ETA, EY vai jotain muuta?

Kansanedustaja Heidi Hautalan puheenvuoro Vihreän liiton integraatioseminaarssai Helsingissä, Pasilan Rauhanasemalla 19.6.1991. Puheenvuoro on julkaistu alunperin Vihreän Sivistysliiton Kosmos-lehdessä numerossa 2/91.

Vihreän liiton viime syksynä muovaama kanta on, ettei Suomen tulisi liittyä jäseneksi nykyisen kaltaiseen EY:ön. ETA-sopimukselle on jätetty mahdollisuus. Olemme esittäneet sitkeästi, että Euroopan yhteistyöhön on monia EY:tä sopivampia muotoja: yhteinen turvallisuusjärjestelmä ETYKissä, kulttuuri- ja ihmisoikeuspolitiikka Euroopan neuvostossa, ympäristöyhteistyö YK:n alaisessa Euroopan talouskomissiossa (ECE) jne. Olemme myös julistautuneet ”alueiden Euroopan” edistäjiksi. Suomelle se tarkoittaa Itämeren toiselle puolen laajennettua pohjoismaista kanssakäymistä. Siitä olemme tehneet pitkällevieviä esityksiä.

Eurooppa-politiikan perusratkaisujen vaihtoehdottomuus on lisääntynyt sitä mukaa kuin EY:n vetovoima yhteistyön keskuksena ja tahdittajana on kasvanut koko Euroopan laajuudessa. Kaikilla edellä luetelluilla yhteistyöfoorumeilla on kuitenkin oma tehtävänsä yleiseurooppalaisen kanssakäymisen työnjaossa – yhdessä EY:n kanssa.

Vaikka jäsenanomus ei ole ollenkaan sama asia kuin EY-jäsenyys, Ruotsin päätös jättää hakemuksensa yhdentoista päivän kuluttua on pudottanut yhden toiveiden tähden vaihtoehtojemme taivaalta. Ei auta ollenkaan, että Ruotsin päätös on vyörynyt eteenpäin sisäpoliittisesta paniikista. Olisi ihme, ellei virallinen Suomi ajattelisi samalla tavalla.

Suomalainen linja on ”katsoa ensin ETA”, vaikka yhä useammat näkevät talousaluesopimuksen vievän nykynäkymin omalla logiikallaan täysjäsenyyteen.

ETA-sopimuksesta ei tule takkia, ei liivejä

Ensi viikon tiistaina ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen toivoo voivansa skoolata Salzburgissa EFTAn ja EY:n ministerien kanssa ETA-neuvotteluiden päättymisen kunniaksi. Jos niin käy, heinäkuussa pääneuvottelijat laittavat puumerkkinsä sopimuksen joka sivulle, ja vuoden lopulla se allekirjoitetaan.

Sitten on parlamentin vuoro ottaa tai jättää sopimus. Eduskunta saattaa sopimuksen näillä näkymin voimaan supistetussa valtiopäiväjärjestyksessä kahden kolmasosan enemmistöllä yksillä valtiopäivillä. Muutoksia sen sisältöön ei voida tehdä. Mukana seuraa noin 1400 EY-säädöstä, jotka puolestaan aiheuttavat kerrannaismuutoksia suomalaiseen lainsäädäntöön. Hyväksyminen ja hylkääminen ovat eduskunnan vaihtoehdot myös myöhemmin päätettäessa uudesta ETA-lainsäädännöstä.

Euroopan talousalueella päätökset syntyvät konsensuksella, jossa EY ja EFTA molemmat ”puhuvat yhdellä äänellä” muodostaen ETA:n toisen ”pilarin”. Toinen pilari on EY.

EFTA-maat ovat ensiksikin liian erilaisia, jotta yhdellä äänellä puhuen voisi saada aikaan tyydyttävän sopimuksen. Erityishuolenaiheet vaihtelevat Islannin kalastuksesta Sveitsin ja Itävallan kauttakulkuongelmiin.

