Huomioita kaivosbuumista

Suomessa ollaan tilanteessa, jossa hyvin suuri osa maata ja pääosa Lappia on jonkinasteisen malminetsinnän piirissä. Eritasoiset varaukset ja valtaukset aiheuttavat hämmennystä maaseudun ihmisissä saaden kyläläiset ja mökkiläiset varpailleen, kun suvun maat tai mökkipaikat ovat yhtäkkiä malmitutkimuksien piirissä.

Monin paikoin kaivosyhtiöt ovat jo ryhtyneet suunnittelemaan kaivoksia arvokkaiden mökkivesistöjen äärelle, elävien maaseutukylien läheisyyteen tai keskelle matkailualuetta.

Kalevan mielipidesivulla 16.2.2013 Jaakko Alavuotunki kiinnitti huomiota malminetsinnän ”Villin Lännen” meininkiin:

”Suomessa mikä tahansa yritys voi tulla jokamiehenoikeuksiin nojaten etsimään mineraaleja yksityisiltä mailta. Kaivostoimintaa valvova turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes laski tammikuussa, että peräti 14 prosentilla Suomen pinta-alasta on jonkinasteinen kaivosyhtiöiden tekemä valtausvaraus tai hakemus päällä.

Maanomistajilla ja paikallisilla ihmisillä ei ole oikeuksia puuttua tähän toimintaan. Maan povessa piileviä luonnonvaroja ei lainsäädännön mukaan omista kukaan. Ne siirtyvät kaivostoiminnan myötä löytäjän omaisuudeksi. Valtio ei saa minkäänlaista korvausta arvokkaista mineraaleista ja maanomistajalle on tarjolla ainoastaan kahvirahat.”

Huomio on monella tapaa mielenkiintoinen varsinkin kun on selvinnyt, että Suomi poikkeaa maailman ”kaivosperinteestä”: täällä maanomistajat alun perin todella omistivat myös maaperän ja sen mineraalit. Eri kaivoslain uudistuksissa tätä täysivaltaista maanomistusta on sittemmin koko ajan häivytetty valtion ja kaivosyhtiöiden eduksi.

Ovatkohan tästä alkuperäisestä mineraalien omistusoikeudesta edes maanomistajien yhdistykset tietoisia? Millaisen omaisuuden Suomen maanomistajat ovat menettäneet?

Uusi kaivoslaki syyniin

Katri Kallionpää kirjoitti Helsingin Sanomissa 18.5.2013 seuraavasti:

”Tämä rule of capture eli se saa joka ehtii -periaate on johtanut arvokkaampien luonnonvarojen katastrofaaliseen ryöstökäyttöön, väittää Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professoriOlli Tahvonen Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa. Hänen mukaansa on häkellyttävä erehdys kuvitella, että 1700-luvulla sovellettu periaate olisi käypä ohjaamaan tämän hetken kiihtyvää kilpailua niukkenevista raaka-aineista, joiden arvo maassa on voimakkaassa kasvussa.

Kaivoslaista ja luonnonvarastrategiasta puuttuvat Tahvosen mielestä kokonaan ymmärrys luonnonvarojen taloudellisesta niukkuudesta. Tahvosen mukaan Suomi on vahingossa luonut jonkinlaisen tämä sukupolvi ei säästele -strategian, joka tuottaa lyhytaikaisen piristysruiskeen.”

Suomessa pitäisi nyt kiinnittää huomiota kaivoslaissa annettuun tulkintaan jokamiehenoikeuksista.

Kaivoslakia määriteltäessä ikään kuin tulkittiin toista lakia. Ammattimainenkin malminetsintä luokiteltiin jokamiehenoikeudeksi, mikäli näytteenotto pysyy pienenä. Kuitenkin tavallinen käsitys jokamiehenoikeudesta on, ettei se koske ammattimaista toimintaa.

Uudessa kaivoslaissa poistettiin viimeisetkin esteet kaiken valtaamiselta.

Mielestäni kaupallisesti tapahtuva malminetsintä ei ole jokamiehen oikeutta, vaan kunnilla ja ihmisillä tulisi olla mahdollisuus estää tällainen teolliseen tuotantoon tähtäävä toiminta maillaan, jos he katsovat ettei kaivos millään tavalla sovellu alueelle. Nykyinen vuosittainen 20 euron hehtaarikorvaus on naurettava ottaen huomioon sen epävarmuuden ja haitan, mitä malmitutkimukset voivat aiheuttaa. Pitää huomioida, että Kanadassa eräissä osavaltioissa on kielletty uraanitutkimukset. Samalla tavalla Suomessa pitäisi pystyä rajaamaan alueita malmitutkimuksien ulkopuolelle.

Toinen seikka liittyy perusoikeuksiin.

