Lottovoittajien pöydässä -tarinoita köyhyysrajan takaa

Lottovoittajien pöydässä – tarinoita köyhyysrajan takaa
Katariina Vuori & Vesa Ranta
Like Kustannus Oy 2017

Kun sain kirjan arvostelupyynnön, urakka arvelutti ja kiehtoi samanaikaisesti. Miten kirjoittaa aiheesta josta on omakohtainen pitkäaikaiskokemus ilman että arvostelee kohtuuttomasti teoksen tekijöitä tai haastateltujen valintoja? Miten jäsennellä oma juttunsa niin, ettei kuulosta ärtyneeltä tädiltä?

Tämä jos mikä oli haaste, sillä ensimmäinen nopea läpikäynti aiheutti kaikkea tuota: ärtymystä, kritisointia ja tuhahtelua. Päällimmäiseksi tunnemuistoksi jäi psykopaattimiehen ex-rouvan väkivaltakuvaus. Se ei puolustanut paikkaansa köyhyystematiikassa.

Sulattelin lukukokemusta tovin analysoiden samalla sen aiheuttamia perin voimakkaita reaktioita itsessäni.

Toisella kierroksella vieressä oli kynä ja paperia. Totesin Katariina Vuoren haluavan kuvailla monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä tilastoköyhiä satavuotiaassa Suomessa. Esipuheesta kävi ilmi, että kirjan kirjoittamisen tarve lähti subjektiivisesta köyhyyden kokemuksesta. Silti kyselin jatkuvasti mielessäni, kenelle teos on suunnattu. Kuka on valmis maksamaan reilut kolmekymmentä euroa eepoksesta, missä tilastofaktat, yhteiskuntahistorialliset katsaukset, pakollinen leipäjonoanalyysi, sosiaalipoliittiset pohdinnat ja moraalifilosofiset katkelmat limittyvät niihin löyhästi sidoksissa oleviin henkilökertomuksiin?

Vuoren sanankäyttö läpi kirjan luo mielikuvaa esipuheen yksinhuoltaja-freelancerista, kirjoittajasta itsestään, joka lapsensa sairasvuoteen äärellä näkee parempiosaiset jollain tapaa tietämättöminä ja ymmärtämättöminä köyhyydestä. Se voi olla totta, mutta juuri tuo vastakkainasettelu ja mustavalkoisuus on kirjan kitkaisin ilmiö. Eivät kaikki rahallisesti köyhät ole onnettomia eivätkä kaikki materiavarakkaat sikaniskaporvareita. Katkeruus tai kateus lottovoittajaa kohtaan ei tee tyhjän arvan saaneen oloa onnellisemmaksi. Arvokas elämä on jotain aivan muuta.

Tästä päästään kirjan valopilkkuun, joka harmittavasti on teoksen viimeinen kappale. Raha ja onnellisuus -otsikon alta löytyy onnellisuustutkija Markku Ojasen haastattelu. Ojanen siteeraa Aristotelesta, jonka mukaan hyvän elämän perustat ovat hyvät ihmissuhteet, riittävä toimeentulo ja elämänkatsomus. Sitä seuraavat kaksi lausetta ovat ehkä koko teoksen tärkeimmät: ”Se millä lailla osa-alueet painottuvat, on persoonallisuuskysymys. Myös elämänkatsomuksesta on monia yksilökohtaisia variaatioita: se voi sisältää esimerkiksi uskonnon tai mielentyyneyden.”

Yhtäkkiä huomasin henkilötarinoissa samankaltaisuuksia. Naiset ovat pääasiallisesti joko alkoholistien aikuisia lapsia tai alkoholistipuolisosta eronneita yksinhuoltajia. Miehet ovat useimmiten eronneita ja moni heistä alkoholia väärin käyttäneitä. Parisuhteiden kariutumiset ovat päihdeperustaisia, varakkaan psykopaattimiehen ex-vaimon tarinaa lukuun ottamatta.

Teoksen naisilla on ollut mielenterveysongelmia, tai kuten nuorella yksinhuoltajaäidillä ”ongelmanuoruus väärissä porukoissa”, mikä viitannee löyhästi myös päihteisiin.

Palasin onnellisuustutkijan haastatteluun. Hän toteaa, että tärkeä seikka tyytyväisyyden tai onnellisuuden tunteessa on näkemys omasta tulevaisuudesta. ”Toiveikkuus tulevaisuuden suhteen on tärkeä, sillä se antaa voimia tehdä jotakin tulevaisuuden eteen”, sanoo Markku Ojanen. Siinä se olikin, mitä kirjasta kokonaisuutena jäin kaipaamaan: toiveikkuus.

Löysin pieniä valonpilkahduksia haastateltujen tarinoissa, mutta jotenkin ne hukkuivat kokonaisuuden harmaaseen massaan.

Vesa Rannan dokumentaariset valokuvat tukevat Katariina Vuoren tekstejä, mutta samalla ne synkistävät ja ehkä jopa vahvistavat mielikuvaa stereotyyppisestä köyhyydestä. Tämän tiedostaa haastateltu Viivi, joka varoittaa kirjan tekijöitä ovea avatessaan sanoin ”Täällä ei ehkä sitten näytä siltä kuin pitäisi.” Tekijöiden ihmetellessä mitä hän tarkoittaa, Viivi toteaa ”no kun täällä on aika sievää ja nättiä. Ei semmoista… masentavaa ja sotkuista.”

Lottovoittajien pöydässä – Tarinoita köyhyysrajan takaa ei lukukokemuksena jää erityisesti mieleen. Omakohtaisesti köyhyyttä kokeneelle tai vähävaraisena juuri nyt elävälle se ei välttämättä anna paljoa. Jotenkuten toimeentulevalle kirja sopii syksyiseen sudentuntiin, jolloin lievä itsesääli painaa mieltä. Synkkänä hetkenä tämä voi naurahtaen todeta, ettei minulla nyt sentään noin huonosti mene.

Teos herättää ajatuksia luultavasti eniten heissä, joita vähävaraisuus tai köyhyys kiinnostaa ilmiönä. Kirjan tekemistä ovatkin tukeneet Otavan Kirjasäätiö sekä Suomen tietokirjailijat r.y. Lähteet on listattu kiitettävästi nettilinkkeineen, mikä helpottaa lisätiedon hankintaa jos sellaista kaipaa.

Nina Brunberg on KTM ja työtön viestinnän ammattilainen.