Toinen kasvava ongelma on, että taloudellinen yhdentyminen ilman poliittista ulottuvuutta ja poliittista päätäntävaltaa on yhä vähemmän houkutteleva vaihtoehto.

ETA:n odotettavissa oleva elinikä on lyhyt – tai sitten Suomi jää siihen lähes yksin. Itävalta, Ruotsi ja Sveitsi ovat lähdössä omille teilleen niin pian kuin suinkin, kaikkikin ehkä EY:n täysjäseniksi. Pari vuotta sitten voitiin esittää, että EFTA laajentuisi itäisen Keski-Euroopan maihin. Nyt on selvää, että nekin haluavat EY:n täysjäseniksi heti kun se on taloudellisesti mahdollista. EFTAlla ei ole tulevaisuutta Euroopan uudessa arkkitehtuurissa.

ETA-sopimuksesta ei siis näytä tulevan takkia, mutta ei oikein liiviäkään. Räätälit ovat jo muissa mietteissä.

Olisiko EY:stä yhdentyvän talouden hallintaan

Vaikka Suomessa katsotaan yleisesti ETA-sopimuksen turvaavan tyydyttävästi maamme taloudelliset edut yhdentyvässä Euroopassa, kasvaa se joukko, joka pitää mahdottomana irroittaa taloutta poliittisesta yhdentymisestä. Globaali talous ei ole vihreiden tilauksesta syntynyt, mutta yhdentyvän talouden hallinta vaatii yhdentyvää politiikkaa. Tarvitsee vain katsoa ylös kohti ilmakehän otsoniaukkoa.

Haave omavaraisesta ekoparatiisista, linkolalaisesta lintukodosta, on talouden ja politiikan varhaisemmissa vaiheissa saattanut olla todellinenkin vaihtoehto, joka olisi säästänyt ihmiskunnan maailmanlaajuisilta painajaisilta. Sitä mahdollisuutta ei ole ollut tällä planeetalla enää vähään aikaan.

Kun näköpiirissä ei nyt ole muita yhdentyvän eurooppalaisen politiikan harjoittajia kuin EY, olisi nyt ryhdyttävä aktiivisesti ja viileästi pohtimaan, millaiset ovat vihreän politiikan mahdollisuudet ja esteet EY:ssä lähivuosina ja pidemmällä aikavälillä.

Esitän seuraavassa joitakin näkökohtia, joista ainakin osa on mielessäni muuttunut tai muuttuassa EY-yhdentymistä puoltaviksi.

Ongelmia on ratkaisematta vaikka kuinka paljon, mutta suuri osa niistä vaikuttaa Suomeen joka tapauksessa, vaikka jäisimmekin nyt puheena olevan yhdentymisen ulkopuolellekin. Täydellistä varmuutta kehityksen suunnasta ei ole odotettavissa. joitakin ratkaisuja on tehtävä tietoisina siitä, että ne ovat poliittisen ”taistelun” kysymyksiä – vaikkakin kansallisia puitteita laajemmalla areenalla. Ne voidaan voittaa tai hävitä. Ja siitä missä puitteissa arvioimme tavoitteidemme parhaiten toteutuvan.

Ihanteelliset vaihtoehdot eivät myöskään enää tunnu mahdollisilta, esim. pelkkä olemassaolevan vapaakauppasopimuksen parantaminen tai EY-säädösten harkittu, yksipuolinen voimaan saattaminen Suomen lainsäädäntöön.

Jan-Magnus Jansson esittää 1970-luvun EEC-neuvottelukokemuksiin viitaten, EY voisi olla halukkaampi tekemään Suomelle tärkeitä myönnytyksiä kahdenkeskisellä pohjalla kuin osana EFTAa, jos tavoitteena myöhemmin on esim. ETA-sopimuksen laajentaminen (Neutralitetspolitik och oavhängighet, artikkeli kirjassa Att välja våg – Finlands roll i Europa, Söderström 1991).

