Mihin katosi kuluttaja politiikasta?

Kuluttaminen ja kuluttajuus ovat olleet vihreän liikkeen keskustelun ytimessä koko sen historian ajan.

Kuluttamisen ympäristövaikutukset ja ylipäänsä kuluttamisen määrä liittyvät keskeisten tavoitteiden tavoitteluun ja myös yksi Vihreitä sisäisesti jakaneita linjoja on liittynyt kuluttamiseen. Siihen tuleeko ympäristötavoiteisiin pyrkiä kulutusta vähentämällä, vai keskittyä vähentämään kuluttamisen ympäristövaikutuksia esimerkiksi parempaa teknologiaa kehittämällä ja sääntelyä parantamalla.

Tähän nähden on kiinnostavaa, että kuluttaja on näkynyt viime aikoina Vihreidenkin julkisessa politiikassa suhteellisen vähän eikä traditionaaliset kuluttajapolitiikan tai kuluttajansuojan teemat ovat olleet esillä vain suhteellisen harvoissa ja valikoiduissa aiheissa.  Ohjelmatyön aktiivisuudestaan tunnetun puolueen ohjelmissa ei löydy selkeästi ohjelma, joka systemaattisesti tarkastelisi politiikkaa kuluttajan näkökulmasta. Kun etsin tähän numeroon Green European Journalista artikkelia käännettäväksi, en löytänyt ensimmäistäkään sopivaa. Kulutuksesta kyllä puhutaan, kuluttajasta ja hänen oikeuksistaan vähemmän.

Vihreiden ei kuitenkaan tarvitse olla tässä tilanteessa yksin. Napakkaa ja systemaattista kuluttajapolitiikkaa ei ole juuri muiltakaan nähty ja se on saanut aina väistyä muiden ryhmien edunvalvonnan tieltä. Kuluttajapolitiikalla on esimerkiksi historiallisesti ollut voimakas kytkös työväenliikkeeseen, mutta perinteiset vasemmistopuolueet ovat jo pitkään valinneet muut ryhmät kuluttajan edelle. Elinkeinoelämällä, palkansaajilla ja tuottajilla on vahvat etujärjestöt, joilla on tiiviit poliittiset kytkökset, joiden ansiosta he pystyvät saamaan asiaansa eteenpäin päätöksenteossa. jotka saavat näiden intressiryhmien tavoitteet kuuluville. Kuluttajan näkemys jää politiikassa usein näiden varjoon.

Kuluttajapolitiikka myös sijoittuu erityislaatuisesti erilaisten politiikkasektorien rajoille. Sillä on välittömiä kytköksiä vaikkapa ympäristö-, elinkeino-, työ-, terveys- ja yhä enemmän myös tietosuoja- ja digitalisaatiopolitiikkaan. Se voidaan useissa tapauksissa nähdä ikään kuin yhtenä aspektina muiden sektorien sisällä. Silloin on aina riskinä se, että tämän sektorin varsinaiseksi mielletty sisältö dominoi keskustelun ja jättää kuluttajan aseman vähälle huomiolle.

Kolmatta selitystä kuluttajapolitiikan näkymättömyydelle voidaan hakea siitä, että se tapahtuu nykyisin, täysin perustellusti, EU-tasolla. Vähäinen julkinen EU-politiikan seuranta Suomessa tarkoittaa myös sitä, että kuluttajapolitiikassa Euroopan tasolla tapahtuvat muutokset tavoittavat usein vain kaikista vannoutuneimmat alan harrastajat eikä kotimaiseen keskusteluun tällöin koskaan edes tule niitä taustoja, ja perusteluja, joilla tiettyjä valintoja tehdään eikä ristiriitoja, joita kuluttajapolitiikassa on.

Yhteiskunnan ja talouden muuttuessa muuttuu myös kuluttajuus. Sitä kautta muuttuu myös kuluttajapolitiikan luonne ja tarve. Kuluttajansuoja perustuu siihen ajatukseen, että kuluttaja on vaihtosuhteessa heikompi osapuoli ja tarvitsee siten erityistä suojaa. Yhteiskunnan muuttuessa myös kuva tästä niin sanotusta haavoittuvasta kuluttajasta muuttuu. Millaisia uusia näkökulmia tähän esimerkiksi synnyttää digitalisoituminen ja yhä laajempi henkilötietojen käyttö vaihdon välineenä erilaisissa palveluissa. Entäpä miten julkisten ja yksityisten palveluiden rajan muutos muuttaa käsitystämme ihmisestä toisaalta kansalaisen ja toisaalta asiakkaan tai kuluttajan roolista ja miten hänen oikeusturvansa tässä muuttuu. Tarve kuluttajapoliittiseen keskusteluun on tämänkin vuoksi suurempi kuin aikoihin.

Ei tilanne missään tapauksessa mahdoton ole. Kuluttajansuoja on monin osin hyvässäkin kunnossa, mutta se on pelkistynyt keskustelun puuttuessa teknisluonteiseksi hallinnoimiseksi. Kuluttajapolitiikan syrjäytyminen poliittisesta keskustelusta saattaa riskeerata myös kuluttajansuojan tulevaisuuden. Siksi nimenomaan poliittinen keskustelua kuluttajan suhteesta tuottajaan, palveluntarjoajaan tai vastaavaan, olisi olennaista käydä, jotta ei synny kuvaa, että kuluttajan asema olisi itsestään selvä tai että kuluttajan suhde muihin intressiryhmiin olisi yhdentekevä

Vihreän Tuuman tässä teemanumerossa käsitellään kuluttajapolitiikan eri aspekteja. Numero antaa myös ennakkomakua alkuvuodesta 2018 julkaistavalle Vision kuluttajapoliittiselle avaukselle. Tällä kokonaisuudella haluamme tuoda esille ajatuksen systemaattisemmasta kuluttajan aseman käsittelystä politiikasta, valaista mahdollisia konfliktien lähteitä sekä herättää kysymyksiä siitä, mitkä teemat kytkeytyvät kuluttajan asemaan ja nostaa kuluttajan esille siellä, missä sitä ei välttämättä ensimmäisenä nähdä.

Tuomas Viskari on Vihreän Sivistysliiton puheenjohtaja, sosiologi ja Kuluttajapolitiikka-teemanumeron päätoimittaja.