Kaskuja Tapani Hietaniemestä

Unohtumattomia tarinoita edesmenneestä vihreästä vaikuttajasta ja tinkimättömästä ajattelijasta.

Hyvin monelle vihreän ajatusmaailman seuraajalle tai Viridiksen lukijalle Tapani Hietaniemen (1958-2009) nimi on tuttu. Maallisen taipaleensa päättänyt Hietaniemi oli filosofian tohtori ja sivilisaatiohistorian dosentti, jonka johtotähtiä olivat Max Weber, järki ja ”huuhaan” vastustaminen. Hietaniemi oli merkittävä vaikuttaja vihreässä liikkeessä. Hän toimi mm. puoluevaltuuskunnan jäsenenä ja periaatetyöryhmän puheenjohtajana. Ehtipä hän päätoimittaa myös Vihreän Tuuman edeltäjää Viridistä.

Tämä tinkimätön ajattelija sekä keskustelija on jäänyt unohtumattomasti monien mieliin. Vahvin omakohtainen muistoni on Hietaniemen pitämä luento aiheella “Onko ihmiskunta kehittynyt?”. Harvat uskaltavat lähteä edes yrittämään tällaista niputusta vajaassa kahdessa tunnissa. Niinpä luento oli mentävä kokemaan. Kuten odottaa saattoi, ajatuksenjuoksu oli loogisesti etenevää ja kunnioitusta herättävän koherenttia. Hietaniemi nautti selvästi pitkien linjojen tulkitsemisesta.

Mikä on ‘punavihreyden’ puoliintumisaika?

Hietaniemi tunnettiin pettämättömänä vitsiniskijänä ja anekdoottien kertojana. Vihreän Tuuman ensimmäinen numero on oiva paikka kunnioittaa hänen muistoaan ja koota yhteen kaskuja Tapanista.

Pekka Sauri, ystävä, joka harrasti Tapanin kanssa”anekdoottichättäilyä”:

”Tässä yksi Hietaniemi-klassikko:
– Tohtori Sauri, kukaan ei ota minua vakavasti.
– Höpsis!

Hietaniemi kastaa pienen Jägermeister-pullon lasilliseen vettä:
– Homeopaattinen drinkki.

Tapani oli vieraana vaimoni Pirjo Hiidenmaan 50-vuotispäivillä Villa Kivessä. Aikuisille oli tarjona runsas meze-noutopöytä, ja lapsille oli varattu prinssinmakkaroita ja lihapullia kuumakaukaloon. Tapani tietenkin suunnisti suoraan lasten osastolle ja kauhoi lautaselleen hyvän läjän prinssinmakkaroita. Tapani huomasi katseeni ja kiiruhti taustoittamaan:
– Max Weber piti myös erityisen paljon prinssinmakkaroista.”

Jaana Nuottanen, kollega työväenopiston johtokunnasta:

“Mulle tulee Tapanista mieleen kaksi asiaa: ei huuhaata eikä hörhöilyä veronmaksajien rahalla opiston ohjelmaan (kyse taisi olla astrologiasta) sekä Weber, johon hän vetosi aika monessa kokouksessa pitkin sanakääntein, mutta joka ei ainakaan 1996-2000 -kaudella tainnut ko. opistossa istua kovinkaan hedelmälliseen maaperään. Ehkä seuraavalla kaudella jo paremmin… Luulen, että monella meni kohtalaisen kauan “tottua”  Tapaniin ja hänen syvälliseen ajatteluunsa. Positiivista siinä oli intohimoinen suhde ja kiinni pitäminen siitä, mikä oli hänelle tärkeää (aina raivostuttavuuteen saakka).”

Sini Manninen, kollega työväenopiston johtokunnasta:

“Oli se mies niin lahjakas ajattelijana ja taitava sanankäyttäjä. Näin nopeesti tulee mieleen erikoisoluet, kommunikaattori, kiihtyessä änkyttäminen, Tuomas Nevanlinna ja teos Antero joutuu luontoon, jota Tapani erään seminaarin tauolla minulle luki. Futiksesta olen päässyt kuulemaan hyvinkin syvällistä filosofiaa.”