Keväällä EY:n komission varapuheenjohtaja Frans Andriessen otti esille ”osajäsenyyden”, joka olisi paremmin räätälöity ratkaisu EY:ön haluaville maille. Ehdotus on tyrmätty, mutta en olisi varma, ettei se nousisi esiin uudestaan, jos EY nousee yleiseurooppalaisenkin yhteistyön ainoaksi varteenotettavaksi areenaksi. Nimenomaan EY:n tulevan rakenteen kiinteys on jatkuva kiistanaihe.

EY – Talouskasvun linnake

Keskustelussa esitetään usein kahta vastakkaista näkökantaa. Jotkut uskovat sitoutumisen EY:ön merkitsevän luonnonlain omaisesti korkeatasoista, kansainvälisesti sitovaa ympäristöpolitiikkaa. Toisaalta esitetään, että yhdentyminen vähintään yhtä automaattisesti lisää (ympäristölle haitallista) talouskasvua. Kummatkin ovat väärässä.

EY noudattaa kestämättömän kehityksen talouspolitiikkaa. Sisämarkkinaohjelmaa, johon Suomikin sitoutuisi ETA:n myötä, tulisi välttämättä tarkistaa ympäristönsuojelun taloudellisen ohjaujsen suuntaan mm. tehokkain ympäristöveroin. Muuten yhdentymisestä syntyvä talouskasvu todellakin lisää ympäristön tuhoutumista. Kansainväliset ympäristöjärjestöt ovat tehneet hiljattain esityksiä EY:n perustana olevan Rooman sopimuksen ”vihertämiseksi”.

Mutta Suomen hallituksen eduskunnalle äskettäin antama talouspoliittinen tiedonanto osoitti, että sama kestämätön kehitys vallitsee täälläkin. Lama on lykännyt monella vuodella haluja sovittaa yhteen talous ja ympäristönsuojelu. Se on myös lisännyt puheita, joiden mukaan ympäristöverotus on yksipuolisesti toteutettuna uhka Suomen kilpailukyvylle.

EY:ssa on tapahtunut selvä asenneliikahdus ympäristönsuojelun hyväksi. Ympäristö-, terveys- ja kuluttajansuojakysymyksiä ei voida enää kauaa pitää kaupan esteinä niin kuin nyt tapahtuu. Poliittiset mahdollisuudet vakavasti otettavaan ympäristöpolitiikkaan ovat lisääntymään päin. Tavoitteeksi tulee ottaa koko Euroopan ekologinen jälleenrakennustyö.

Alueiden Eurooppa ja/vai EY?

Keskustelussa EY-yhteistyö ja alueellisen yhteistyön kulttuurisesti rikas Eurooppa esiintyvät usein toistensa vaihtoehtoina.

Pidän aikaisempaa mahdollisempana, että ”alueiden” kanssakäyminen vahvistuu Bryssel-keskeisestä integraatiosta huolimatta; tai ehkä juuri sen ansiosta. Tuloksena voi ”sisäkkäisten ympyröiden Euroopan” sijaan olla tasapainoisempi ”olympiarenkaiden Eurooppa”, kun valtioiden rajat antavat yhteistyölle myöden. Itämeren alue – mm. Pohjoismaat ja Baltia – voi muodostua yhdeksi olympiarenkaaksi.

EY:ssä alueiden, osavaltioiden ja maakuntien yhteistyö on yksi merkittävä keskustelunaihe. Sen tarve ei voi olla lisäämättä painetta myös alueellistaa päätöksentekoa. EY on hyväksynyt periaatteen, jonka mukaan päätökset tehdään alimmalla mahdollisella tasolla (subsidiarity principle). Sen toteuttamisesta on taisteltava.

