Federalistin paperi

Arvio Joschka Fischerin kirjasta Epäonnistunut Eurooppa? (Into Kustannus 2016)

Saksan entinen ulkoministeri ja yksi eurooppalaisen poliittisen vihreyden tunnetuimmista hahmoista – tai kuten kustantaja sanoo, ”Saksan Vihreiden paha poika” – Joschka Fischer hakee vasta suomennetussa kirjassaan ratkaisua kysymykseen, onko Eurooppa epäonnistunut, epäonnistuuko se tulevaisuudessa, ja miten me voisimme tämän estää. Euroopan historiaa, nykytilaa, talouspolitiikkaa ja EU:n kansainvälisiä suhteita käsittelemässä hän luo kuvaa siitä, millainen Eurooppa voisi selviytyä nykyisistä kriiseistä, mutta myös luomaan rakenteet, joiden varassa tulevat kriisit voidaan kestää ilman välitöntä vaaraa yhteisön murtumisesta.

Epäonnistunut Eurooppa -kirjan kansi. Kirja julkaistiin suomeksi helmikuussa 2016.
Epäonnistunut Eurooppa -kirjan kansi. Kirja julkaistiin suomeksi helmikuussa 2016.

Täydestä syystä Fischer avaa kirjansa eurokriisillä. Sen käsittely on keskustelua seuranneelle kohtuullisen tuttua ja kirjoittajan positio tässä keskustelussa selvä. Hän sijoittuu eurokriisin ratkaisussa federalistisesti ajattelevien talouskuripolitiikkaan kriittisesti suhtautuvien joukkoon. Jälkimmäinen näkyy hänen kritiikissään erityisesti Saksan politiikkaa kohtaan Kreikan tilanteen ratkaisussa. Hänen mukaansa saksalaiset – joskin sama soveltuisi myös Suomeen – poliitikot pitivät eurokriittisten puolueiden nousun ja äänestäjien pelossa moraalista rangaistusta Kreikalle euroalueen tulevaisuutta tärkeämpänä.  Ensimmäinen puolestaan näkyy hänen varsin selkeässä näkemyksessään euroaluetta koskevissa puutteissa niin taloudellisen sosiaalisen kuin demokraattisen integraation puutteista.

Fischer selventää eurokriisin vaikutusta Saksan sisäpolitiikkaan ja päinvastoin tavalla, jota suomalaisessa keskustelussa on vähemmän kuultu, ja sitoo tämän kiinnostavasti historialliseen kontekstiin. Toisen maailmansodan traumat ovat Fischerin mukaan johtaneet siihen, että Saksa tietoisesti pyrkii välttelemään sitä hegemonista asemaa, joka sille – selvästi euroalueen vahvimpana taloutena – näyttäisi helposti kuuluvan. Kirjassa todetaankin, että tämän johtoaseman Saksa joutui ottamaan enemmän tai vähemmän vastentahtoisesti.

Entisellä Saksan ulkoministerillä voi odottaa olevan sanottavaa Euroopan ulkosuhteista sekä sen valta- ja kansainvälispoliittisesta asemasta maailmassa. Hän käsitteleekin teemaa sujuvasti ja kiinnostavasti ja avaa EU:n ulkopolitiikan tarvetta ja mahdollisuuksia ansiokkaasti. Venäjä ja sen intressien valvonta Euroopassa on ymmärrettävästi tämän osuuden keskeisimpiä teemoja.  Siihen nähden, kuinka paljon EU-maista puhuessaan Fischer painottaa jäsenvaltioiden sisäpolitiikkaa EU-politiikan määrittäjänä, hän arvioi Venäjän sisäpoliittista tilannetta varsin niukasti. Tästä minulle osuvasti huomautettiin, että Venäjällä ei ole sisäpolitiikkaa, ainoastaan ulkopolitiikkaa. Tämä lienee vinha perä, mutta silti Putinin hallinnon suurvaltapolitiikka voi sisäisesti pitää taloudellisissa ongelmissakin olevaa imperiumia koossa, jolloin sen kansainvälispoliittinen kestokyky saattaa venyä pidemmälle kuin Fischerkään kirjassaan arvioi.

