Kuudes sukupuuttoaalto on täällä

Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen on ilmastonmuutoksen ohella maapallon kohtalonkysymys. Ilmastonmuutos on vihdoin noussut julkiseen keskusteluun niin lehdistössä kuin politiikassa. Kuuma kesä on konkreettisesti havahduttanut ihmiset miettimään, mitä ilmaston lämpeneminen merkitsee. Sen sijaan luonnon monimuotoisuus on edelleen suurimmalle osalle ihmisistä hyvin teoreettinen ja etäinen asia, vaikka talvella lintulaudalle saatetaan turhaan odotella töyhtö- ja hömötiaisia tai keväällä kaipaillaan pölyttäjäkimalaisten pörinää omenapuissa.

Kuudes sukupuuttoaalto on ollut käynnissä jo pitkään. Tämä ensimmäistä kertaa ihmisen aiheuttama biodiversiteettikato on sidoksissa myös ilmastonmuutokseen. Monet toimet, kuten metsien raivaaminen ja hakkuut, tehomaatalous torjunta-aineineen, rakentaminen, saasteet, liikakalastus ja –metsästys, ja jopa uhanalaisilla lajeilla käytävä kauppa, kaventavat monimuotoisuutta.

Tässä lehdessä käsittelemme muutamia ajankohtaisia tutkimusalueita ja käytännön toimia biodiversiteettikriisin ratkaisemiseksi.

Suomessa arvioidaan elävän yhteensä 50 000 eläin-, kasvi- ja sienilajia. Näistä noin 20 000 lajia elää metsissä. Metsälajeista uhanalaisia on noin 2 250 lajia. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmassa (Metso) on asetettu tavoitteeksi 96 000 hehtaarin suojelu vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteeseen on vielä matkaa, sillä 65 000 hehtaaria on nyt suojelun piirissä. Vapaaehtoinen suojelu on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi suojelualueiden hankinnassa metsien osalta. Seuraavassa hallitusohjelmassa tulee ohjelmaa laajentaa arvokkaimpien luontotyyppien suojeluun koko maassa ja myös muihin elinympäristötyyppeihin metsien lisäksi. On myös tarpeellista selvittää, mitkä hehtaaritavoitteet mahdollistavat sukupuuttojen pysäyttämisen.

’Luonnon monimuotoisuuden kadon pysäyttäminen vuoteen 2020 mennessä̈ ei näytä̈ nykyisen kehityksen mukaan olevan saavutettavissa, vaan se edellyttää̈ toimien huomattavaa tehostamista.’

Suomi allekirjoitti ensimmäisten maiden joukossa Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen ns. Rion sopimuksen (Convention on Biological Diversity, CBD, 1992), joka on keskeisin luonnon monimuotoisuutta turvaava sopimus. Tavoitteeksi on asetettu luonnon monimuotoisuuden häviämisen pysäyttäminen vuoteen 2020 mennessä.

Ympäristöministeriön raportissa Väliarvio Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta ja toimintaohjelmasta vuonna 2016 todetaan, että ’Luonnon monimuotoisuuden kadon pysäyttäminen vuoteen 2020 mennessä̈ ei näytä̈ nykyisen kehityksen mukaan olevan saavutettavissa, vaan se edellyttää̈ toimien huomattavaa tehostamista.’ Valitettavasti nykyisen hallituksen toimissa tuota tehostamista ei ole näkynyt – päinvastoin.

Vuonna 2012 asetettiin työryhmä valmistelemaan luonnonsuojelulakiin perustuvaa soidensuojelun täydennysohjelmaa, jonka tavoitteena oli turvata yhä uhanalaisemmaksi käyvää suoluontoa. Vuonna 2014 vihreiden hallituksesta lähdön jälkeen uudeksi ministeriksi valittu Sanni Grahn-Laasonen (kok.) muutti lähes valmiin täydennysohjelman vapaaehtoiseksi, jolloin poistui mahdollisuus lunastaa soita suojelutarkoituksiin. Erityisesti soiden suojelussa on pyrittävä koko suokokonaisuuden suojeluun, sillä pienelläkin alalla tehdyt ojitukset voivat vaikuttaa laajasti ympäristöönsä. Soidensuojelun täydennysohjelma alkuperäisessä muodossaan on saatava seuraavaan hallitusohjelmaan.

Nykyiset suojelumenetelmät eivät ole onnistuneet pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden hupenemista ja viime aikoina keskustelu onkin käynyt vilkkaana uusien keinojen kehittämiseksi. Esimerkiksi ekologisten kompensaatioiden käyttöön liittyy monia mahdollisuuksia, mutta ne herättävät myös paljon kysymyksiä ja kritiikkiä.

Vihreiden keväällä 2018 hyväksytyssä luonnonsuojeluohjelmassa Luonto vastuullamme on monia konkreettisia esityksiä luonnon monimuotoisuuden tilan parantamiseksi. Keinot monimuotoisuuskadon pysäyttämiseksi ovat olemassa – meidän vain tulee ottaa ne käyttöön.

Ilona Helle on koulutukseltaan FM, biologi ja tekee väitöskirjaa Jyväskylän yliopistossa rakennettujen kosteikkojen monimuotoisuusvaikutuksista. Lisäksi hän on Jyväskylän kaupunginvaltuutettu, kaupunkirakennelautakunnan jäsen ja toimii Vihreiden ympäristö- ja luonnonsuojelutyöryhmän toisena puheenjohtajana.

Lea-Elina Nikkilä on koulutukseltaan agronomi ja FM (ympäristötieteet). Hän hoitaa perinnebiotooppeja tilallaan Leivonmäellä. Lisäksi hän on Joutsan kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, Maakunnan yhteistyöryhmän jäsen, puoluehallituksen varajäsen (Keski-Suomi) sekä toimii ympäristö- ja luonnonsuojelutyöryhmän toisena puheenjohtajana.