Kaivosviranomainen Tukesilla on valta ”harkita”, että huomioidaanko ympäristö tai kuullaanko kansalaisia. Uudessa kaivoslaissa on jo huomattu vakava ongelma kansalaisten tiedonsaamisen ja osallistumisen kannalta: Tukes ei laita malminetsintälupahakemuksia ‒ tunnetaan myös nimellä valtaushakemus ‒ nettiin kuulutuksen aikana, vaan ihmisten pitää noutaa kyseiset paperit kuntien kansliasta, jotta he voivat lausua hakemuksesta.

Valtaushakemuksen tarkempi paikantaminen jää kansalaisen vastuulle. Tukes nimittäin kuuluttaa, että valtaus on tulossa kuntaan, mutta paikkaa ei tarkemmin kerrota. Mielenkiintoisesti varausvaiheessa yhtiöiden hakemukset sen sijaan ovat netissä, mutta silloin ihmisten lausunnoilla ei ole suurta merkitystä.

Tärkeimmässä vaiheessa tiedot siis ”pimitetään” helpoimmasta tiedonsaantikanavasta eli verkosta. Mielestäni tämä on Århusin sopimuksen hengen ja hyvän hallintokulttuurin vastaista.

Malminetsintää ilman valvontaa

Vanhan kaivoslain ainoat valtauslupia estäneet pykälät liittyivät kaivosvaltausten maksimikokoon, joka oli yhdeksän neliökilometriä. Silloin katsottiin, että laajemmista alueista kaivosyhtiö ei pysty esittämään riittävän tarkkaa ja yksilöityä suunnitelmaa, joka huomioisi esimerkiksi alueen erityispiirteet ja maanomistajat. Tätä käytettiin perustana Uudenmaan uraanivaltaushakemusten hylkäyksiin vuoden 2007 alussa.

Lapin valtauskartta Tukesin sivuilta.

Lapin valtauskartta Tukesin sivuilta.

Uudessa kaivoslaissa tämä kaivosyhtiöitä kiusannut kohta poistettiin kokonaan, joten nyt ei haetun malminetsintäalueen kokorajoitusta ole. Kerralla saa hakea malmienetsintälupaa eli etuoikeutta tulevaan kaivospiiriin vaikka puolen Suomen tutkimiseen.

Niinpä nyt on annettu malminetsintälupa 900 neliökilometrin alueelle Kajaanista Puolangalle. Lähes koko käsivarteen on haettu lupaa, melkein koko Kuusamon pohjoisosa on vallattu ja niin edelleen. Uudessa kaivoslaissa poistettiin viimeisetkin esteet kaiken valtaamiselta.

Lisäksi laajoilla varausalueilla yhtiöt yrittävät takaoven kautta suorittaa malminetsintää tekemällä kairauksia maanomistajien luvilla. Näin tapahtuu myös tunnetuilla uraanimalmialueilla, missä yhtiöt kiertävät Tukesin lupa- ja valvontaprosesseja maanomistajien suorilla, usein suullisilla luvilla. He voivat siis saada kairauslupia uraani- ja pohjavesialueille ilman vaadittuja ympäristövaikutuksien arviointeja, viranomaisten seurantaa sekä ihmisten valitusoikeuksia.

Tätä ei pidä sallia, vaan järjestelmä pitää korjata myös tältä osin. Koska päästötöntä ja jätteetöntä kaivosta ei ole ja mineraalit eivät uusiudu, on Suomen kuntien ja valtion kokonaisetu, että:

1)      Suomeen saadaan kaivosvero, joka jaetaan kuntien ja valtion kesken.
2)      Maa- ja vesialueiden omistajille sekä yhteisöille maksetaan täysimääräiset korvaukset.
3)      Luodaan suojavyöhykkeet ja kielletään malminetsintä arvokkaiden vesistöjen, luonnonpuistojen, elintarviketuotantoalueiden ja matkailualueiden ympärillä.
4)      Osuus kaivoksen tuotoista jyvitetään kunnille.
5)      Sosiaalisen luvan tulee tarkoittaa kunnanvaltuuston lupaa ‒ ja oikeutta sanoa ei.
6)      Ennen uusia resurssihankkeita koko wanhan Lapin alueella pitää ratifioida ILO-sopimus ja neuvotella maasopimukset.  Kanadan mallin mukaisesti on nykyiset varaukset ja valtaukset jäädytettävä, kunnes maanomistusoikeuskysymykset on ratkaistu.

Mika Flöjt on kuusamolainen ympäristöaktiivi ja Kysymyksiä Talvivaarasta -kirjan toinen kirjoittaja. Tutkija Flöjt on perehtynyt Suomen kaivoshankkeisiin jo lähes kymmenen vuoden ajan. Hän on Kuusamon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.