Ennakkoluulot kasaantuvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville turvapaikanhakijoille: “En tiedä lakkaako jatkuva itsensä todistelu koskaan”

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat turvapaikanhakijat joutuvat pelkäämään väkivaltaa vastaanottokeskuksissa. Lisäksi onnistunutta integrointia vaikeuttaa, että heillä ei usein ole kotimaansa yhteisöjen tuomaa turvaa ja sosiaalisia verkostoja. Samaan aikaan heihin kohdistuvat samat ennakkoluulot kuin muihinkin turvapaikanhakijoihin. HeSetan järjestämä toiminta hlbt-turvapaikanhakijoille ja pakolaisille on kuitenkin auttanut löytämään vertaistukea.

Irakista kotoisin oleva Barak, 26, opiskeli kotimaassaan taloushallintoa, kunnes ongelmat oman perheen ja maan hallinnon kanssa kävivät liian suuriksi. Nyt Barak on yksi viidestätoista turvapaikanhakijasta, jotka siirrettiin pelkästään hlbt-taustaisille tarkoitettuihin huoneisiin Helsingissä sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa. Silti yhteiset tilat, ruokailu ja kaikki toiminta tapahtuu muiden asukkaiden kanssa. Barak on siirrosta helpottunut. “En kokenut oloani hyväksi edellisessä keskuksessa. Asuin samassa huoneessa kolmen muun miehen kanssa, joten en tuntenut, että pystyin hetkeäkään olemaan oma itseni”. Jatkuva pelko liian feminiinisestä liikkumisesta tai puhetavasta oli raskasta.

Varakkaassa perheessä kasvanut Cas on kotoisin Iranista. Syy lähtöön oli isäpuolen kyvyttömyys hyväksyä häntä sekä koulussa tapahtuneet raiskaukset. Cas sanoo olleensa pari vuotta maanpaossa monessa maassa, pääosin Aasiassa, mutta tulleensa nyt lopulta Eurooppaan ja Suomeen, josta toivoo saavansa turvaa. Viranomaisten kohtelu Suomeen saapuessa kuitenkin turhautti. Turvapaikkaa hakiessa poliisi neuvoi häntä olemaan hiljaa homoseksuaalisuudestaan. Myös vastaanottokeskuksissa varoitettiin käyttämästä sateenkaarisymboleita tai pitämästä korvakorua, koska raiskaustapauksia oli tullut ilmi. Muita turvapaikanhakijoita Cas välttelee. “Keskuksissa juorut kiertävät. Ihmiset katsovat sinua pahasti, eivätkä suostu istumaan kanssasi.” Elämää keskuksessa kuitenkin helpottaa ymmärtäväinen sosiaalityöntekijä, jolle voi kertoa kohtaamistaan ongelmista tietäen, että asiaan reagoidaan.

Turvapaikkaa hakiessa poliisi neuvoi olemaan hiljaa homoseksuaalisuudesta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoa ajavan HeSeta ry:n suunnittelija Aaro Horsma painottaa mukavien ja aktiivisten sosiaalityöntekijöiden roolin tärkeyttä, joita ilman hlbt-pakolaiset ja turvapaikanhakijat jäävät ilman tarvitsemiaan kontakteja. Horsma kertoo, että HeSetalla ei ole läheskään tarvittavia resursseja itse paikantaa ja palvella kaikkia apua tarvitsevia. Sen sijaan he ovat lähettäneet viestiä kaikkiin Suomen vastaanottokeskuksiin tehdäkseen hlbt-pakolaisten olemassaolon näkyväksi ja tuodakseen esiin heidän tarpeitaan.

Erilliset keskukset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille olisivat yksi ratkaisu

Erillisten vastaanottokeskusten perustaminen vain hlbt-ihmisille jakaa kuitenkin mielipiteitä. Toisaalta erillisiä tiloja pitäisi olla enemmän, sillä ne todistetusti tuovat turvaa ja pelastavat väkivallalta. Toisaalta ongelmaa ei olisi alunperinkään, jos turvapaikanhakijoiden ei pitäisi prosessin hitauden takia viettää pitkiä aikoja vastaanottokeskuksissa. Irakista seksuaalisuutensa ja transsukupuolisuutensa vuoksi paennut Daloo toivoo, että oleskeluluvan saisi nopeasti, niin pakolaiset voisivat aloittaa asunnon, opiskelupaikan tai työn etsimisen, sen sijaan että ensin ovat kuukausitolkulla toimettomana ja vailla mitään tietoa tulevasta.

Syyriasta YK:n kiintiöpakolaisena Suomeen tullut Bilal on ollut moniin muihin pakolaisiin nähden onnekkaassa asemassa. Hän on saapunut tänne sodan runteleman maan keskeltä lentämällä, toisin kuin muut pitkän ja vaarallisen matkan tehneet, eikä hänen ole tarvinnut asua täällä vastaanottokeskuksissa eikä odottaa turvapaikkapäätöstä. Homoihin kohdistuvaan vihaan hän on törmännyt vain netissä ja kokee Helsingin asuntopulan olevan hänelle suurempi konkreettinen ongelma. Irakilaisten ystäviensä kokemuksia hän kuuntelee vakavana. Bilal uskoo, että homoseksuaalisuus koetaan pahana, koska se yhdistetään maallistumiseen. Monet irakilaiset eivät halua, että heidän ajateltaisiin olevan jumalaa kunnioittamaton kansa.