Fischer hakee lähtökohtaisesti Euroopalle ratkaisua samalta pohjalta kuin Philippe Lamberts tässä Tuuman numerossa julkaistussa haastattelussa: Euroopan on valittava joko federatiivinen yhdentymisen tie tai palattava takaisin kansallisvaltioihin. Status quo tappaa Euroopan. Tämä on sinänsä aito ja perusteltu näkökanta. Kenties todennäköisintä vaihtoehtoa Fischer käsittelee kuitenkin vain pinnallisesti. Eurooppa on, kuten kirjassakin todetaan, edennyt vailla pidemmän aikavälin integraation visiota yksittäisiä ongelmia matkan varrella ratkoen ja pragmaattisin pienin askelin edeten. Nähdäkseni ei ole mitään syytä, miksi tällainen kieltämättä ontuva kulku voisi jatkua vielä pitkäänkin. Pelissä on liikaa panoksia, jotta Eurooppa-projektia haluttaisiin tietoisesti lähteä murtamaan. Toisaalta nykyisessä poliittisessa tilanteessa integraation syventäminenkin näyttää kaukaiselta haaveelta. Tällaisessa tilanteessa myös Eurooppa-myönteisen politiikan tulisi näyttää hyvin erilaiselta kuin se, mitä Fischer päätyy esittämään.

On luonnollisesti ymmärrettävää, että tämän kaltainen kirja ei voin käsitellä valtavaa määrää erilaisia skenaarioita. Fischerin ansioksi onkin laskettava, että hän on lähtökohdiltaan ja arvopohjaltaan hyvin selkeä ja käsittelee esittämäänsä ratkaisua tästä näkökulmasta loogisesti, uskottavasti ja realistisesti.

Ensiksikin hän rakentaa ratkaisua Saksan ja Ranskan rooleista käsin. Tätä näkökulmaa hän taustoittaa ehkä hieman anekdoottimaisessa katsauksessaan Euroopan historiaan. Hänen mielestään eurooppalainen projekti edellyttää sitä, että Saksa ja Ranska löytävät jälleen toisensa ja näkemyksensä Euroopan kehittämisestä ja löytävät kombinaation Saksan näkemyksestä Euroopasta taloudellisena projektina ja Ranskan poliittisen integraation painotuksista.

Integraation mallia on haettava ehkä toisesta suunnasta kuin ”Euroopan Yhdysvalloista”.

Toiseksi Fischer arvioi, että niin sanottu kahden nopeuden Eurooppa on välttämätön. Jonkun on edettävä nopeammin, koska muuten mikään ei etenisi.  Koska Fischer aiemmin muutoinkin liittää euron ja Euroopan Unionin tiiviisti toisiinsa, on hänen luonteva valinta nopeammin eteneväksi etujoukoksi euromaat, jotka voisivat lähteä syventämään integraatiota muuta unionia nopeammin.

Kolmanneksi Fischer tunnistaa, että integraation mallia on haettava ehkä toisesta suunnasta kuin ”Euroopan Yhdysvalloista”. Yhdeksi vaihtoehtoiseksi suunnaksi hän ottaa Sveitsin tyylisen liittovaltiomallin. Fischer on ajattelultaan aito federalisti, mutta ratkaisussaan hän osoittaa ymmärtävänsä myös ajankohtaiset rajoitteet.

Huomattavaa on, että Fischerin kirja on alun perin kirjoitettu vuonna 2014. Hänen arvioonsa ei siis vielä ole vaikuttanut pakolaiskriisi, joka on useissa jäsenmaissa johtanut myös muuhun Eurooppaan nähden sulkeutuneempaan politiikkaan sekä äärioikeistolaisten tendenssien nousuun. Kiinnostavaa olisikin kuulla, millainen Fischerin arvio Euroopasta ja sen kehityksestä nyt olisi.

Fischerin kirja herättää ajatuksia ja meille tekee varmasti hyvää lukea, miltä EU-keskustelu näyttää muualta Euroopasta käsin. Sellaisena se asettaa myös suomalaisen ajankohtaisen keskustelun kontekstiin ja alleviivaa sitä, että siinä on lopulta varsin vähän omintakeisia elementtejä. Voi olla liikaa odotettu, että suuri yleisö tämän kirjan löytäisi, mutta hyvänä keskustelun avaajana se voi meilläkin toimia.

***

Epäonnistunut Eurooppa -kirjan ovat julkaisseet yhteistyössä Into kustannus, Ajatuspaja Visio ja MEP Heidi Hautala. Kirjaa voi tilata Vision verkkosivuilta

Tuomas Viskari on Vihreän Sivistysliiton puheenjohtaja, sosiologi ja Suomen edustaja Euroopan Vihreiden Future of the Europe -työryhmässä.