Arktiset alkuperäiskansat puun ja kuoren välissä

Rajusti muuttuva ympäristö ja luonnonvarabuumi kaventavat arktisen alueen alkuperäiskansojen elintilaa. Ongelmat tunnustetaan, mutta virallinen apu on vähäistä.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta arktisen alueen luontoon ei enää kinastella. Ympäristön kiihtyvä mullistus tarkoittaa suuria haasteita etenkin alueen alkuperäiskansoille, joiden elämäntapa on kehittynyt tiiviisti sidoksissa luontoon ja sen kausittaiseen vaihteluun.

Ilmastonmuutos onkin ajamassa monia pohjoisen kalottialueen alkuperäisväestöjä puun ja kuoren väliin, sanovat asiantuntijat.

”Tilanne on hyvin vakava. Alueella yhdistyy kaksi ongelmaa. Toisaalta on yleistä tiedonpuutetta jo käynnissä olevista muutoksista. Toisaalta alue nähdään enenevissä määrin luonnonvaravarastona, koska muutos tarkoittaa pääsyä resurssien äärelle”, sanoo pohjoisia alueita 20 vuotta tutkinut Tero Mustonen Itä-Suomen yliopistosta.

Maapallon kohoavan keskilämpötilan seuraukset näkyvät jo nyt: merijää ohentuu, ikirouta sulaa ja rannikkoalueet murenevat eroosion alle. Uudet lajit työntyvät alueelle ja sää muuttuu epäsäännölliseksi. Jo nyt Lapissa on saatu sateita myös talvisin ja ilmiön ennustetaan vain lisääntyvän tulevaisuudessa.

Uhkana kulttuurien katoaminen

Muutosten vuoksi luonnonkansojen vuosituhansien aikana kertynyt ympäristötietous ei olekaan enää yhtä käyttökelpoista. Samalla perinteisten elinkeinojen, erityisesti porotalouden, perusta murenee. Vaikka niiden taloudellinen merkitys etenkään Pohjoismaissa ei ole enää suuri, ovat ne kulttuurisesti edelleen tärkeä yhteisöllisyyden ja henkisen elämän side.

Jos suunta ei muutu, kalottialueilla ollaan matkalla kohti alkuperäiskansojen perinteisten elämäntapojen kuolemaa, arvioi Mustonen.

Vaikutusten mittakaavasta huolimatta Suomen ilmastopolitiikassa ei saamelaisten ääni kuulu, sanoo nuoren polven kaupunkisaamelaisisissa aktiivinen Juho Keva.

”Saamelaisia on otettu mukaan vain retoriikan tasolla. Saamelaisten annetaan puuhastella esimerkiksi kielen ja kulttuurin parissa, mutta heitä ei ole päästetty pöytiin, joissa päätetään ilmastonmuutoksen strategioista”, Keva sanoo.

Ilmastopolitiikan ongelmat kulkevatkin käsi kädessä saamelaisyhteisöjen ja kantasuomalaisten kipupisteiden kanssa esimerkiksi maaoikeuksien puolella. Iso ongelma on, että tällä hetkellä alueella toimitaan alkuperäiskansojen näkökulmasta kiistanalaisesti, Mustonen sanoo.

”Etenkin Euraasian pohjoisosissa alkuperäiskansojen maa- ja vesioikeusasiat sekä suhde valtioihin, joiden alueella he elävät, on edelleen kesken. Ei voida ajatella, että hyödynnetään merkittävästi alkuperäiskansojen luonnonvaroja, jos on olemassa luovuttamattomia oikeuksia niihin.”

Viimeksi elokuussa Pohjoismaita kiertänyt YK:n alkuperäiskansaneuvonantaja Victoria Tauli-Corpuz muistutti, että saamelaisten tulevaisuus riippuu heidän itsemääräämisoikeutensa takaamisesta. Maaoikeuksien varmistaminen on tässä keskeisessä osassa.

Oikeuksista kiistaa Suomessa

Esimerkkejä viimeaikaisista vastakkainasetteluista ei tarvitse kaukaa hakea. Edellinen eduskunta käsitteli keväällä kahta merkittävää saamelaisten oikeuksia koskevan lakia, joista toinen, alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan ILO 196-sopimuksen ratifiointi, on ollut suomalaisen saamelaispolitiikan kiistakapulana jo sukupolven ajan.

