Ei se määrä, vaan…

Joskus 1990-luvun alussa istuin nokitusten erään metsäteollisuusjohtajan kanssa väittelemässä Suomen metsätalouden kannattavuudesta ja suunnasta. Koska emme päässeet yksimielisyyteen metsätalouden luontovaikutuksista, päätin selventää kantaani mielikuvaharjoittelulla ilman luonnon ”painolastia”.

Päätimme, että puhumme vain rahasta, eikä mistään muusta. Niinpä esitin teoreettisen vision, jossa teollisuus saisi nykyiseen verrattuna kaksinkertaisen rahamäärän hakkaamalla vain kymmenyksen nykyisiin hakkuumääriin verrattuna ja alan työllisyyttä samalla lisäten. Tämä onnistuisi niin, että tämä kuviteltu, uusi tuotevalikoima olisi paljon paperia ja sellua arvokkaampaa ja kulut vähäisempiä. Kävisikö tämä metsäteollisuudelle edes teoriassa?

Muistan aina metsäteollisuusjohtajan ensireaktion. Hän kysyi liki pelästyneenä: ”Mitä me sitten tekisimme sille 90 prosentille puista, joita ei hakattaisi?”.  En jaksanut kuin nauraa. Sanoin, että tässä ei taideta tarvita rahaa vaan psykiatria.

Esimerkki kuvaa hyvin mennyttä suomalaista metsäteollisuusajattelua, jossa toiminnan mahdollisimman suuri määrä ja maaperän maksimoitu teollinen käyttö ovat usein sivuuttaneet talous- ja laatuajattelun, pitkän tähtäimen tuotesuunnittelun ja  maailman muuttumisen ennustamisen.

Kuitenkaan tämä ei olisi vaatinut muuta kuin loogista päättelykykyä. Maassa, jossa maailman hitaimmin kasvavista puista tehdään lähinnä maailman nopeimmin käytettävää ja kilohinnaltaan suhteellisen halpaa tuotetta, paperia, toiminta ei voi olla loputtomiin kannattavaa ja järkevää muutenkaan.

Luonnonsuojelijat eivät suinkaan ole ainoat, jotka ovat varoittaneet tästä kehityksestä. Näin ovat tehneet myös hyvin monet metsä- ja taloustutkijat.  Esimerkiksi tässä Tuuman numerossa Kari Rissan haastattelema professori Lauri Hetemäki on toitottanut monipuolisimman metsätalouden välttämättömyyttä jo vuosikausien ajan. Hetemäen mukaan Suomessa pitäisi viimeinkin päästä ”metsäteollisuuden luovasta tuhosta” hallittuun rakennemuutokseen vanhojen aikojen haikailun sijasta.

Samaa sanoo puutuoteteollisuus kuten tässä lehdessä Oy Juho Jussilan myyntipäällikkö Harri Savo. Suomalainen laatuketju on puuraaka-aineen osalta myytti.

Myös väittelyyn metsiensuojeluprosenteista on käytetty metsäteollisuudessa luvattoman paljon. Tuumassa nyt julkaisut uusimmat – tosin vuodelta 2008 – olevat tilastot kertovat, että tiukasti suojeltujen metsä- ja kitumaiden osuus vaihtelee vain yhden ja kolmen prosentin välillä koko Etelä- ja Keski-Suomen alueilla. Lapin metsien suojeluprosentti, yli 23, selittyy metsätaloudellisesti vähäarvoisten kitumaiden (kasvu 0.1-1.0 kuutiota hehtaaria kohti vuodessa) suurella määrällä Lapissa. Samaiset metsät ovat lisäksi täysin välttämättömiä koko Lapin ylivoimaisesti tärkeimmälle elinkeinolle eli matkailulle.

Luonnon kannalta sotien jälkeiset vuosikymmenet ovat olleet hurjia. Suomessa sijaitsee  valtaosa koko pohjoisen, boreaalisen pallonpuoliskon suo-ojituksista, meillä on metsäautoteitä liki neljä kertaa maailman ympäri riittävä matka ja uitolle perattuja jokiakin ainakin 20 000 kilometriä. Yhä suurempi osa puistamme on myös syntynyt istutetuista, keinollisista taimista. Metsätalouden vaikutukset näkyvät siis liki jokaisella metsä- ja vesiluontomme metrillä.

Selkeimmin muutokset näkyvät metsäluontomme kasvillisuudessa. Esimerkiksi varpukasvien, kuten mustikan, peittävyys on sotien jälkeen romahtanut alle puoleen entisestä. Tällä on ollut valtava merkitys koko metsäekosysteemille.

Uusi, 2000-luvun uhka, voi nousta energiapuun ja kantojen korjuusta, ellei tätä tehdä viisaasti.

Metsäntutkimuslaitoksen mukaan Suomessa kasvaa nyt yli 100 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa. Vaikka läheskään kaikki tämä puumäärä ei ole taloudellisesti,  teknisesti tai muiden tavoitteiden takia hyödynnettävissä, olisi silti hengähtämisen ja suunnanmuutoksen paikka. Nyt olisi tilaa  metsien lisääntyvälle virkistyskäytölle, suojelulle, uusille arvokkaammille tuoteinnovaatioille, työllistäville ratkaisuille ja luontoa kunnioittavammille metsienkasvatustavoille.

Lyhyesti sanottuna laadulle olisi kysyntää määrän sijasta.

Ismo Tuormaa, 60, on ympäristöaiheisiin keskittynyt toimittaja ja juontaja, sekä Vihreä Tuuma -verkkolehden metsäteemaisen numeron 1/2014 päätoimittaja. Tuormaa asuu puoliksi kaupungissa Vantaalla ja puoliksi maalla Nurmeksessa.