Liberaalit, konservatiivit ja kananmunat: kuinka ymmärtää homofobiaa?

Mitä tehdä, kun ihmisten toiminta ylittää oman käsityskyvyn rajat? Teemu Pauha haki tukea Jonathan Haidtista.

Helsingissä vietettiin jälleen sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuutta juhlistavaa Pride-viikkoa. Viikko huipentui totuttuun tapaan Pride-kulkueeseen, joka eteni Senaatintorilta Hakasalmen puistoon ja puistojuhlaan. Olin itsekin mukana kulkueessa yhdessä ystävieni kanssa. Stockmannin kohdalla huomasimme ne – rikotut kananmunat jalkakäytävällä. Sama kysymys oli välittömästi kaikkien huulilla: onko joku heittänyt noilla marssijoita?

Myöhemmin iltapäivällä tiedotusvälineet vahvistivat pahat ensiaavistuksemme. Joku oli tosiaan viskellyt kananmunia päin kulkuetta. Tieto viritti seurueessani keskustelun siitä, mitä tapahtuu homofobisessa mielessä. Mikä saa jonkun tekemään tällaista? Mikä ihme voi synnyttää tällaisen vihanpurkauksen? Psykologina olen aina yrittänyt ymmärtää minulle vieraimpiakin ajatuksia, mutta kananmunaiskun kohdalla eläytymiskykyni tekee tenän. Minun on hankalaa nähdä kananmunien heittelyä muuna kuin pahuutena.

Ymmärtämisvaikeuksistani huolimatta yritin esittää ystävilleni jonkinlaisen tulkinnan tekijän psykologiasta. Tulkinnassani nojauduin paljon tutkimuksiin, joita psykologi Jonathan Haidttyötovereineen on tehnyt ideologioiden ja moraalin suhteesta.

Liberaaleilla on tapana nähdä konservatiivit joko tyhminä tai pahoina.

Haidtin tutkimuksia kommentoinut filosofian professori Jesse Prinz on kirjoittanut, kuinka ”liberaaleilla on tapana nähdä konservatiivit joko tyhminä tai pahoina”. Mielenkiintoista kyllä, konservatiivit suhtautuvat liberaaleihin aivan samoin. Prinzin mukaan taustalla on tällöin oletus kaikille ihmisille yhteisistä perusarvoista; jos kaksi ihmistä jakaa samat perusarvot mutta on eri mieltä niistä johdetuista käytännön toimenpiteistä, toisen heistä täytyy olla väärässä (siis tyhmä) tai tukea tietoisesti moraalitonta ratkaisua (siis olla paha).

Prinzin mukaan kyse ei kuitenkaan välttämättä ole kummankaan osapuolen tyhmyydestä tai pahuudesta vaan siitä, että osapuolten koko moraaliajattelu perustuu erilaisille lähtökohdille. Prinz väittää Jonathan Haidtin tutkimusten perusteella, että liberaaleille oikea ja väärä riippuvat tyypillisesti oikeudenmukaisuudesta ja vahingon tuottamisesta. Liberaalin mielestä on siis oikeudenmukaista, että kaikilla ihmisillä on yhtäläiset oikeudet ilmaista seksuaalisuuttaan vapaasti niin kauan, kuin he eivät vahingoita ketään.

Konservatiivin mielestä taas moraalissa ei ole kyse vain oikeudenmukaisuudesta ja vahingoittamisesta vaan myös auktoriteetin kunnioituksesta, lojaalisuudesta omalle ryhmälle ja pyhyydestä tai ”luonnollisuudesta”. Konservatiiviselta kannalta katsottuna seksuaalioikeudet eivät riipu vain oikeudenmukaisuudesta tai siitä, vahingoitetaanko ketään tai mitään, vaan esimerkiksi siitä, mikä on ”luonnollista”. Liberaalin on vaikea ymmärtää tätä, koska ”luonnollisuus” ja ”pyhyys” eivät ole hänelle moraalin perusteita. Ne eivät yksinkertaisesti ole käsitteitä, jotka kuuluvat liberaaliin moraaliseen sanavarastoon.

Tällaista ristiinpuhumista oli helppo havaita Ajankohtaisen kakkosen kuuluisassa vuoden 2010 homoillassa: Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustajat vetosivat omissa puheenvuoroissaan yhdenvertaisuuteen ja siihen, kuinka syrjintä vahingoittaa yksilöitä. Vastapuoli puolestaan vetosi vuoroin uskontoon, vuoroin kansakunnan tai perheinstituution etuun ja vuoroin ”luonnonjärjestykseen”. Kumpikin osapuoli puhui toisensa ohi juuri niin kuin Haidtin teoria olettaa.

