Kuinka Vantaasta tuli luonnonsuojelupääkaupunki?

Vantaasta kasvoi muutamassa vuosikymmenessä merkittävä luonnonsuojelukaupunki. Vihreä vaikuttaja Kimmo Jääskeläinen kertoo, miten lähiöcitystä tuli myös luontocity.

Monet tietävät jo, että Vantaalla on nykyisin varsin suuri suojelualueverkosto. Varsinaisia luonnonsuojelualueita ja suojeltuja luontotyyppejä on yhteensä noin 1060 hehtaaria ja luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä Luo-alueita on noin 620 hehtaaria. Nämä liki 1700 hehtaaria ovat noin seitsemän prosenttia Vantaan pinta-alasta.

Mutta, jos mietitään kuinka paljon pinta-alaa syövät jättimäinen lentokenttäalue, yli 200 000 asukkaan asunnot, kymmenet tuhannet työpaikat, kulkuväylät ja muut rakennetut alueet, niin suojeltujen alueiden prosenttiosuus rakentamattomasta maasta moninkertaistuu.

Vantaan kaupunki omistaa metsämaata noin 4000 hehtaaria, joten Vantaan suojeltu prosenttiosuus kunnan omistamista metsistä lienee Suomen ennätys.

Lisäbonuksena voisi ajatella sitä, että Vantaa rajautuu idässä Sipoonkorven kansallispuistoon, eikä länsirajan Natura-alueiltakaan ole kuin pari-kolme kilometriä Nuuksion kansallispuiston koilliskolkkaan ja Luukkaan ulkoilualueeseen.

Vantaa on myös myynyt kaupungin maa-alueita Sipoonkorven kansallispuistoon sekä suuren, yli 300 hehtaarin suuruisen, entisen Bjursin virkistysalueensa Inkoossa myös luonnonsuojelualueeksi valtiolle.  Luonnonsuojelun kannalta nämä kaupat olivat erittäin merkittäviä. Kaikki myös alkoi Bjursista.

Saaristohakkuu herätti

Vuonna 1996 Vantaa hakkasi 14 hehtaaria metsää omistamiltaan saaritonteilta Bjursissa Inkoon saaristossa. Ulkosaariston rajalla sijaitsevilla kahdella saarelle tehdyt hakkuut herättivät kiusallista huomiota Vantaan metsänhoidon laadusta. Syksyllä 1996 pari ympäristölautakunnan jäsentä lähti paikalle katsomaan, miltä työmaa oikeasti näytti.

Virkamiehet olivat vähätelleet tapahtunutta, ja väittivät kyseessä olleen lähinnä harvennushakkuut. Paikalla selvisi, että kyseessä eivät olleet harvennushakkuut, vaan 12 hehtaaria männikköä oli hakattu siemenpuuasentoon eli pystyyn oli jätetty siemenpuita sinne tänne. Saaren ainoa, kahden hehtaarin kokoinen kuusivaltainen kostea painanne oli päätehakattu  eli avohakattu. Mittakaava oli raju saaristossa. Luonnon kärsimyksen lisäksi näky oli todella epäesteettinen keskellä merta.

Kaupungin toimet olivat jo tuolloin vastoin yleisiä metsänhoidon ohjeita. Asiasta nousikin tavallista isompi kohu. Kiivasta keskustelua syntyi niin mediassa kuin kyläpoliitikkojen keskuudessa.

Asiaa yritettiin jonkin aikaa painaa villaisella, mutta varsin pian kaupunginhallitus vähensi budjetista puunmyyntitavoitetta rajusti, muistaakseni 800 000 markalla. Toisin sanoen poliittinen viesti ylimmältä taholta oli selvä: myyntituotto ei ole ensisijainen hakkuiden tarpeen määrittäjä, eikä metsätalous ei ole Vantaan avaintoimintoja.