Lainaan saksalaista Magnus Enzenbergiä (HS 19.6.91):

”Uskon edelleen, että maanosamme säilyy kuvaamani kaltaisena kirjavana ja kaoottisena tilkkutäkkinä. Eikä vain kartalla: maat tulevat olemaan sisäisestikin yhä kirjavampia. Brysselin teknokraattien ajatus homogeenisesta Euroopasta on mahdoton. Yhtä väärässä ovat ne, jotka uskovat kansalliseen homogeenisuuteen: on totuttauduttava ajatukseen, että Lapissa voi olla tamileja, niin vaikeaa kuin se monille onkin.”

Kirjailijan mukaan eurooppalainen identiteetti ja ulkonaiset yhdentymisen merkit ovat kaksi eri asiaa.

EY-verotus vaatii EY-rouvia

Ruotsalaisessa keskustelussa on kiteytetty karmivan hauskasti sosiaalisen ulottuvuuden, työelämän ja tasa-arvon ongelma: ”EY-verotus vaatii EY-rouvia.” Toisin sanoen, EY:n avointa sektoria suosivan talouspolitiikan voidaan uskoa levittävän laajalle painetta keventää verotusta ja siten julkista sektoria sosiaaliturvan muotoineen. Viime kädessä voidaan pelätä pohjoismaisen tasa-arvon romahtavan, kun naiset joutuisivat palaamaan kotiin hoivan pariin. Tätä voidaan pitää painavana perusteluna hoivaa vastaan.

Lainsäädäntöneuvos Matti Mikkola totesi äskettäin, että ensimmäinen vakava merkki julkisen sektorin sopeuttamisesta on Ruotsin ja Suomen laaja verouudistus. Onkin ilmeistä, että tämä sopeuttamispaine kohtaa Suomen aivan riippumatta muodollisista integraatioratkaisuistamme. Julkista hallintoa on sitäpaitsi tervehdytettävä joka tapauksessa, jotta hyvinvointia voidaan puolustaa. On myös löydettävä tasapaino ansiosidonnaisen sekä asumisesta määräytyvän sosiaaliturvan välille.

Jos Pohjoismaat tahtovat, ne voivat edistää sosiaalisesti oikeudenmukaista kehitystä yhtenevässä Euroopassa. Jos ne eivät sitä tee, integraatiota tuskin voi syyttää kaikesta sosiaalisesta taantumisesta. Tärkeää on, että hyvinvointiratkaisuja tehtäessä tuetaan huono-osaisempien ihmisten ja vähemmistöryhmien oikeuksia ja osallistumismahdollisuuksia. Ainakin siirtymävaiheessa yhdentyminen suosii vahvoja, koulutettuja ja kielitaitoisia.

Koulumäärärahoista säästäminen on mahdollisimman lyhytnäköistä Eurooppa-politiikkaa.

Voiko Suomi tukea Portugalia?

EFTA-maita vaaditaan osallistumaan EY:n köyhimpien alueiden tukemiseen huomattavalla rahasummalla. Tämä periaate ei kaiketi voi olla vastustettava? Suurempi ongelma on, että ns. rakennerahastojen tukea on köyhillä reuna-alueilla, mm. Kreikassa ja Irlannissa, suunnattu ekologisesti kestämättömiin, lyhytnäköisiin hankkeisiin. Suomen pitäisi osaltaan saada vaikuttaa tuen kohteisiin.

Suomen maaseudun pitämiseksi asuttuna maataloudelle on vaadittava aikaa ratkaista omat rakenne- ja tukiongelmansa. Vaikka Suomi ei tekisi muodollista integraatioratkaisua, Euroopassa vapautuneet markkinavoimat vievät joka tapauksessa elinvoimaa syrjäseuduilta. Tämä vaatii keskittymistä tietoisesti ehkäisevään elinkeinopolitiikkaan.

Puolueettomuus – itsetarkoitus?

