Katsaus vihreään politiikkaan

Osmo Soininvaara avaa kirjassaan Vihreä politiikka (Teos 2012) omakohtaisen näköalan vihreän liikkeen vaiheisiin ja päivän polttaviin keskusteluihin.

Kansanedustaja Osmo Soininvaara on julkaissut kahden vuoden tauon jälkeen uuden teoksen nimeltään Vihreä politiikka. Sata-komitean sosiaaliturvauudistuksen epäonnistumisen kertaamisen jälkeen Soininvaara on kohdistanut katseen lähelle ja ottanut polttopisteeseen Vihreän liiton toiminnan koko kirjossaan.

Kirja tarjoaa kiinnostavan näkökulman esimerkiksi vihreän liikkeen historiaan, asemaan suhteessa muihin puolueisiin ja muutamiin keskeiseen poliittiseen kysymykseen. Keskityn seuraavassa Soininvaaran taloutta käsitteleviin kohtiin.

Soininvaara ei pidä talousjärjestelmän perustuksiin ulottuvia rakenteellisia uudistuksia tarpeellisina.

Vihreä politiikka on uskollinen Soininvaaran blogissaan tai aiemmissa teoksissa omaksumalle tyylille: se ei peittele kirjoittajan näkemyksiä vaan mielipiteet on avoimesti esillä ja kaikkien luettavissa. Vaikeampia seikkoja havainnollistetaan lukuisin esimerkein ja kielikuvin mutta kuitenkin niin, että kokonaisuus sekä laajempi konteksti on jatkuvasti läsnä. Punainen lanka pysyy hallussa.

Viimeisen parin vuoden aikana Suomeen rantautunut degrowth-ajattelu on perustellusti kyseenalaistanut talouskasvun välttämättömyyden. Soininvaara tuo tähän osin kiihkeäänkin keskusteluun uusia tarttumapintoja. Kasvuvapaan yhteiskunnan kannattajien ja markkinamekanismin ohjaavuuteen uskovien – joihin Soininvaara itse tunnetusti lukeutuu – välille on hyvä löytää konkreettisempia aiheita, joista väitellä.

Tähän kirja tarjoaa taloudellisen kasvun parempaa määrittelyä: puhutaanko kansantalouden maksimitehon kasvattamisesta vai siitä, kuinka lähellä tuota maksimia kansantalouden ”kone” käy? Talouden kasvattaminen ja työllisyyden kohentaminen eivät ole identtisiä asioita, vaikka ne helposti koplataan yhteen. Soininvaaran esittelemän tapausesimerkin pohjalta on helppo todeta, että valtiovarainministeriön virkamiesten ja poliitikkojen olisi syytä puhua samoista asioista. Muuten syntyy huonoja päätöksiä tai ainakin sellaisia, joita ei alunperin toivottu.

Myös laadullisen kasvun esiin nostaminen on tärkeä näkökohta. Kvantitatiiviseen mittaamiseen perustuvassa talousjärjestelmässä tämä on ymmärrettävästi jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta se ei oikeuta sivuuttamaan aihetta. Soininvaara pohtii, että hitaan talouskasvun alueet ovat pikemminkin laadullista muutosta painottavan rakennemuutoksen kourissa. Yhtenä positiivisena seurauksena hän näkee energiankulutuksen kasvun pysähtymisen.

Soininvaara ei pidä talousjärjestelmän perustuksiin ulottuvia rakenteellisia uudistuksia tarpeellisina. Edellisten sukupolvien ympäristöliikkeen peräänkuuluttamia uhrauksia – joiden puolesta myös degrowth-liikkeen edustajat puhuvat – ei tarvita, kun tarjolla on ”helppoja ja tehokkaita ratkaisuja”.

Soininvaara liputtaa ympäristöverojen puolesta. Ja vaikka verotuksen painopistettä on Suomessa onnistuttu siirtämään työstä kohti kulutuksen verottamista, saa kotimainen työllisyyspolitiikka jälleen huutia. Soininvaara katsoo, että seurauksena tästä palvelualat eivät ole vahvistuneet toivotulla tavalla.

Kirjaa lukiessa kokee hyvin monivivahteisia ja osin ristiriitaisia tunteita. Kuten ajattelijan aiempienkin teosten kohdalla lukijan ymmärrys kasvaa, kun kerrankin joku malttaa valottaa yksityiskohtia. Samalla on todettava, että tieto lisää tuskaa. Ei voi välttyä huomaamasta, kuinka monisyisistä asioista taloudessa lopulta onkaan kysymys. Soininvaara käy väsymättä populistista yksisilmäisyyttä vastaan ja tuo esiin asioiden eri puolia.

Yksinkertainen johtopäätös on, että yksittäisten, ”rummun päristelyn” siivittämien päätösten sijaan tulisi aina huomioida kuinka jokin uudistus vaikuttaa kokonaisuuteen. Vilkaisu nykyiseen sosiaalijärjestelmän tilkkutäkkiin todistaa, kuinka vaikeaa se todellisuudessa on.

Kaiken kaikkiaan kirja antaa huomattavasti enemmän kuin ottaa. Sitä on helppo suositella kaikille politiikanteosta kiinnostuneille.

Antti Möller on viestintäasiantuntija ja vihreä varavaltuutettu Helsingistä. Hän toimi ajatuspaja Vision koordinaattorina ja Vihreän Tuuman päätoimittajana vuodesta 2012 tammikuuhun 2014. Möller on valmistunut Helsingin yliopiston historian laitokselta ja toimii myös freelancer-toimittajana.