Jonathan Haidtin mukaan liberaalien ja konservatiivien on siis vaikeaa ymmärtää toistensa moraalisia kantoja, koska ne perustuvat erilaisille lähtökohdille. Kyse ei ole vain siitä, että liberaalit ja konservatiivit vastaavat moraalikysymyksiin eri tavalla. He vastaavat lisäksi aivan erilaisiin kysymyksiin. Liberaalille keskeisin kysymys voi olla esimerkiksi: ”Onko sukupuolineutraali avioliittolaki oikeudenmukainen?” Konservatiiville paljon keskeisempi kysymys saattaakin sen sijaan olla: ”Onko sukupuolineutraali avioliittolaki luonnollinen?”

Toinen tärkeä Haidtin teesi on moraalisen reaktion intuitiivisuus; moraalisissa pulmatilanteissa emme yleensä turvaudu niinkään loogiseen päättelyyn kuin vaistoomme. Moraalinen arviointi muistuttaa itse asiassa melkoisesti esteettistä arviointia: Kun esimerkiksi näemme maalauksen, emme aloita loogista päättelyketjua siitä, miellyttääkö kyseinen maalaus meitä vai ei. Koemme sen sijaan melko välittömästi ja automaattisesti, onko maalaus meistä hyvä vai huono. Ryhdymme etsimään perusteluita miellyttävyydelle tai epämiellyttävyydelle vasta tämän intuitiivisen alkuarvion jälkeen – jos silloinkaan.

Haidtin mukaan moraalinen arviointi toimii aivan samoin. Eettinen pulmatilanne ei saa aikaan loogista päättelyketjua vaan tunnereaktion. Emme tunnista moraalisesti väärää siitä, että se rikkoo älyllisiä moraaliperiaatteitamme, vaan siitä, että se herättää meissä vaistomaisesti inhoa tai kiukkua. Tunnemme yksinkertaisesti ”selkäytimessämme”, onko jokin asia oikein vai väärin. Älyllisten moraaliperusteluiden etsiminen tapahtuu tähän nähden jälkijunassa.

Haidtin tutkimukset ovat auttaneet ainakin minun kaltaistani arkkiliberaalia edes vähän ymmärtämään homofobista mieltä. En millään saa kiinni sellaisesta osasta itseäni, joka haluaisi heittää Pride-kulkuetta kananmunilla. Tavoitan kuitenkin sellaisen osan minua, joka tahtoisi heittää munilla esimerkiksi uusnatsimarssia. Järkitasolla tiedän, kuinka kelvottomia kananmunat ovat politiikan välineinä. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys järjestä: uusnatsismin edustama ksenofobia ja sen kantamat kaiut kansanmurhasta herättävät minussa niin voimakasta vastenmielisyyttä, että jokin pimeä puoleni näkee kananmunat oikeutettuna rangaistuksena.

Jos Haidt on oikeassa, jotain samanlaista saattoi tapahtua siinä mielessä, joka päätti heittää Pride-kulkuetta kananmunilla. Jos minä koen suuttumusta joutuessani kohtaamaan epäoikeudenmukaisuutta tai puolustuskyvyttömien vahingoittamista, ehkä joku toinen kokee vastaavaa kiukkua todistaessaan jotain, mitä pitää ”epäluonnollisena”. Moraaliarviointien intuitiivisuus sekä niihin liittyvät kiukun ja inhon tunteet vastaavat toisiaan. Vain moraaliarvioinnin taustalla olevat perusarvot ovat erilaisia.

 

Lähteet

Haidt, Jonathan 2001: The Emotional Dog and Its Rational Tail: A Social Intuitionist Approach to Moral Judgment. Psychological Review 108:4, 814–834.
Haidt, Jonathan & Graham, Jesse 2007: When Morality Opposes Justice: Conservatives Have Moral Intuitions that Liberals may not Recognize. Social Justice Research 20:1, 98–116.
Prinz, Jesse 2008: How Ideology Colors Morality. Conservatives and liberals reside in different moral worlds. http://www.psychologytoday.com/blog/experiments-in-philosophy/200804/how-ideology-colors-morality
Jonathan Haidtin ja hänen työtoveriensa teoriaa on esitelty yksityiskohtaisesti Moral Foundations Theory -sivustolla. http://www.yourmorals.org/haidtlab/mft/

Teemu Pauha on psykologi ja uskontotieteen jatko-opiskelija, joka on kiinnostunut laajasti uskontoon, yhteiskuntaan ja tieteeseen liittyvistä kysymyksistä. Pauha on tutkinut muun muassa islamilaisen auttamisen moraalipsykologisia perusteita, missä yhteydessä hän on tutustunut Jonathan Haidtin teoriaan.