Puolueettomuus ei voi olla itsetarkoitus, vaan sen merkitys on kriittisesti arvioitava uudelleen suurvaltojen ristiriitojen (toivottavasti) pysyvästi liennyttyä. Suomen etu on, että Neuvosto-Venäjä, siitä mahdollisesti irtoavat itsenäiset tasavallat ja itäisen Keski-Euroopan maat kiedotaan tiiviisti yhdentyvään Eurooppaan. Keskeistä on edistää niiden talouksien jälleenrakennustyötä ja tasata idän ja lännen taloudellisia eroja. Sitä mukaa vahvistuvat mahdollisuudet koko ETYK-alueen yhteiseen turvallisuusjärjestelmään. Ei välttämättä kestä kauaa, kunnes Neuvosto-Venäjälle on edullista, että Suomi on mukana EY:ssä.

Suomen poliittisten ja ideologisten johtohahmojen (Jan-Magnus Jansson, Erkki Liikanen, Paavo Väyrynen jne.) puheet siitä, miten tärkeää Suomen on itse saada päättää ulkopolitiikastaan ja erityisesti suhteistaan naapurimaihin on ymmärrettävää, mutta Suomikin joutuu laatimaan uuden ulkopoliittisen oppinsa. Sitä tulisikin yrittää ennakoida.

Maailmaa pitävät 1990-luvulla yhtä enemmän otteessaan rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän kärjistyvät ristiriidat. Oleellista on pyrkiä muuttamaan radikaalisti koko teollisen maailman – jonka merkittävä osa Eurooppa on – suhdetta kolmanteen maailmaan. Suomen perinteinen puolueettomuuspolitiikka ei pysty vastaamaan näihin haasteisiin.

EY:n välinpitämätön suhde kolmannen maailman kehitysongelmiin saattaa ajan oloon olla Suomelle yhteistyön vaikein turvallisuuspoliittinen este. Muuriensa sisään linnouttautunut Eurooppa olisi lyhytnäköinen, maailmalle vaarallinen saareke. Niin on orapihlaja-aidan takana elävä Suomikin.

Suomenkaan kehitysmaakauppa- tai pakolaispolitiikka ei ole kovin vastuullista. Tullimuureja ja ilman EY-jäsenyyden tuomaa tulliliittoakin. Merkittävimmät pohjois-eteläratkaisut tehdään sitäpaitsi koko mailmaa koskevissa GATT-neuvotteluissa.

Miten voimme vaikuttaa?

EY:n demokratiavaje on yleisesti tunnustettu. EY:n parlamentin valtaa ollaan valmiita lisäämään, mikä lieventää aikanaan demokratiavajetta. Tämä on omiaan vähentämään puhtaasti taloudellisten eturyhmien valtaa ja lisäämään poliittista vaikutusvaltaa EY:ssä.

EY:n päätösvallan alueellistamista ja siirtämistä paikalliselle tasolle voidaan vaatia em. ”hajautusperiaatteen” (subsidiarity principle) nojalla.

Kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia arvioitaessa lupaavaa on, että kuluttaja- ja ympäristöliikkeiden vaikutusvalta lisääntyy. Se kohdistuu yhä useammin suoraan talouselämään, jonka on seurattava paitsi lainsäädäntöä myös kansalaismielipidettä toimintaypäristössään. ”Kansalaisten Eurooppa” on silti yhä vailla tunnustusta.

Suomessa on tärkeä vahvistaa eduskunnan asemaa, koska jo ETA-sopimus siirtäisi valtaa eduskunnalta hallitukselle ja presidentille kohtuuttoman paljon. Valtiosääntöuudistus on pahasti kesken.

***

ETA-sopimuksella Suomi liittyy kapea-alaisesti talouden osalta EY-Eurooppaan. Suomalaiset joutuvat hyvin lyhyellä varoitusajalla poliittisen yhdentymisen, EY-jäsenyyden, eteen. Avoin kansalaiskeskustelu kehityksen mahdollisuuksista, ongelmista ja suunnista on jo myöhässä. Poliitikot kantavat tästä vastuun – nyt ja myöhemmin.

Heidi Hautala

Heidi Hautala on vihreä europarlamentaarikko. Hän on toiminut Euroopan vihreissä eri tehtävissä jo 1980-luvun lopulta lähtien.