Eduskunnan ulkopuolelle kokoontuneiden mielenosoittajien vaatimuksista huolimatta kansanedustajat torppasivat sekä ILO-sopimuksen että saamelaisten toivoman saamelaiskäräjien äänioikeutta koskevan lakiesityksen. Pettymyksen jälkeen käräjien varapuheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio varoitti neuvotteluvälien rikkoontumisella.

”Mielestäni sitä ei voi hyväksyä, että samaan aikaan puhutaan kauniita sanoja [–] ja sovitaan asioista saamelaiskäräjien kanssa, ja sitten toimitaan kuitenkin eri tavalla kuin on sovittu monivuotisissa yhteisneuvotteluissa”, Sanila-Aikio kertoi Ylen haastattelussa.

Mustosen mukaan Suomen virallinen nykypolitiikka kalottialueilla on vähintäänkin poukkoilevaa, ellei jopa typerää. Linja jatkuu kansainvälisestikin, sillä Suomi brändää itseään kestävän kehityksen ratkaisujen tarjoajana esimerkiksi jäänmurtajamarkkinoilla, vaikka iso osa koko alueen luonnonvaroista pitäisi rauhoittaa kokonaan, Mustonen sanoo.

”Meillä [pohjoiset alueet] nähdään insinööriprojektina. Kysymykseksi nousee, miten hyödynnetään Lapin alue kansallisesti ja kansainvälisesti, jotta saamme hyödyt ja toisaalta esille ne tekniset ratkaisut, joita Suomi pystyy tarjoamaan esimerkiksi jäänmurtajapuolella”, hän selittää.

Kestävän kehityksen oikeudenmukaisuus on noussut poliittiselle agendalle myös muualla Pohjoismaissa, jossa saamelaisten tunturialueita on pyritty valjastamaan esimerkiksi tuulivoimaloiden käyttöön.

Luonnonvarojen toinen puoli

Suoraa vastakkainasettelua alkuperäiskansojen oikeuksien ja luonnonvarapolitiikan välillä eivät kaikki kuitenkaan allekirjoita.

Ulkoministeriön johtavan asiantuntijan René Södermanin mukaan Suomen tärkein arktisten alueiden yhteistyöfoorumi on Arktinen neuvosto, joka on käytännössä valtioiden ja paikallisyhteisöjen ympäristöjärjestö.

Ympäristöintressit ja erityisesti ilmastonmuutos ovat neuvoston arkityössä vahvasti esillä ja niistä on pystytty sopimaan myös nyt, kun maailmanpoliittisesti pöydän äärellä istuvat Venäjä ja Yhdysvallat ovat muuten ilmiriidoissa, hän arvioi.

”Ne haasteet, joista [alkuperäiskansojen edustajat] kestävän kehityksen puitteissa puhuvat, liittyvät myös mielenterveyteen, kansanterveyteen ja ruokaturvaan”, Söderman sanoo.

Kaivosteollisuuden ja laivaliikenteen mukanaan tuomat ympäristöriskit tunnustetaan neuvostossa, mutta tästä huolimatta investointien jarruttaminen ei ole alkuperäiskansojen asialistan kärjessä.

Osissa kalottialueita alkuperäiskansat näkevät myös luonnovarojen käyttöoikeuksien myymisen tulonlähteenä. Esimerkiksi itsenäisyyttä tavoittelevassa Grönlannissa vallitsee käytännössä poliittinen konsensus kaivosteollisuuden edistämisestä.

Söderman muistuttaakin, että juuri taloudellisten ja sosiaalisten resurssien puute hankaloittaa alkuperäiskansojen poliittista osallistumista.

Tukea vaikea löytää

Tuuman haastattelemien asiantuntijoiden mukaan tulevissa ilmastoneuvotteluissa ei arktisten alkuperäisväestöjen ääni kuulu. Ennakkotietojen mukaan kalottialueen kansoihin viitataan nyt vain luonnostekstin yhdessä kohdassa, joka sekin tullaan todennäköisesti leikkaamaan pois.

