Seuraavat 400 000 helsinkiläistä – moottoriteiden katveeseen?

”Elämme auton ylivallasta irrottautumisen aikaa. Olisiko aika palata puutarhakaupunki-idean juurille?” Pekka Korpinen arvioi Otso Kivekkään, Mikko Särelän, Osmo Soininvaaran ja Mari Holopaisen kirjan Seuraavat 400 000 helsinkiläistä.

Monet käsitykset muuttuvat muutamassa vuosikymmenessä. 1970-luvulla uskottiin hiilidioksidimäärän lisääntymisen johtavan lämpötilan alenemiseen, ikuiseen talveen. Nykykäsitys on päinvastainen.

Nyt arvioinnin kohteena oleva kirja uskoo vahvasti kompaktikaupungin ekologiseen kestävyyteen. Aina ei näin ole ollut: Osmo Soininvaaran 1980-luvun Vihreä metropoli suositti pikemminkin hajauttamista kuin tiivistämistä.

Ode on loistava päättelijä ja omaperäinen ajattelija, mutta moniottelijan on joskus vaikea hallita kaikkia käsiteltäviä aloja. Pieni esimerkki:

”Joka haluaa rakentaa talonsa syrjään kaikesta, maksakoot itse tästä aiheutuvat kustannukset. Huomattakoon, että jos syrjäisyyden kustannusten ulkoistamisesta luovuttaisiin, se nostaisi maan hintaa järkevissä paikoissa entisestään.”

Ode siis haluaa markkinoiden ratkaisevan ilman subventioita kunkin asumispaikan valinnan, vaikka hän näkee tällaisen ratkaisun haittavaikutuksena asuntojen yleisen hintatason nousun paremmilla paikoilla. Jos tämä olisi totta, se olisi painava argumentti jatkaa subventioita.

Taloustieteen maankorkoteorian mukaan asia on onneksi päinvastoin. Mikrotaloudellisesti ja myös pitkän ajan tasapainossa makrotaloudellisesti tontin hinta ei vaikuta ollenkaan asuntojen hintoihin. Kausaliteetti kulkee vastakkaiseen suuntaan: asuntojen hinnat määräävät tonttien hinnat. Tontti on residuaali eli englanniksi rent.

Mitä kauemmas ja huonommille paikoille asuntotuotantoa subventioilla houkutellaan, sitä hajautuneempi on yhdyskunnan rakenne ja sitä enemmän tonttien ansiotonta arvonnousua syntyy asuntojen hintojen nousun seurauksena hyvillä paikoilla.

Oden päättelyvirhe ei ole yllättävä, koska näistä asioista on hyvin vähän keskustelua ekonomistien keskuudessa. Maankorkoteoriaa on vaikea ymmärtää, koska se on intuition vastainen.

Mikko Särelä puolestaan toteaa:

”On tunnettu tosiasia, että ihmiset eivät suostu asumaan yhtä tiiviisti lähiöissä kuin kantakaupungissa.”

Hän viittaa lähipalvelujen huonompaan tasoon. Voidaan kuitenkin kysyä mikä tässä on syy ja mikä seuraus. Palvelut ovat välttämättä huonot, jos asumistiheys on pieni.

Suomessa ei ole ollut tarjolla vaihtoehtoa, jossa hyvien joukkoliikennevälineiden päässä olisi kompakti puutarhakaupunki. Hollannissa on osoitettu, että tiivis ja matala voi olla varsin tehokasta maankäyttöä. Puutarhakaupunki-idean isä Ebenezer Howard suositteli puutarhakaupunkeja, joiden asukastiheys olisi ollut suurempi kuin tämän päivän Kalliossa Helsingissä. 1800-luvulla ajateltiin liikkumista junalla ja lähipalvelujen saavuttamista kävellen.

Henkilöauton yleistyminen muutti suunnitteluparadigman täydellisesti. Nyt elämme auton ylivallasta irrottautumisen aikaa. Olisiko aika palata puutarhakaupunki-idean juurille?

Arvioitavassa kirjassa uskotaan enemmän kantakaupunkimaiseen tiivistämiseen kuin uudenlaisten lähiöiden tai puutarhakaupunkien rakentamiseen. Olivatpa mieltymykset kummalla laidalla tahansa kirjan kirjoittajat ovat tehneet tärkeää ja hyvää työtä.

Moottoritiemaailma on tosiaan uskomatonta maan tuhlausta, johon voidaan vielä puuttua. Kaventamalla ja muuttamalla bulevardeiksi Helsinkiin tulevat moottoritiet voidaan tosiaan saada – ainakin teoriassa – asunnot peräti 400 000 uudelle helsinkiläiselle. Käytännössä tällainen muutosprosessi vie huomattavasti aikaa ja aina jostakin joudutaan tinkimään. Odotuksia ei ehkä kannata nostattaa liian korkealle. Sähköautojen yleistyminen tulee helpottamaan tarvittavaa asennemuutosta.

Kirja on ladattavissa vapaaehtoista maksua vastaan täältä.

Pekka Korpinen (VTT) on helsinkiläinen eläköitynyt virkamies ja tutkija. Hän toimi kaupunkisuunnittelusta ja kiinteistötoimesta vastaavana apulaiskaupungin­johtajana Helsingissä vuosina 1991-2007. Aiemmin Korpinen on työskennellyt mm. Suomen Pankin toimiston päällikkönä ja pääministerin sihteerinä. Hän on julkaissut noin 200 artikkelia ja yhdeksän kirjaa.