Espoon papereista löydy. ”Hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden edistäminen on myös turvallisuuden edistämistä. Kaupunkiturvallisuutta ja turvallisuusvalmiutta kehitetään suunnitelmallisesti”, strategialuonnoksessa sanotaan.

”Tämä tietynlainen yhteiskuntarauhanäkökulma on hyvä. Kaikkien pitäminen samassa veneessä kannattaa”, hän toteaa.

Tampereen strategialuonnokseen on kirjattu köyhyyden kannalta olennainen teema, joka on mukana myös Helsingin ja Espoon strategioissa: kohtuuhintainen asuminen. Asumisen hinnalla on väliä, sillä korkea hintataso on yksi keskeisimpiä köyhyyttä lisääviä ja ylläpitäviä tekijöitä. Ongelma on kärjistynyt etenkin pääkaupunkiseudulla: Tilastokeskuksen mukaan vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvulla pääkaupunkiseudulla. Vuokrat ovat nousseet yleistä hintatasoa nopeammin.

Pyrkimys alueellisen segregaation vähentämiseen yhdistää Tamperetta, Helsinkiä ja Espoota. Tarkoitus on, etteivät köyhien ja rikkaiden kokemuspiirit, koulut ja muut palvelut eriytyisi toisistaan liikaa. THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan alueellinen eriytyminen on voimistunut koko 2000-luvun ajan erityisesti Turun ja Tampreen seuduilla. Kehityksessä näkyy eriytyminen tulojen sekä etnisen taustan mukaan: pienituloisten keskuudessa ulkomaalaissyntyiset ovat suomalaissyntyisiä vahvemmin keskittyneitä pienituloisimmille postinumeroalueille.

Tampereen strategialuonnoksessa on listattu useita osallisuuteen, yhdenvertaisuuteen, varhaiseen tukeen sekä yksilöllisiin ja vaikuttaviin palveluihin liittyviä tavoitteita. Hyvinvointierojen kaventamisen lisäksi tavoitellaan esimerkiksi yhteisöllisen toiminnan lisääntymistä, maahanmuuttajien vahvempaa integraatiota ja yhtenäisiä palveluketjuja. Lista on Ohisalon mielestä hyvä.

”Vaikea olla mistään eri mieltä. Mutta nyt ne mielenkiintoiset ajat oikeastaan vasta alkavatkin, kun aletaan neuvotella budjeteista eli niistä resursseista, joilla kaikki hyvä ja kaunis toteutetaan. Siellä punnitaan sitten puolueiden arvovalintoja”, hän toteaa.

Harva syrjäytyy tahallaan

Kaikkia tarkasteltuja strategioita yhdistää painotus syrjäytymisen ehkäisystä. Kaupungit pyrkivät ehkäisemään erityisesti nuorten, mutta myös muiden ryhmien syrjäytymistä. Köyhyystutkijalle tämä särähtää hieman yllättäen korvaan:

“Puhumalla syrjäytymisestä oletetaan, että yksilö on se, joka menee ja syrjäytyy, eikä esimerkiksi niin, että erilaiset syrjivät rakenteet syrjäyttäisivät ihmisiä. Moni eriarvoisuuden mekanismi tarkoittaa yhtäältä esimerkiksi sitä, että ihmisellä on ylisukupolvisia haasteita kuten köyhyyttä, ja toisaalta sitä, että esimerkiksi kouluissa ei pystytä tarpeeksi tukea niitä lapsia, joiden perheetkään eivät heitä tue”, Ohisalo selittää.

Puhumalla syrjäyttämisestä huomio kiinnittyisi myös rakenteisiin yksilöiden ohella.

Syrjäytytyminen – tai syrjäyttäminen – liittyy myös asunnottomuuteen, jota ei ole saatu kitkettyä mistään tarkastelluista kaupungeista. Tampereen strategialuonnoksessa asunnottomuuden torjumista ei  kuitenkaan mainita erikseen, toisin kuin Helsingin ja Espoon strategioissa.

”Olisi tärkeää, että tämä sanottaisiin ääneen. Asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi on myös jatkuvasti työskenneltävä. Uusia asunnottomien ryhmiä tulee lisää, esimerkiksi nuorten, naisten ja maahanmuuttajien asunnottomuus ovat tuoreimpia trendejä. Suomi on eurooppalaisittain onnistunut vähentämään asunnottomuutta, mutta tekemistä riittää jatkuvasti”, Ohisalo sanoo.

Katsomme lopuksi myös lyhyesti Joensuun ja Kokkolan strategialuonnoksia, joiden julkiset versiot ovat vielä varsin yleisellä tasolla. Köyhyyden torjuntaa ei mainita niissäkään, vaikka se jos mikä olisi kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtimista.

”Toivon tietysti, että strategioitaan valmistelevat kunnat ottavat köyhyyden torjunnan tosissaan. Uusilla valtuutetuilla on tässä tärkeä vaikuttamisen paikka”, Ohisalo painottaa.

Kirjallisuus

Jääskeläinen, Marke (2012): Päihdehaittakustannuslaskennan menetelmät – Esimerkkinä vuoden 2010 päihdehaittakustannuslaskenta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Luokitukset, termistöt ja tilasto-ohjeet 5/2012.

Karila, Kirsti (2016): Vaikuttava varhaiskasvatus. Tilannekatsaus toukokuu 2016. Opetushallituksen raportteja ja selvityksiä 6/2016.

Kauppinen, Timo M. & Maalavuo, Maria (2017): Työikäisen väestön alueellinen eriytyminen synnyinmaan ja tulotason mukaan suurilla kaupunkiseuduilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Urmi kaupunkianalyysi 1.

Silliman, Mikko Isak (2017): Targeted Funding, Immigrant Background, and Educational Outcomes: Evidence from Helsinki’s “Positive Discrimination” Policy. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 91/2017.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017: Vaikuttavuus ja kustannukset. Hyvinvointi- ja terveyserot. 

Taru Anttonen on toiminut vuodesta 2014 Vihreän Tuuman vt. päätoimittajana. Hän työskentelee ajatuspaja Vision koordinaattorina ja tutkijana. Aiemmin hän on toiminut mm. opintokeskus Vision suunnittelijana ja Naisasialiitto Unionin pääsihteerinä. Koulutukseltaan Anttonen on sosiologi (YTM).