”Venäjä ei tule edistämään ajatusta, että arktinen öljy ja kaasu jätetään rauhaan”, Mustonen arvioi.

Tukea ilmastonmuutokseen varautumiseksi saa etsiä myös Suomessa. Saamelaisten kotiseutualueilla tukea löytyy Mustosen mukaan käytännössä ulkomaisten järjestöjen kautta. Tässä paikallisyhteisöjen aloitteellisuus on ollut keskeisessä osassa.

”Yhtenä esimerkkinä on Näätämöjoen yhteishallintahanke, missä kolttasaamelaiset ovat viiden vuoden ajan yrittäneet käynnistää toimia YK:n ja Pohjoismaiden ministerineuvoston kanssa. Hankkeen avulla jokeen nousevan Atlantin lohen säilyminen ilmastonmuutoksen kehyksessä turvattaisiin muun muassa omakohtaisin pyyntirajoituksin ja korjaamalla menneiden maankäyttöjen vauriot.”

Ongelma on samanlainen myös Lapin ulkopuolella. Juho Kevan mukaan kaupunkisaamelaisten oma aktiivisuus on tällä hetkellä avainasemassa.

”Tilanteen tekee vaikeaksi se, että 70 prosenttia saamelaisista asuu [kotiseutualueiden ulkopuolella] kaupungeissa, jossa kielen ja kulttuurin säilyttämisen vastuu on laitettu valtion ja kuntien puolesta järjestöjen ja vapaaehtoisten kontolle.”

Ratkaisu on mahdollinen

Resurssiongelmaksi käännettynä kyseessä onkin poliittisen tahdon puute. Mallimaaksi Mustonen asettaa Kanadan, jossa teollisuuden toimintaa on hidastettu ja alkuperäiskansojen oikeuksia kunnoitettu.

”Siellä on valtavia maa-alueita, joilla luonnonsuojelun ja alkuperäiskansojen kokonaisuudet on ratkaistu.”

Yksinkertaisimmillaan Mustosen mukaan Suomi voisi auttaa saamelaisia sopeutumaan ilmastonmuutoksen olemalla tekemättä mitään. Auttaisi jo paljon, jos suoluonto rauhoitettaisiin ja maankäyttö saamelaisten kotiseutualueella kiellettäisiin, hän toteaa.

Söderman on sen sijaan optimistisempi.

”Tämä on maallikkonäkemys, mutta alkuperäiskansat ovat asuneet siellä 10 000 vuotta, joten heidän sopeutumiskykynsä on ihan huipussaan. Ilmastonmuutos tulee muuttamaan heidän elintapojaan ja perinteisiä elinkeinojaan. Mutta uskon, että he tulevat pärjäämään siellä myös tulevaisuudessa.”
Janne Hukka

 

Faktaa: Arktiset alkuperäiskansat

Arktiksella asuu noin 40 etnistä ryhmää, joiden kulttuuri oli olemassa modernien kansallisvaltioiden saapuessa alueelle.

Yhteensä arktisen alueen piirissä asuu neljä miljoonaa ihmistä. Heistä joka kymmenes kuuluu alkuperäiskansoihin.

Saamelaisia on eri laskentatavoista riippuen yhteensä 60 000–100 000. Heitä asuu Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä. Suomen saamelaisvähemmistöön kuuluu noin 8000 henkeä.

Suomen saamelaisalue muodostuu Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnista sekä Sodankylän Vuotson alueesta. Noin 70 prosenttia Suomen saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella. Suurin saamelaisten väestökeskittymä Suomessa on Helsinki.

Saamelaiset ovat ainoa EU:n tunnustama alkuperäiskansa. Vaikka Suomi onkin tunnustanut saamelaisten aseman alkuperäiskansana, se ei ole ratifioinut Kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa yleissopimusta nro. 169. Sopimuksen kompastuskivenä on kysymys saamelaisten maaoikeuksista.

Janne Hukka

Janne Hukka on toimittaja, jota kiinnostavat erityisesti kestävä kehitys, vähemmistöt ja ihmisoikeudet. Hän kuuluu Iso Numero ­katulehden perustajiin.