Risto Kolanen, kollega työväenopiston johtokunnasta:

“Keväällä 2003 Tapani vei Lulun [Nenosen) ja Ollin [Salinin] Pietarissa puhkeamassa olleen Irakin sodan vastaiseen mielenosoitukseen. Itse olin niin tylsä, että katsoin, ettei puheenjohtaja poikkea kaupungin järjestämästä ohjelmasta. Mutta muistan hieman nauttineeni, kun sanoin kaimalleni, että kolme johtokunnan jäsentä on mielenosoituksessa torilla, mukaan lukien varapuheenjohtaja…”

“Tapani muisti Schillerin runot, osasi siteerata laulujen sanoja, runoja monella eri kielellä. Hän saattoi älyllisessä ehdottomuudessaan vaikuttaa kanssaihmisille aluksi ‘hankalalta’, mutta kun tutustui paremmin niin muurit murtuivat. Kieltämättä asiakokous-Tapanin ja illanvietto-Tapanin välillä oli valtava ero.”

Jouko Nurmiainen, kollega yliopistolta:

Tapanin kiteytys koko maailmanhistoriasta 160 merkin pituisena tekstiviestinä:
”Metsästäjä-keräilijät – neoliittinen vallankumous – valtion synty – agraari(valtio)sivilisaatio – kapitalismin synty – teollistuminen – globaalihallinnan muodot”.

(Lähde: Tapanin Tieteiden yössä 8.1.2009 pitämän luennon PowerPoint-esitys.)

Tapanin kanssa jääkiekon MM-kisoissa

“Keväällä 1997, joitakin viikkoja ennen kuin Suomessa pelattiin jääkiekon MM-kotikisat — ne, joissa Hjallis Harkimon rakennuttama kaukalo syötti Tshekille Suomea vastaan avausmatsissa maalin — pelattiin MM-lätkää myös Tallinnassa. Siellä kyseessä oli IIHF:n C-ryhmän turnaus, jossa pelasivat isäntämaa Viron lisäksi Japani, Unkari, Liettua, Ukraina, Slovenia, Romania ja Kiina. Hyvä ystäväni, myöhempi sivilisaatiohistorian dosentti ja silloinen filosofian lisensiaatti Tapani Hietaniemi oli kuullut turnauksesta, ja intohimoisena jääkiekon ystävänä hän halusi matkustaa paikalle katsomaan otteluita. No, mikäpä siinä, matkaan lähdettiin muutaman hengen seurueella.

Tallinnan ottelut pelattiin vuoden 1980 olympiakisojen aikaisessa kaupungin kisahallissa, matkustajasataman välittömässä läheisyydessä.

Näimme siellä kaksi peliä, ensin Unkari-Liettuan ja illemmalla samana päivänä Viro-Japanin. Ensin mainitussa matsissa yleisöä oli yhteensä korkeintaan 50 henkeä. HIFK:n peleissä hieman intohimoisempaan katsomotunnelmaan tottunut Tapani oli varsin pettynyt sekä virolaiseen että liettualaiseen jääkiekkokulttuuriin. Noin puolivälissä ottelua, Unkarin johtaessa jo useilla maaleilla Liettuan nollaa vastaan, Tapani sydämistyi Liettuan surkeaan ylivoimapeliin, jossa pakit eivät ymmärtäneet edes pitää hyökkäyspään siniviivaa ja hakeutua laukomaan.

Hän nousi seisomaan tyhjähkössä katsomossa ja huusi keuhkojensa pohjasta, hieman, mutta vain hieman, nauttineena: ”Perkunas!” Kaikki pelaajat kentällä katsoivat kohti meitä, mitä oikein oli tapahtumassa, ja kas kummaa, tuon huudon jälkeen myös Liettua pääsi edes hieman peliin mukaan. Numerot eivät tosin kaunistuneet, mutteivät myöskään enää sanottavammin rumentuneet. Wikipedian tilastot vahvistavat, että lopputulos oli Unkarille 5-0.

Viimeisellä erätauolla Tapanin hakiessa evästä kioskilta häntä jututtamaan tuli ystävällinen riikinruotsia puhunut herrasmies. Jonkin verrankin liian pieneen ja jo varsin kuluneeseen Suomi Maailmanmestari 1995 -paitaan, poplariin ja lippahattuunsa sonnustautunut Tapani keskusteli pitkään ja vilkkaasti, täydellisellä ruotsilla tietysti, tuon herran kanssa, jota myös oli ihmetyttänyt, miten vaisua meno divari-MM-kisoissa oli. Hän ei kuitenkaan ollut kisaturisti, vaan seuraavan Viro-Japani-ottelun päätuomari, jota ilahdutti kovasti tavata tuossa iltapäivän ottelutapahtumassa edes yksi toinen ihminen, jota jääkiekko aidosti kiinnosti.