Pelko kertoa identiteetistä tekee näkymättömäksi

Mahdollisuus auttaa hlbt-turvapaikanhakijoita menetetään jo alussa, jos hakija ei pysty kertomaan sosiaalityöntekijälle ja muille viranomaisille identiteetistään. Todennäköisesti moni onkin liian peloissaan tai hienotunteinen puhumaan asiasta. Kertomatta jättäminen saattaa olla myös seurausta kielimuurista. Moni nimittäin pelkää poliisin tulkkeina käyttämien maanmiehiensä läsnäoloa hakuprosessissa. “Homofobiaa ja transfobiaa on esiintynyt tulkkien joukossa, jotka saattavat jättää jotain kerrottua kääntämättä, tai sitten kääntävät esimerkiksi homoseksuaalisuuden muotoon, että henkilöllä on ongelmia seksuaalisuutensa kanssa tai että hän on perverssi”, Horsma kertoo.

Hlbt-pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovatkin muita huonommassa asemassa siinä, ettei heillä ole kotimaansa yhteisöjen tuomaa turvaa ja sosiaalisia verkostoja, mikä auttaisi selviytymään vieraassa maassa. Ainoat kontaktit saattavat helposti nousta liian arvokkaiksi. “Jos pakolaisella on täällä perhettä tai ystäviä, he haluavat pysyä kaapissa”, Horsma toteaa.

Hlbt-turvapaikanhakijoiden kokemat ongelmat, kuten pelko kertoa identiteetistään ja uhkaavat tilanteet vastaanottokeskuksissa ovat yleisiä myös monessa muussa EU maassa. Ongelmat ovat pitkälti seurausta tilanpuutteesta. Tiloja on pakko jakaa varsinkin maissa, jonne on tullut kerralla paljon turvapaikanhakijoita, kuten Saksaan ja Hollantiin. Erillisten tilojen sijaan ratkaisuksi on kokeiltu valistusta. Asukkaille kerrotaan, että homoseksuaalisuus on sallittua ja väkivalta tuomittavaa. Samanlaista käytäntöä suosittelee Daloo: “Jos poliisi menisi jokaiseen vastaanottokeskukseen ja kertoisi, että homojen satuttaminen ei täällä ole sallittua, luulen, että he uskoisivat, koska ihmiset kotimaassani pelkäävät poliisia. Mutta jos ei sanota mitään, kukaan ei välitä.” Pelko huonosta kohtelusta keskuksissa kannustaa pysymään kaapissa jatkossakin. Daloo kertoo, kuinka Norjasta turvapaikkaa hakenut ystävä ei edes kielteisen päätöksen saatuaan kertonut homoseksuaalisuudestaan.

Suomalaisten ennakkoluulot luovat turhautuneisuutta

Kato on paennut Suomeen Ugandasta, joka on yksi maailman vaarallisimmista maista homoseksuaaleille. Kristittyyn maahan on jo vuosia yritetty ajaa lakia, joka mahdollistaisi kuolemanrangaistuksen homoseksuaaleille. Suomessa hän kaipaisi eniten parannusta kaikkien turvapaikanhakijoiden asemaan hakuprosessia selkeyttämällä. Hänen mukaansa turvapaikanhakija jätetään nyt pitkälti yksin selvittämään keneen hänen pitäisi olla yhteydessä ja minne viedä mitkäkin dokumentit.

Edes myönteisen päätöksen jälkeen ongelmat eivät lopu, vaan pakolaisstatuksen saaneen pitää seuraavaksi löytää itselleen asunto ja saada muutenkin elämänsä kuntoon. Kato kokee, että pahimmillaan valtio jättää pakolaiset heitteille ilman mitään palveluita, mikä johtaa uusiin ongelmiin. Jo neuvontaa parantamalla vältyttäisiin isolta osaa turhautumisesta.

Monet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien turvapaikanhakijoiden keskeisistä ongelmista ovat kaikille turvapaikanhakijoille yhteisiä. Kaikki myöntävät kohtaavansa ennakkoluuloja, ei vain ulkomaalaisia tai homoseksuaaleja, vaan erityisesti turvapaikanhakijoita kohtaan. “Ihmiset saattavat olla sinusta aluksi kiinnostuneita, mutta kun kerrot olevasi turvapaikanhakija, yhtäkkiä heidän asenteensa muuttuu”, Barak kertoo. Moni ei myöskään kerro olevansa arabi, koska ovat huomanneet sen johtavan pahimmillaan vihamielisyyteen.

“Meidän aikeita ja rehellisyyttä kyseenalaistetaan jatkuvasti”, Kato toteaa. “Olen joutunut kokemaan paljon. Pelkästään Suomeen pääseminen oli tarpeeksi traumatisoivaa, sitten odotusta ja toimettomuutta, samalla kun kuulet ihmisten puhuvan sinusta sellaisena, jonka ei kuuluisi olla täällä. Yrität pitää pään pystyssä ja hymyillä. Yrität todistaa itsesi. En tiedä lakkaako jatkuva itsensä todistelu koskaan.” Ennakkoluulojen sijaan Kato haluaisi, että ihmiset kysyisivät hänen aikeistaan häneltä itseltään.

Marianne Niemelä on Helsingissä vaikuttava taidehistorioitsija, kuraattori, queer-tutkija ja vihreä feministi. Hän toimii Tuuman Feminismi-numeron päätoimittajana.