Vihreät ottivat ohjat

90-luvun lopun vaalikauden aikana alkoi kymmenisen vuotta kestänyt ilmapiirin positiivinen muutostrendi. Vihreät olivat vahvassa roolissa ympäristölautakunnassa ja muutostrendin aikaansaamisessa.

Muut ryhmät huomasivat, että me todella tiesimme mistä puhuimme. Pystyimme osoittamaan, että vanhan koulukunnan metsän- ja luonnonhoidon imagolliset haitat ovat merkittävästi suuremmat kuin niistä saatavat mahdolliset taloudelliset hyödyt. Vantaalle olisi riitelyn sijaan hyvin järkevää profiloitua myönteisen luontosuhteen kunnaksi.

Vihreillä oli myös sellaista osaamista, että pystyimme helposti keskustelemaan metsä- ja viheryksiköiden kanssa. Väittäisin, että tuolloin saavutettiin jopa jonkinlainen molemminpuolinen kunnioitus. Tärkeintä oli, että nämä virkamiehet nopeasti ymmärsivät, että me puhuimme koko poliittisen kirjon äänellä. Toisin sanoen yksikään poliittinen ryhmä ei vastustanut näitä erityisesti vihreiden ajamia luontoalueisiin liittyviä hankkeita. Toki myös muistakin ryhmistä löytyi aktiivisia luonnonsuojelijoita.

Samanaikaisesti Suomen luonnonsuojeluliiton ja Luontoliiton paikalliset toimijat olivat hyvin aktiivisia. Vantaan arvokkaista luontokohteista ja niiden merkityksestä saatiin nopeasti lisää tietoa. Samalla myös kommunikointi järjestöjen ja kaupungin virkamiesten välillä parani merkittävästi.

Noihin aikoihin Vantaa myös päätti, ettei se omista yhtään talousmetsää, vaan koko sen tuhansien hehtaarien metsäomaisuutta tullaan käsittelemään erilaisina viher- ja suojelualueina. Toki muutamia hehtaareja käsitellään edelleen talousmetsien tavoin, mutta lähinnä kai siksi, että kaikki metsänhoidon muodot säilyvät paletissa.

Metsänhoidolle ohjausryhmä

Metsänhoidon ohjaustyhmän perustaminen oli hyvin tärkeä, seuraava etappi. 2000-luvun alkupuolella perustettiin epäpoliittinen metsänhoidon ohjausryhmä, johon kutsuttiin kaupungin ympäristö- ja maankäyttöpuolen virkamiesten lisäksi myös asukkaiden ja luontojärjestöjen edustajia sekä kaupungin ulkopuolisia asiantuntijoita. Ohjausryhmä laati metsänhoidon kymmenvuotissuunnitelman, joka on edelleen voimassa.

Luontoväen vaikutus oli erittäin suuri työn lopputulokseen. Noin 80 prosenttia heidän esityksistään meni ohjausryhmässä läpi, eikä pahoja ristiriitoja juurikaan jäänyt.

Samaan aikaan valmisteltiin hyvässä ja avoimessa hengessä Vantaan yleiskaavaa. Tätä vuonna 2007 hyväksyttyä kaavaa voidaan hyvällä syyllä pitää luonnonympäristön kannalta onnistuneena. Siinä onnistuttiin jättämään suuret yhtenäiset alueet rakentamisen ulkopuolelle. Käyttöön otettiin myös yli 600 hehtaarille luonnonarvojen kannalta tärkeiden alueiden Luo-rajaus.

Vantaalla suojeltu pinta-ala lienee kaupungin kasvua ajatellen nyt lähellä maksimia. Nyt pitää keskittyä vesistöjen tilaan. Purot ja joet eliöstöineen kärsivät erilaisista rakentamisen myötä lisääntyneistä likaisista valuvesistä. Pahimpana kaikista lentokentältä tonneittain lirisevät jäänestoaineet.

Kimmo Jääskeläinen

Kimmo Jääskeläinen on vantaanlainen vihreä vaikuttaja, kuntapoliitikko, jäkäläasiantuntija ja biologi.