Illan Viro-Japani-ottelussa tunnelmaa olikin sitten jo hieman enemmän, kun kotijoukkue pelasi. Katsomo oli ainakin puolitäysi, ja kieli, jota siellä puhuttiin, oli lähes pelkästään venäjää, ja Viron joukkueessa ainoa havaitsemamme pelaaja, jonka nimi ei ollut venäläinen, oli TPS:ssa Suomessa ammattilaisena pelannut Toivo Suursoo. Jossain vaiheessa peliä Tapani onnistui huutamaan juuri Suursoolle sen verran kovaäänisen kannustushuudon viroksi, että tämä vilkaisi kohti katsomoa, mitä siellä oikein tapahtui. Peli oli joka tapauksessa huomattavasti edellistä korkeatasoisempi ja päättyi lukemiin 2-2.

Toiste en käynyt Tapanin kanssa lätkää ulkomailla asti katsomassa, Helsingissä nyt muutaman kerran kuitenkin, ja futista paljon useamminkin. Hän oli aina hauskaa seuraa urheilukatsomoissa, ja vaikka itseäni futispelit ovat aina kiinnostaneet jääkiekkoa enemmän, minua kaduttaa, kuinka monesti jätin lähtemättä lätkämatsiin, kun Tapani sellaista ehdotti. Enäähän näitä muistoja ei hänen kanssaan uusia tule, vaan eilisillan kaltaisissa tilanteissa, loppuottelupäivinä, toissa vuonna poismennyttä kaveria tulee aina ikävä.

Tapani olisikin ollut takuuvarmasti innoissaan Ruotsin voittamisesta finaalissa slovakkimaaperällä (sekä nimenomaan HIFK-pelaajan ilmaveivistä välierässä). Muistetaan vain se, miten eläytyen hän aina tapasi kertoa, kuinka hän oli ollut paikan päällä katsomassa aitoja A-ryhmän MM-kisoja keväällä 1992, jolloin ne pelattiin Prahassa ja — kuinkas muuten — Bratislavassa. Suomen kautta aikojen ensimmäinen MM-mitali oli tietysti silloin hopeinen ja finaalivastus oli tietysti Ruotsi. Sen finaalin notkahdus korjattiin nyt, 19 vuotta myöhemmin.

Tapanille noiden Tshekkoslovakian viimeisten kotikisojen päällimmäinen, useimmin referoitu muisto oli kuitenkin tyyppiä ”sosiologisesti kiinnostava”, kuten hän tapasi sanoa aina tällaisissa ei-niin-poliittisesti-korrekteissa yhteyksissä. Eli Suomen fanit lauloivat olutteltassa iloisesti, tilanteen edellyttämällä vakavuudella ruotsalaisille: ”Håkan Loob är homosexuell”, ja Ruotsin fanit vastaavasti kaikessa ystävyydessä suomalaisille: ”Jari Kurri är homosexuell”. Tästä saksalaiset kisaturistit olivat vilpittömästi vaikuttuneina Tapanille todenneet: ”Schön!”

Sellainen lätkäfani oli Tapani.”

Tapanin lähes legendaarisia allekirjoituskaneetteja Vihreiden keskustelupalstoilta:

parhain terveisin
Tapani Hietaniemi

“a stand-up philosopher”
“Mikä on ‘punavihreyden’ puoliintumisaika?”
“Ei pidä syyttää peiliä, jos naama on vino!”
“1000 vuoden poliittisista virheistä oppinut”
“Rajansa kaikella – Neuvostoliitollakin!”
“Kukat tarvitsevat vettä, kuten me tarvitsemme ruokaa ja karkkia” (kouluaine)
“Kylähullut – Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn perusta!”

Antti Möller on viestintäasiantuntija ja vihreä varavaltuutettu Helsingistä. Hän toimi ajatuspaja Vision koordinaattorina ja Vihreän Tuuman päätoimittajana vuodesta 2012 tammikuuhun 2014. Möller on valmistunut Helsingin yliopiston historian laitokselta ja toimii myös freelancer-toimittajana.