Mitä paperittomuudelle voi tehdä?

Vuonna 2015 saapuneet turvapaikanhakijat ovat kasvamassa Suomessa suurimmaksi paperittomien ryhmäksi. Miten he elävät ja mitä ilmiölle voi tehdä?

Nuori irakilainen mies, joka on käynyt turvapaikkaprosessin läpi ja poistettu vastaanottokeskuksesta, nukkuu paikkaa vaihtaen eri kavereiden nurkissa ja tienaa elantonsa pimeillä töillä. Tällainen on tyypillinen paperiton Suomessa nyt, arvioi paperittomille siirtolaisille oikeudellista neuvontaa tarjoavan valtakunnallisen Paperittomat-hankkeen lakimies Heli Aali.

Aalin käsitys perustuu hänen työssään tapaamiensa asiakkaiden kertomuksiin.

“Osa on hätämajoituksessa, mutta ymmärtääkseni vähemmistö. Osalle lähetetään kotimaasta rahaa elämiseen”, hän täsmentää.

“Moni kertoo tekevänsä työtä, jonka perusteella ei kuitenkaan voi saada työperusteista oleskelulupaa. Nollatuntisopimukset ovat yleisiä. Kyse voi olla myös siitä, että työnantaja ei suostu antamaan kirjallista työsopimusta, maksamaan veroja tai sopimaan lain mukaista korvausta tai työaikaa.”

Paperittomien joukossa on myös naisia ja lapsia. Aali arvelee, että heidän asemansa on yksinäisiä miehiä parempi.

“Lapsiperheet herättävät ihmisissä voimakkaita reaktioita, heillä saattaa olla suomalaisia tukiverkostoja.”

Vielä viime vuonna vain kymmenennes Paperittomat-hankkeen saamista yhteydenotoista koski turvapaikanhakijoita tai turvapaikkaprosessin läpikäyneitä ihmisiä. Viime kuukausina heidän osuutensa on noussut yli puoleen. Yhteydenottoja on kuukausittain kymmeniä. Kyse on lähinnä vuonna 2015 saapuneista turvapaikanhakijoista. He ovat käyneet prosessin kolme vaihetta läpi: maahanmuuttoviraston päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kielteinen päätös on pysynyt.

“Tämän ryhmän epätoivon ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset ovat tosi paljon vahvempia kuin aiemmin. Yhdistän sen turvapaikkaprosessin ongelmiin ja lakiinmuutoksiin. On paljon ihmisiä, joiden oma näkemys on, että heidän on pakko jäädä tänne tai heidän käy huonosti. Tämä on uusi ilmiö”, alalla kahdeksan vuotta työskennellyt Aali sanoo.

Hän arvioi, että pari vuotta sitten moni nyt paperittomiksi jääneistä olisi saanut niin sanotun b-luvan. Sen saaneella on oikeus elää tilapäisesti Suomessa mutta muuten rajatut oikeudet. B-lupa myönnetään henkilölle, joka ei voi palata kotimaahansa. Vuoteen 2015 asti riitti, että palautus pakolla ei onnistunut. Jos tilanne jatkui, ihminen sai aikanaan jatkuvan oleskeluluvan.

“B-luvan saaneilla oli pääsy peruspalveluihin, he olivat jonkinlaisen turvaverkon sisällä. Tiedettiin, keitä he olivat ja missä he olivat. Lisäksi heillä oli oikeus tehdä töitä”, Aali listaa.

Alexander Stubbin hallitus muutti lakia niin, että henkilön on myös itse yritettävä palata kotimaahan, jotta b-luvan voi saada. Ajatus oli, ettei Suomeen sääntöjen vastaisesti jääneitä saa palkita. Ihmiset jäävät nyt siis ilman b-lupaa, eikä heillä ole oikeutta tehdä töitä. Se aiheuttaa ongelmia yksilöille ja yhteiskunnalle.

“Nytkin nämä ihmiset tekevät täällä töitä, mutta pimeästi”, Heli Aali arvioi.

Suomessa on perinteisesti arvioitu olevan noin parituhatta paperitonta siirtolaista. Sen päälle tulevat 2015 saapuneet. Osviittaa antaa vastaanottokeskuksista kadulle poistettujen määrä: 665 ihmistä kuluvan vuoden aikana (heistä tosin 292 on palannut ainakin hetkeksi vastaanottokeskuksiin uuden turvapaikkahakemuksen tai korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen myötä). Paperiton väestö voi kasvaa. Monen vuonna 2015 saapuneen turvapaikkaprosessi on edelleen kesken: elokuun alussa valituksia oli hallinto-oikeudessa vireillä 8100 ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa yli 600.

Kukaan ei osaa arvioida, kuinka paljon väkeä maahan lopulta jää. Osa saa oleskeluluvan työn tai perheen perusteella, osa lähtee maasta ja osa käännytetään pakolla. Siinäkin voi mennä pitkään.

Myös EU:n tasolla paperittomien nykyinen määrä on mysteeri. Viimeinen kattava arvio on kymmenen vuoden takaa. Silloisissa 27 jäsenmaassa arvioitiin elävän 1,9–3,8 miljoonaa paperitonta siirtolaista. Vain pieni osa heistä oli saapunut turvapaikanhakijoina, sanoo Elisabeth Schmidt-Hieber paperittomien siirtolaisten kattojärjestöstä PICUM:ista Brysselistä.

Schmidt-Hieber ei osaa arvioida, ovatko kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat nyt paperittomien valtavirtaa muuallakin kuin Suomessa.

“Siitä on viitteitä eri puolilta Eurooppaa, että ihmiset, jotka pari vuotta sitten saivat vielä turvapaikkoja jäävät nyt paperittomiksi, erityisesti Afganistanista ja Irakista tulleet. Aihe on ollut esillä täällä Belgiassa, Saksassa ja Ruotsissa.”

Yleinen trendi on käännytysten ja säilöönottojen lisääminen. Ne, joita ei pystytä käännyttämään jäävät useimmissa maissa limboon. Esimerkiksi Saksassa he saavat oikeuden jäädä maahan, mutta eivät välttämättä oikeutta työskennellä. Toisin kuin Suomessa, ihmisillä ei ole edes mahdollisuutta hakea työperäistä oleskelulupaa ole, vaikka työ löytyisi.

PICUM keskittyy ajamaan töihin tuleville siirtolaisille parempia mahdollisuuksia päästä laillisesti Eurooppaan, jotta yhä harvempi jäisi paperittomaksi. Täällä jo olevien kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden laillistaminen ei ole prioriteetti.

Mitä Suomessa sitten voisi tehdä paperittoman väestön vähentämiseksi? Hallituksella on vireillä kaksi eri hanketta paperittomuuden kriminalisoimiseksi.

“Halllituksen eetos on, että paperittomuudesta pitää tehdä tosi hankalaa. Se voi luoda varjoyhteiskunnan”, paperittomien ja kansalaisyhteiskunnan suhteesta väitöskirjaa tekevä tutkija Mervi Leppäkorpi sanoo.

Heli Aali on ruohonjuuritason asiakastapaamisten perusteella samaa mieltä.

“Kiristysten seurauksena ihmisistä tulee vain ahdistuneempia. Ihmiset eivät lähde, koska heidän vaihtoehtonsa ovat vielä huonompia. Jos kärjistää vahvasti, niin kuka tahansa valitsee mieluummin suomalaisen vankilan kuin kuoleman kotimaassa. Yhteiskunta taas maksaa turhista oikeudenkäynneistä”, Aali sanoo.

Hän pitää suurimpana ongelmana turvapaikkaprosessia.

“Moni asia ratkeaisi sillä, että turvapaikkaprosessin viime vuosien katastrofin jäljet korjattaisiin kunnolla. Lisäksi maahanmuuttoviraston tulisi tutkia hyvin tarkasti hakemus, jos jo kielteisen päätöksen saanut asiakas hakee uudestaan turvapaikkaa prosessivirheiden vuoksi.”

Aalin kuulee jatkuvasti tapauksista, joissa näin ei ole tehty.

“Jos ihminen hakee uusiksi turvapaikkaa lakimiehen tai tukihenkilön kirjoittaman selkeän liitteen kanssa, silloin saattaa päästä uuteen tutkintaan. Mutta jos menee yksin ja paniikissa, uusi kielteinen päätös saattaa tulla saman tien.”

Sekä Aali että Leppäkorpi toivovat kattavaa vaikutusarviointia jo tehdyistä kiristyksistä.

“Aikaisemmin ne joita ei pystytty käännyttämään jäivät vastaanottokeskuksiin, eikä ryhmää näkynyt. Nyt tämä ryhmä on tiputettu limboon. Pitäisi selvittää, olisiko syytä ottaa askelia taaksepäin. Ihmisille voisi myöntää tilapäiset oleskeluluvat, sen sijaan että pyöritetään skenaarioita paperittomien määrän kasvusta”, Leppäkorpi sanoo.

Kiristyksiä on perusteltu sillä, ettei Suomen haluta näyttäytyvän muita maita lepsummalta. Leppäkorpi pitää ajatusta kummallisena.

“Kun tein kenttätöitä, ihmiset mainitsivat jatkuvasti Sipilän asuntotarjouksen syynä lähteä Suomeen. Lainsäädäntö on niin vaikeaa, ei se vaikuta ihmisten tuloon.”

Kati Pietarinen on siirtolaisuuteen ja ihmisoikeuksiin erikoistunut toimittaja.